Jylkkäri etsii toimittajaharjoittelijaa keväälle 2021
6.11.2020
Sähkö sisältyy vuokraan JYYn asunnoissa, mutta vuokranantaja valitsee sähkön tuotantomuodon asukkaan puolesta. Jylkkäri selvitti, mistä ylioppilaskylän asukkaiden läppärit ja jääkaapit saavat virtansa.
4.11.2020
Lukihäiriöinen Janne Siltainsuu joutui vaihtamaan kirjat Youtube-videoihin ennen kuin koulunkäynti alkoi luonnistua. Yliopistopaikka hänen piti hakea hallinto-oikeudesta.
2.11.2020
Kun talousgurut jankkaavat mantraa: “Sijoita opintolaina, sijoita opintolaina, sijoita opintolaina”, opiskelija saattaa hämmentyä. Miksi, miten ja milloin välkkyvät mielessä loisteputkilamppujen lailla.
2.11.2020
Viikinkimiekkailusta kiinnostuneet saivat oman miekkailukerhon Jyväskylään, kun Harjun Kaarti aloitti toimintansa keväällä 2019.
2.11.2020
Kortepohjan DDR-kerrostalossa metsästettiin vesivuodon aiheuttajia syys-lokakuussa. Toistakymmentä vuotavaa pyttyä ja hanaa korjattiin pikaisella aikataululla. Pahimmillaan vettä valui hukkaan yli tuhat litraa tunnissa.
2.11.2020
Ilmastoliike Elokapinan aktiivit rikkovat lakia, jotta päättäjät reagoisivat ilmastonmuutokseen. Yhteisön voima ja usko paremman maailman toteutumisesta saa heidät antamaan aikansa kansalaistottelemattomuudelle. Liike nousi julkisuuteen viimeistään poliisin suihkutettua pippurisumutteella Helsingissä tiellä istuneita mielenosoittajia, joista osa oli Jyväskylän aktiiveja. He kertovat tässä jutussa liikkeen toiminnasta.
20.10.2020
Pörssi ry:n jäsenet ovat toteuttaneet pitkäaikaisen haaveensa ja perustaneet purjehduskerhon sisämaahan. Tulevaisuudessa myös muiden ainejärjestöjen opiskelijat ovat toivon mukaan tervetulleita.
28.9.2020
Kortepohjan ylioppilaskylän siivousmaksut ovat puhuttaneet opiskelijoita tänäkin syksynä. Pois muuttavilta asukkailta perityt siivousmaksut on koettu kohtuuttomiksi. Vaikka puutteellinen siivous laskutetaan entiseltä asukkaalta, asunnot ovat olleet useamman henkilön mukaan siivottomassa kunnossa niihin muuttaessa.
28.9.2020
Tänä syksynä opintonsa aloittaneet ovat ennen kokemattomien haasteiden edessä. Miten integroitua opiskelijayhteisöön ja uuteen kaupunkiin, kun fuksisyksyyn olennaisesti kuuluvia kalaaseja ei pystytä järjestämään, ainakaan perinteisessä muodossaan?
28.9.2020