Lähde

Jyväskylästä Tampereen yliopiston rehtoriksi siirtyvä Keijo Hämäläinen tunnetaan intohimoisena suunnistajana – rastiradalla hän muisteli uraansa ja haaveili edelleen gondolihissistä

Aluksi Keijo Hämäläistä jännitti, miten hänet otetaan Tampereella vastaan. Kesäkuussa Tampereen yliopiston rehtorina aloittava Hämäläinen uskoo kuitenkin nyt, että yliopistoyhteisö antaa mahdollisuuden.

Uutiset

24.4.2023

Jyväskylän yliopiston kirjasto ehdolla Arkkitehtuurin Finlandian saajaksi – Voittajan valitsee elokuvaohjaaja Klaus Härö

Jyväskylän yliopiston kirjaston lisäksi ehdolla ovat Jätkäsaaren koulu ja Serlachius-museon Taidesauna.

Uutiset

29.8.2022

Miljoonia euroja maksanut peruskorjaus valmistui aikataulussa, ja nyt Jyväskylän yliopiston kirjaston ovet ovat taas auki: Lähde, ole hyvä

Keväällä 2019 Jyväskylän yliopiston kirjaston ovet suljettiin. Alkoi laaja peruskorjaus, jonka tarkoitus oli uudistaa ja monipuolistaa tiloja sekä toimintaa. Tuli myös uusi nimi: Lähde. Ovet avautuivat jälleen 30. elokuuta 2021.

Uutiset

30.8.2021

Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde korjattiin – Katso, miten keltainen kirjasto on muuttunut

Peruskorjattu kirjasto avattiin maanantaina 30. elokuuta 2021.

Uutiset

30.8.2021

Siirry takaisin sivun alkuun