Huolella brändätty ja sidontaleikein höystetty b-luokan viihdekirjallisuus sai kotiäidit tarttumaan pornokirjaan. Naisyleisölle suunnatusta markkinoinnista huolimatta Fifty Shadesin sisältö perustuu tutulla heteronormatiivisella kuvastolla ilotteluun. Vaihtoehtoja kuitenkin löytyy: vastavirtaista pornoa tehdään nyt myös Suomessa.
E L Jamesin Fifty Shades -kirjasarja rantautui Suomeen vuoden 2012 loppupuoliskolla. Sarja kertoo Anastasia Steelen ja Christian Greyn kieroutuneesta parisuhteesta, johon kuuluu myös sadomasokistisia seksileikkejä.
Kirjat eivät ole niin riettaita kuin aiheen ympärillä käydystä keskustelusta voisi päätellä. Ensimmäistä seksikohtausta saa etsiä keskimäärin sadan sivun verran, ja tarinan keskiössä on ennemminkin päähenkilöiden ihmissuhteen kehittyminen kuin seksin kuvailu.
”Vähän kuin pornon vastine naisille”, toteaa anonyymi kommentoija aiheesta Vauva.fi:n keskustelufoorumilla.
Tämäkö todella on parasta, mitä tarjolla on?
Vaikka Fifty Shades rohkaisikin monia lukijoitaan nauttimaan seksistä vapautuneemmin, teoksen sisällössä on ongelmansa. Kirjan antifeminismi näkyy ihmissuhdekuvauksessa, jossa naisen jatkuva kontrollointi ja seuraaminen nähdään rakastavana eleenä vainoharhaisen stalkkeroinnin sijaan.
Kirjaan kohdistuva feministinen kriitiikki olisikin syytä suunnata päähenkilönaisen seksuaalisten mielihalujen sijaan teoksen esittämiin ahtaisiin sukupuolirooleihin ja heteronormatiiviseen seksuaalisuuden kuvaukseen. Syystä tai toisesta kriitikot kuitenkin nostivat esille sadomasokistiseen seksiin liitettyjä, osittain perusteettomiakin ongelmia naisen vapaan tahdon rajoittamisesta.
Perinteistä, miehistä katsetta palvelevaa heteropornoa on arvosteltu antifeministiseksi usein juuri sen rajoittavuuden ja naista esineellistävän kuvaston vuoksi. Naisen esittäminen ikuisesti passiivisena ja vastaanottavana, isorintaisena, mutta hoikkana saattaa sytyttämisen sijaan synnyttää paineita naislukijoissa ja -katselijoissa. Ilman sen kummempaa pornokuvaston sisällönanalyysiä naiset kuitenkin usein arkikeskustelussa leimataan haluttomiksi ja tiukkapipoisiksi, mikäli perusporno ei sytytä.
Seksuaaliseen alistamiseen liittyvät mieltymykset ovat makuasioita, mutta selvää on, että peruspornossa kuvasto on varsin yksipuolista: mies vie ja nainen vikisee. Rajoituksista saavat osansa myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt.
Pornon antifeministisyys ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä, etteivätkö kuvastosta voisi nauttia muutkin kuin valkoiset, keskiluokkaiset heteromiehet. Fifty Shadesin myyntiluvuista voi vetää selkeän johtopäätöksen siitä, että porno kiinnostaa myös naisia – olkoonkin, että sen sisältö rakentuu perinteisten sukupuoliroolien varaan.
Heterot, mustat, ruotsalaiset, transut… Vaikka pornoelokuvien teemat ovat moninaisia, ei niiden sisältöjä päästetä hevillä sekoittumaan keskenään. Esimerkiksi erotiikkaliikkeet jakavat elokuvavalikoimansa kymmeniin eli alaketegorioihin, jotka määrittyvät niin seksuaalisuuden, sukupuolen kuin etnisyydenkin perusteella. Alalajit pysyvät siististi omissa lokeroissaan, mikä vahvistaa entisestään kuvaa jähmeästä ja muuttumattomasta seksuaali- ja sukupuoli-identiteetistä.
Feministinen pornokeskustelu on pitkään keskittynyt pornografisen materiaalin demonisoimiseen. Porno nähdään usein pahimpana mahdollisena naisen alistamisen muotona. Varsinaisen pornoteollisuuden ohella ongelmana on nähty niin sanottu yhteiskunnan pornoutuminen, minkä myötä naista esineellistävä eroottinen kuvasto on tullut osaksi jokapäiväistä arkea esimerkiksi katumainosten ja tv-virran kautta.
Feministiset vaihtoehdot kovalle pornolle ovat usein sisältäneet lähinnä lempeän eroottista kuvastoa. Romanttisen pumpulipornon tuottaminen kuitenkin olettaa, että pornografisen materiaalin suurin ongelma on sen tunteeton sisältö. Lähestymistapa ei niinkään haasta pornoteollisuuden myyttejä yksiulotteisesta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta, vaan tarjoaa kuvaston rinnalle oman myyttinsä naisesta, joka haluaa vain rakastavaa, tunnepitoista ja sensuellia seksiä. Samalla vahvistetaan näkemystä miesten ja naisten perimmäisestä erilaisuudesta.
