Syksy on lähtenyt perinteisesti käyntiin uusien opiskelijoiden saapumisella. Tämä syksy poikkeaa hieman aiemmista sillä, että uusien opiskelijoiden aloituspaikkoja lisättiin noin kolmella tuhannella koko maassa. Tämän kehityskulun on suunniteltu jatkuvan seuraavat viisi vuotta.
Koulutuspolitiikassa on toteutettu viime vuosina useita toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ollut saada opiskelijat nopeammin opintoputken läpi työmarkkinoille. Opintotuen ehtoja on kiristetty, ja tulevina vuosina aloituspaikat pyritään suuntaamaan juuri lukiosta valmistuneille. Opintojen aikaista työntekoa halutaan karsia, sillä se ilmeisesti hidastaa opintojen suorittamista – vaikka tutkimukset osoittavat, että opintojen aikainen työnteko nopeuttaa työllistymistä. Koulutusmääriä halutaan lisätä, sillä Suomi on tippunut kansainvälisessä vertailussa kärjestä sijalle 18 korkeakoulutettujen suhteellisessa määrässä. Tahtotila on, että näillä toimenpiteillä nopeutetaan työllistymistä ja pidennetään työuria, näin paikaten maan taloutta.
Valitettavasti toteutetut ja suunnitellut toimenpiteet aiheuttavat lähinnä päinvastaisia tuloksia. Aloituspaikkojen ja koulutusmäärien lisääminen yhdistettynä opintotahdin kiristämiseen johtaa siihen, että työmarkkinoille siirtyy korkeakoulutettuja nopeammin, kuin sieltä poistuu väkeä. Korkeakoulutettujen koulutusmääriä on lisätty voimakkaasti 1990-luvulta alkaen, ja aloituspaikkoja on nyt jo tarjolla noin 60 %:lle ikäluokasta. 30-34-vuotiaiden ikäluokasta korkeakoulutettujen osuus on nykyisin yli 40 %, ja osuus tulee vain kasvamaan koulutusmäärien lisäämisen myötä. Työmarkkinoiden tarve korkeakoulutetuille ei ole kasvanut samaa tahtia koulutusmäärien lisäämisen myötä, minkä vuoksi korkeakoulutettujen työttömyys on moninkertaistunut 2000-luvun aikana. Mikään ala ei enää takaa varmaa työpaikkaa, vaan edessä on sirpaleinen työura, joka on katettu määräaikaisuuksilla, työttömyysjaksoilla ja uudelleenkouluttautumisella.
Akavan kanta koulutusmääriin on, että alakohtaisia koulutusmääriä tulee tarkastella vallitsevan työmarkkinatilanteen mukaan. Nykyisessä työttömyystilanteessa fiksumpaa koulutuspolitiikkaa olisi vähentää aloituspaikkoja aloilta, joilla on ylitarjontaa työntekijöistä, ja lisätä niitä aloille, joilla on tarvetta työvoimalle.
Korkeakoulutus on suuri investointi yhteiskunnalta yksilölle ja myös itseltä, ja on väärin jos koulutus ei kannakaan hedelmää. Opiskelijalla on oikeus työllistyä valitsemalleen alalle sen jälkeen, kun hänelle on myönnetty opiskelupaikka. Pyrimme vaikuttamaan siihen, että ensi vuonna tehtävissä koulutuspoliittisissa linjauksissa huomioidaan paremmin työmarkkinatilanne, ja että tehtävillä toimenpiteillä aidosti parannetaan opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden asemaa työmarkkinoilla.
Antti Väisänen, Akavan opiskelijat
Kommentointimahdollisuus on poistettu käytöstä, mutta alta näet aiemmat kommentit.
HJ
Hyvä teksti Antilta. Pitää muistaa, että akateeminen koulutus antaa valmiuksia muihinkin kuin ennalta määriteltyihin työnimikkeisiin ja tehtäviin. Toisaalta tiettyjen valmiiksi työttömyyden riivaamien alojen aloituspaikkojen tarkempi seuranta ja hallittu vähentäminen olisi järkevää.
Autonomiset yliopistot tuskin lähtevät näitä paikkoja vähentämään, koska samalla valmistuvien opiskelijoiden määrä ja heistä saatavat tuet vähenisivät. Samalla yliopistot joutuisivat todennäköisimmin vähentämään henkilökuntaansa.
