Tietokirjailija Tommi Uschanov on kirjoittanut kirjaa kulttuuripessimismistä. Hänestä tuo aatevirta on jälleen hiipinyt länsimaiseen ajatteluun, jossa ei enää uskota tulevaisuuden olevan nykyhetkeä parempi. Enää ei uskota edistykseen, vaan asiat kulkevat vääjäämättä huonompaan suuntaan. Uskotaan rappioon. Rappiosta puhutaan myös kieltä käsiteltäessä.
Alkaa tekemään -päätös sai osan kansasta jälleen taivastelemaan kielen rappiota ja toivomaan Kielitoimiston kelvottoman ja periksi antavan väen irtisanomista ja muutakin muiluttamista. Jo tätä ennen kielitieteilijöitä ja kielenhuoltajia on jatkuvasti syytetty siitä, että he eivät tee mitään rappiolle. Kielen on pelätty jopa kuolevan, jos edes asiantuntijat eivät varjele sitä muutokselta.
Todellisuudessa kieli-ihmiset ovat tehneet merkittävää työtä kielen elinvoimaisuuden takaamiseksi, se ei vain tarkoita kielen normeista kiinni pitämistä. Kieltä on varjeltu huonoilta poliittisilta ja taloudellisilta päätöksiltä, jotka voivat todella tappaa kielen. Sen sijaan kielen oma muuntuminen ei tapa kieltä. Asia on oikeastaan päinvastoin, niin kuin kielitieteilijä Pirjo Hiidenmaa huomauttaa kärkevästi nimeämässään kirjassa Suomen kieli – who cares? (2003). Jos tahdomme pitää kaikista normeista väkisin kiinni, valitsemme latinan tien. Toisin sanoen kieli ei kuole muuttuessaan, vaan kieli kuolee, jos sitä ei käytetä ja jos se ei elä ja muutu käyttönsä yhteydessä.