Merkkejä tuotantovälineiden haltuunotosta on kuitenkin alkanut esiintyä muuallakin kuin underground-piireissä. Muutos on selvästi kytkettävissä queerin nousuun feministisessä liikkeessä ja tutkimuksessa. Niin sanottu queerinen lähestymistapa painottaa sukupuolten ja seksuaalisuuksien moninaisuutta. Yksi merkittävimmistä näkökulman popularisoinneista on Ruotsissa vuonna 2009 tuotettu Dirty Diaries. Dirty Diaries on kolmestatoista lyhytelokuvasta tehty kokoelmateos, joka rahoitettiin pääosin valtion varoilla.
Queer-feministinen porno ei sullo seksuaalisuutta ahtaisiin lokeroihin peruspornon tavoin. Esimerkiksi suosittujen queer-feministististen pornoblogien kuvasto koostuu erilaisista homo-, lesbo-, ja heteroseksiä harrastavista ihmisistä, joiden sukupuoli voidaan määritellä naiseksi, mieheksi, joksikin siltä väliltä tai sen ulkopuolelta – tai jättää kokonaan määrittelemättä. Queer-feministinen pornokuvasto edustaa konkreettisesti sitä, mistä feministisessä vallankumouksessa on kyse: ei miesten alistamisesta, vaan moninaisuuden ja tasa-arvon ymmärtämisestä, ja erityisesti siitä nauttimisesta.
Suomen ensimmäinen queer-feministinen pornolehti Ménage à Trois julkaistiin lokakuussa 2012. Ménaga à Trois tarjoilee pornokuvastoa, jonka tarkoituksena on kiihottamisen lisäksi monipuolistaa median tarjoamaa näkökulmaa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Myös pornon tekemisen eettisyys on lehdelle tärkeä toimintaperiaate. Ménage à Trois’n sisältö koostuu esteettisestikin kauniista kuvastosta, joka sisältää valokuvia, sarjakuvia, piirroksia, runoja sekä novelleja.
Ménage à Trois’ta päätoimittavat taiteilijanimi Begemot ja Saija Nojonen, joiden mukaan yhtenä lehden tavoitteena on ”luoda sanoja ja kuvia sille, että me olemme olemassa”. Tavoite on ajankohtainen. Vaikka pornon katselemisen voi sen arkipäiväistymisen myötä katsoa tulleen hyväksytymmäksi, on se sitä vain harvoille: epäkonventionaalista pornoa päätoimitetaan edelleen nimimerkin takaa.
Kommentointimahdollisuus on poistettu käytöstä, mutta alta näet aiemmat kommentit.
Suvi-Tuulia
Itseäni näin pornon suurkuluttajana kiinnostaisi tietää, mitä tarkalleen ottaen tarkoitetaan "peruspornolla". Onko ne niitä juonivetoisia ison rahan leffoja, joita tehdään nykyään enää olemattomia määriä? Vielä 1990-luvulle asti nämä olivat varmaan sitä peruspornoa, mutta nykyään ns. gonzo-porno tuntuisi olevan tuotantomääriltään sitä yleisintä.
"Peruspornosta" puhuminen vuonna 2013 tuntuu omituiselta. Näyttäisi siltä, että pornotuottajien määrä on moninkertaistunut digitaaliteknologian ja internetin myötä ja sitä myötä pornon tyylilajien määrä räjähtänyt lukuisiin kategorioihin. Joku voisi jopa väittää, että mainstream on kuollut. Ns. amatööripornoa tuotetaan enemmän kuin koskaan ja myös monista aiemmin oudoksutuista alalajeista on tullut suorastaan valtavirtaa. Esim. parikymmentä vuotta sitten kukaan ei kuvitellutkaan, että suosittu pornonäyttelijä voisi olla +40-vuotias tai painoindeksiltään reilusti yli keskiverron, mutta se on silti tänä päivänä yhä normaalimpaa.
Pornoliikkeen kategorisointitavat argumenttina ei oikein tunnu olevan tältä vuosikymmeneltä. Uskaltaisin väittää, että kivijalkakauppojen DVD-myynti ei vastaa kuin korkeintaan joitain prosentteja koko alan liikevaihdosta, ja muutoinkin kaupallinen porno on ollut alamäessä jo vuosia ja tämän vuoksi asiasta ei kannattaisi hirveän paljoa johtopäätöksiä tehdä.
”Nainen passiivisena vastaanottajana” tuntuu myös olevan mielikuva jostain vuosikymmenten takaa. En sano, etteikö sitäkin vielä esiinny, mutta ei voida mielestäni rehellisesti sanoa, että nainen esitetään "ikuisesti passiivisena ja vastaanottavana". Tämän huomaa, jos yhtään enempää pornoa katsoo.
Pornon nykytilan moninaisuuden huomaamisen luulisi olevan helppoa jo menemällä mille tahansa pornoa streamaavalle sivustolle ja selaamalla sieltä top -listoja tai katsomalla kuinka moneen kategoriaan videot on jaettu. Ei porno ilmiönä varmaan nykyäänkään kaikilta osin kestä päivänvaloa, mutta sen käsittelyssä tulisi mielestäni silti ottaa huomioon sen tyylien kirjo eikä puhua siitä ikäänkuin suurin osa olisi sitä yhtä ja samaa ”peruspornoa”.
Ystävällisin terveisin,
Tero Uuttana, aktiivirunkkari ja pornoharrastaja
P.S. Artikkelissa mainittua ”kohukirjaa” en ole lukenut, mutta uteliaana ihmisenä ajattelin katsastaa mistä Dirty Diariesissa on kyse.
14.3.2013