Yliopistojen rahoitusmalliin 2013 lisätty elementti työllisistä valmistuneista on hyvä alku mutta 1% osuudella se tuskin muuttaa yliopistojen toimintaa ja lisää yliopistojen huolta valmistuneiden opiskelijoidensa työllistymisestä.
Mielestäni tämän elementin voimakkuutta voitaisiin lisätä, ehkä silloin yliopistojen yhteistyökin lisääntyisi ja voitaisiin tehdä kipeitäkin päätöksiä esim. tiettyjen oppiaineiden lakkauttamisesta tietyissä yliopistoissa.
Akateemisten työllistymisessä on myös kohtaanto-ongelmaa. Kaupungissa kouluttautunut henkilö ei välttämättä halua tai perhesyistä voi lähteä ylikilpaillulta opiskelupaikkakunnaltaan vaikka etäiselle paikkakunnalle, jossa kärsitään pätevien hakijoiden puutteesta. Tästä syystä korkeakouluja ei kannatakaan keskittää kehä kolmosen sisäpuolelle, jos Suomi halutaan pysyttää muuallakin asuttuna ja julkiset palvelut laadukkaina.
Valtakunnallinen korkeakoulupolitiikka ei ole helppoa.
28.8.2014
Mikko Markkanen
Hyvää pohdintaa Antti.
Olen samaa mieltä monesta asiasta. Minustakin Suomi ylikouluttaa väestöään, vaikka toisaalta koulutetussa työvoimassa piilee myös menestymisen avaimia. Tasapainoilu on vaikeaa.
Ehkä kouluttamiseen pitäisi liittää myös toinen näkökulma, osaaminen. Tuottaako loputon kouluttaminen samassa määrin lisää osaamista? Mikä on koulutuksen ROI? Esim. onko järkevää antaa kansalaiselle oikeutta toiseen korkeakoulututkintoon välittömästi ensimmäisen perään, ilman että käy keräämässä kokemusta työelämästä. Oli se sitten sen oman tai minkä tahansa alan kokemusta. Minusta ei, vaan välissä pitäisi olla pakollinen jakso koulussa opitun viemiselle käytäntöön (vrt. amk-tutkinnon ja ylemmän amk-tutkinnon välinen pakollinen työelämäjakso).
Pari sanaa määräaikaisuuksista ja sirpaleisuudesta. Minusta ne ovat normaalimpi maailmantila kuin "toistaiseksi voimassa oleva". Siinä unohtuu monelta, että toistaiseksi voimassa oleva voi siis loppua vaikka huomenna, määräaikaisen suhteen taas tietää pidemmälle.
Lainaus: "Opiskelijalla on oikeus työllistyä valitsemalleen alalle sen jälkeen, kun hänelle on myönnetty opiskelupaikka. Pyrimme vaikuttamaan siihen, että ensi vuonna tehtävissä koulutuspoliittisissa linjauksissa huomioidaan paremmin työmarkkinatilanne, ja että tehtävillä toimenpiteillä aidosti parannetaan opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden asemaa työmarkkinoilla."
Niin, kiinnostaisi kuulla, missä tällainen oikeus on luvattu ja kenen toimesta?
Tuo lainauksen toinen lause on kaunis ajatus, mutta mistä ja keneltä sellainen ennustamisen taito löytyy, että nähdään vuosikymmenien päähän ja osataan kouluttaa juuri sopiva määrä ihmisiä aloille, joita ei edes vielä tiedetä? Ei ole ikinä onnistunut, ei tule onnistumaankaan. Ainoa keino on luopua tuosta ensimmäisestä ajatuksesta, eli mantrasta "koulutusta vastaava työ" tai "valitsemansa ala" - sellaista ei ole. Sellainen staattisempi maailmankuva on ollut totta vielä ehkä muutama vuosikymmen sitten, mutta ei enää. Sen lisäksi ihmisten liikkuvuutta (halua ja kykyä liikkua ja vaihtaa) työstä, työtehtävästä ja ammatista toiseen on lisättävä ja se tapahtuu näitä mielenmalleja muuttamalla ja ammattikuntien protektionismia pala kerrallaan purkamalla (Tämä on jo pidemmän kirjoituksen aihe, mutta Suomihan on erilaisten ammattipätevyyksien, -tutkintojen, vähimmäisvaatimusten ja vastaavien luvattu maa).
1.9.2014