Elokuvatyöntekijä Teemu Kauppi kannustaa irtiottoihin digitaalisesta.
27.1.2020
Koulukiusaaminen jätti Antti Rönkään syvät jäljet, jotka purkautuivat yliopistomaailmaan sijoittuvan esikoisromaanin sivuille.
28.10.2019
Mun piti tehdä täällä alunperin vain 2-3 vuoroa
29.8.2019
Suomen ensimmäinen true crime -podcast tulee vuodenvaihteessa tiensä päätökseen. Mukaan on mahtunut niin murhaavia teinityttöjä, mystisesti kadonneita ihmisiä kuin kulttijohtajiakin.
26.8.2019
Kaverikoiruus on auttamista ja hännän heilutusta.
23.4.2019
Yksi Suomen kautta aikain legendaarisimmista poliitikoista on pakenemassa eduskunnasta 40 vuoden uran jälkeen. Siksi toteutimme Mauri Pekkarisen jäähyväishaastattelun pakopelihuoneessa.
1.4.2019
Jyrockin promoottori Jesse Brandelin kaipaa Jyväskylän musiikkielämään marginaalisempaa otetta.
1.4.2019
Shamanismin tutkija ja Korean kulttuurin lähettiläs Hyunhee Lee kiinnostui suomalaisuuden juurista. Nyt hän tuo Korean juuret Suomeen.
25.2.2019