Naisen elämä menee 27 päivän sykleissä. Odotusta, odotusta, odotusta ja pelkoa siitä, ettei vain tule sitä odotusta.
Usein se menee ohi itsestään. Yhden päivän myöhässä, yhden kerran mahassa pyörähtää ja jaahas, yksi punainen meri on taas liannut laiturin.
Mutta joskus olen joutunut menemään siihen asti, että kieltäydyn kaljasta ja juon vain kahvia. Että itken jokaikisen vessakäynnin jälkeen ja herään aamulla ensimmäisenä ajatuksena vain se, etten uskalla katsoa alas. Mahaan koskee ja koen olevani raskaasti turvonnut. Väsyttää. Lasken päiviä ja mietin, että milloin se näkyy. Enkä varmasti kerro poikaystävälle mitään.
Milloin pitää ostaa raskaustesti? Entä milloin se kannattaa ostaa? Mikä ero niillä on, miksi ihmeessä tämä toinen maksaa vitosen ja toinen kolme kertaa enemmän? Onko se varmempi kuin toinen? Tuossa lukee että saa selville raskausviikot, ei helvetti ei ainakaan sitä, vai pitäisikö kuitenkin, paljonko se oli se viikko että sai tehdä abortin. Haluatko muovipussin, no en kyllä kehtaa keskustan läpi kulkea tämä kädessäkään.
Purkkipissille. Yksi viiva oikeassa laidassa. Väärä hälytys. Onneksi.
Illalla sängyssä mietityttää. Ja vähän itkettää. Eikä se ole pelkkää iloa ja tyytyväisyyttä siitä, ettei tarvitsekaan muuttaa sellaiseen asuntoon missä on isompi lavuaari. Että mahtuisi sen kersan pyllyn pesemään siinä sitten.
Se oli pientä haikeutta. Ja aivan pienesti myös pettymystä.
Yliajattelija