Essee: Laskeva syntyvyys on nähty uhkana Suomessa – Vaikka en itse halua lapsia, voin auttaa muita luovuttamalla
Vaikka hedelmöityshoitoja tehdään yhä enemmän, jonot ovat pitkät ja luovuttajista on jatkuva pula.
9.9.2022
Vaikka hedelmöityshoitoja tehdään yhä enemmän, jonot ovat pitkät ja luovuttajista on jatkuva pula.
9.9.2022
6.9.2022
Epäonnistuminen ei pelota niin paljon, kun luopuu halusta olla täydellinen, kirjoittaa Emma Häkkinen.
5.9.2022
Kirjoittaja on JYYn hallituksen puheenjohtaja.
22.8.2022
Tarvitsemme laajempaa toimintakulttuurin muutosta, jotta yliopistoon voisi syntyä aktiivisuuteen kannustavia fyysisiä ja sosiaalisia ympäristöjä, kirjoittavat Henna Launistola ja Vilma Mietola.
16.8.2022
Naisten jalkapallon arvokisat ovat viime vuosina kasvattaneet huomiota ja arvostusta. Mennyt kesä kuitenkin osoitti, että töitä on vielä tehtävä tasa-arvoisen palloilun eteen, kirjoittaa Taiska Rastiola.
15.8.2022
Pikkupaikkakunnalla uniikki urahaaveeni teki minusta erilaisen kuin muut. Korkeakoulussa kupla kuitenkin puhkesi, kirjoittaa Emma Häkkinen.
28.4.2022
Pikamuodin eettiset ongelmat eivät koske vain ympäristöhaittoja. Muotiteollisuuteen liittyy myös ihmisoikeuskysymyksiä. Olennainen kysymys on, miksi sitten kulutamme, kirjoittaa Larissa Vauraste.
21.4.2022
Ihmisarvoani alennetaan yhteiskunnan toimesta jo tarpeeksi, joten ei pitäisi olla liikaa pyytää kehorauhaa, kirjoittaa Reetta Multanen.
24.3.2022