Ilmiöt

Vielä kymmenen vuotta sitten pöytäroolipelit miellettiin ”nörttien” puuhaksi – Sitten Dungeons and Dragonsin maine muuttui, ja peli on löytänyt uusia harrastajia

Dungeons and Dragons ilmestyi noin viisikymmentä vuotta sitten. Sen suosion uuteen kasvuun on vaikuttanut etenkin muuttuneet asenteet nörttikulttuuria kohtaan.

Ilmiöt

16.3.2023

Mikä meni vikaan? Hippoksesta piti tulla kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä liikunnan ja hyvinvoinnin keskus, mutta vuosia sorvatun hankkeen toteutuminen ei ole vieläkään varmaa

Helmikuussa 2023 korkein hallinto-oikeus hylkäsi Jyväskylän Hippos-hanketta koskevan jatkovalitusluvan. Vaikeudet eivät kuitenkaan päättyneet siihen.

Ilmiöt

15.3.2023

Suomalaiset ovat karaokekansaa – ”Se yhdistää porukkaa”

Sana karaoke juontuu japanin kielen sanoista tyhjä orkesteri. Suomessa suosituimmat kappaleet ovat suomenkielisiä.

Ilmiöt

7.3.2023

”Muistan tilanteita, joissa olin tosi pihalla” – Laura Wathén ymmärsi omaa käytöstään, kun sai aikuisena ADHD-diagnoosin

ADHD-diagnoosien määrä on kasvanut nuorilla aikuisilla. Jonotusaika selvittelyihin on pitkä.

Ilmiöt

27.2.2023

Yliopiston salaperäinen luolasto – Vaajakosken Kanavuoressa säilytetään kulttuuriperintöä vuosikymmenten ajalta

Vaajakosken Kanavuoressa on luolasto. Kun avaa jykevän ulko-oven ja kävelee pitkää, kolkkoa käytävää pitkin, saapuu harmaalle ovelle. Sen takana, useiden tuhansien neliömetrien laajuisessa luolatilassa, on Avoimen tiedon keskus eli Jyväskylän yliopiston kirjaston ja tiedemuseon aineistoja.

Ilmiöt

20.2.2023

Essee: Alkoholin käyttö on vähentynyt, mutta juomista romantisoidaan edelleen – Vasta suljettuani korkin ymmärsin, mistä monimutkainen suhde alkoholiin johtui

Sober curious tarkoittaa ilmiötä, jossa alkoholittomaan elämäntapaan suhtaudutaan uteliaasti. Se ei tarkoita samaa kuin absolutismi, kirjoittaa Nitta Kangas.

Ilmiöt

9.1.2023

Vihapuheen kitkemiseksi on esitetty lainsäädännön koventamista – Osa vastustaa ehdotusta vedoten sananvapauden kaventumiseen

Vihapuhe voi aiheuttaa sen kohteelle sekä psyykkisiä että fyysisiä oireita. Silti vain pieni osa kohteista ilmoittaa tapahtuneesta viranomaisille.

Ilmiöt

4.12.2022

Vain muutama Jyväskylän yliopiston ainejärjestö mainitsee yhdenvertaisuussuunnitelmissaan rasismiin puuttumisen – ”Työmme vaatii vielä kehitystä”

Jyväskylän ylioppilaslehti kertoi lokakuussa, että Jyväskylän yliopiston yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmassa ei mainita rasismia tai antirasismia. Kysyimme ylioppilaskunnan alaisilta ainejärjestöiltä, onko niiden yhdenvertaisuussuunnitelmiin kirjattu rasismiin puuttumista.

Ilmiöt

4.12.2022

Museo taivaalla – Tähtien sekä planeettojen ja niiden kuiden tarkkailu on kiehtonut ihmistä vuosituhansien ajan, mutta miksi?

Kun katsoo pilvettömälle taivaalle pimeän aikaan, voi huomata sen olevan täynnä pieniä kirkkaita pisteitä. Tähtiharrastajia yhdistää kiinnostus taivaan ihmeisiin.

Ilmiöt

29.11.2022

”Juhlapuheiden aika on ohi” – Suomalaiset yliopistot ovat sitoutuneet edistämään vastuullisuutta opinnoissaan. Kuinka se näkyy kurssitarjonnassa?

Yliopistojen kestävän kehityksen opintokokonaisuuksissa ja kursseissa on eroja, mutta kantava teema on sama.

Ilmiöt

28.11.2022

Siirry takaisin sivun alkuun