Yhdysvaltalaiset yliopistot avaavat vauhdilla kurssejaan maksuttomiksi avoimiksi verkkokursseiksi. Eurooppa aikoo seurata perässä – mahdollisesti jo vuonna 2014.

 

Amerikkalaisten verkkokursseista voi nyhtää opintopisteitä myös Jyväskylän yliopistolla.

“Periaatteessa vastaus on kyllä, jos tavoitteet on saavutettu, ja sen voi osoittaa”, linjaa vastikään koulutusjohtajasta strategiajohtajaksi siirtynyt Kari Pitkänen.

Tasokkaita verkkokursseja on löytynyt pidempään tietotekniikasta, mutta tänä vuonna muidenkin tieteiden tarjonta on parantunut. Esimerkiksi Coursera-palvelussa järjestetään Michiganin yliopiston kurssi fantasia- ja sci-fi-kirjallisuudesta ja Pennsylvanian yliopiston kurssi farmakologian perusteista. Uusia kursseja pulpahtelee palveluihin kiihtyvällä tahdilla.

Kyse on siis MOOC:eista, eli avoimista massaverkkokursseista. Näille kursseille voi osallistua kuka vain, mistä päin vain ja vieläpä maksutta. Kurssit eivät opiskelijoille maksa – siitäkään huolimatta, että moni kurssitarjoajista on yksityisiä yrityksiä. Maksullisiakin kursseja toki löytyy, mutta ne ovat enemmän “Opi väsäämään iPhone-ohjelma kolmessa päivässä!”-tyylisiä kuin syventävää yliopisto-opetusta.

 

Täysin pyyteetöntä MOOC-innostus ei tietenkään ole. Yliopistot kilpailevat parhaista opiskelijoista ja kurssipalvelut riihikuivasta rahasta.

Coursera on esimerkiksi saanut ainakin 16 miljoonaa dollaria yksityistä sijoituspääomaa palvelunsa kehittämiseen. Maksuja se alkaa mahdollisesti tulevaisuudessa perimään kurssien suoritusmerkinnöistä, opiskelijan luotettavasta tunnistautumisesta, työnantajien hamuamista opiskelijatiedoista ja lukukausimaksuina palvelun käytöstä. Kuten lukuisissa muissakin verkkopalveluissa, valmista ansaintamallia ei vielä ole, vaan erilaisia vaihtoehtoja testataan, kun käyttäjiä on tarpeeksi.

Kaikki amerikkalaisyliopistot eivät silti suoraan ole siirtyneet ulkopuolisten yritysten tarjoamiin ratkaisuihin. Harvardin yliopisto ja Massachussets Institute of Technology (MIT) kehittivät oman voittoatavoittelemattoman edX-palvelun, jossa on mukana myös Berkeleyn yliopisto.

Kari Pitkäsen mukaan yliopistoilla on selkeät intressit kurssien verkkoon viemiselle.

”Yliopiston jäsennellyn tiedon tarjoaminen on toinen tavoite, tällainen yleishyödyllinen puoli, mutta toinen on, että missä mielessä tämä on juuri opiskelijarekrytointia.”

Suomessa ainakin Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos on järjestänyt opiskelijoille sisäänpääsyväylän MOOCin avulla. Jyväskylässä tietotekniikan haussa voi saada lisäpisteitä suoritetuista kursseista, mutta niillä ei voi tulla suoraan valituksi.

Opiskelijarekrytointi liittyy aivovientiin, josta EU kisailee Yhdysvaltojen kanssa. Euroopan edistys vaikuttaa amerikkalaisten touhujen valossa hieman surkuhupaisalta. EU on kiinnostunut kehittämään oman avoimeen lähdekoodiin perustuvan kurssialustan Erasmus-vaihto-ohjelman puitteissa. Erasmuksen virkamiesjohdon mukaan palvelua suunnitellaan käyttöönotettavaksi joskus vuonna 2014.

Jos kehitys jatkuu kehittymistään, aika moni eurooppalainen yliopisto ehtii tässä välissä integroitua amerikkalaisiin palveluihin. Eurooppalaisista oppilaitoksista Edinburghin yliopisto ja Sveitsiläinen École Polytechnique Fédérale de Lausanne (EPFL) järjestävät jo kursseja Courserassa.

 

Nosto: "Yliopiston jäsennellyn tiedon tarjoaminen on toinen tavoite, tällainen yleishyödyllinen puoli. Mutta toinen on, että miissä mielessä tämä on juuri opiskelijarekrytointia."

Uusimmat opintopalvelut panostavat siihen, ettei jaossa olisi pelkästään luentovideoita tai -nauhoitteita, vaan kurssit noudattavat selkeää rakennetta, johon kuuluu harjoituksia ja kokeita. Houkuttelevuutta ja koukuttavuutta rakennetaan pelillisyydellä ja helppokäyttöisyydellä.

Sosiaalinen ulottuvuus on palveluiden selvästi heikoin lenkki. Itseopiskelu alkaa nopeasti maistumaan puurolta, ja kurssit jäävät kesken, kun sosiaalisia kannustimia ei ole. Opetusministeriön verkko-opetukseen erikoistunut kehittämispäällikkö Jouni Kangasniemi, ei silti olisi huolissaan keskeyttämisistä.

”MOOCeissahan luonteeseen kuuluu, että tarvittavan tiedon voi saada jo ennen kuin kurssi loppuu. Välttämättä ei tarvita sitä muodollista todistusta. Eikä MOOCin järjestäjäkään tiedä, mitä kaikkea hyötyä opiskelijat ovat siitä saaneet.”

Ensimmäiset MOOCit korostivatkin enemmän vertaistoimintaa. Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön johtaja Juha Suoranta on järjestänyt useita kursseja wikiopistossa. Suorannan kursseilla opiskelijat tuottavat verkkosisältöjä itseään kiinnostavista aiheista ja oppivat samalla. Motivaatio tulee siitä, että laittaa itsensä likoon ja luo jotain, jolla voi olla myös muille merkitystä.

”Tämä on mulle yliopisto-opettajana iso kysymys, että miten me voitais enemmän käyttää jengin aitoa innostusta, taitoja ja kokemuksia hyväksi.”

Suorannan kanssa verkko- ja wikioppimista tutkinut Aalto-yliopiston professori Teemu Leinonen oli perustamassa kansainvälistä Wikiversityä, joka on Wikipedian opetusversio. Hän veti omien sanojensa mukaan maailman toisen MOOCin vuonna 2008 Yhdysvalloissa ollessaan. Leinosen mielestä Wikiversity korostaa hyvin vertaisoppimisen ulotttuvuutta, mutta vaatii opiskelijalta ehkä liikaakin itseohjautuvuutta.

”Osittain se on ihan design-juttu. Aika paljon helpompaa olisi, jos oppimista varten suunniteltaisiin ihan oma sovelluksensa, kuin jos rakentaa sellaisen softan päälle, joka on suunniteltu maailman suurimmalle tietosanakirjalle.”

 

Kursseja verkosta

OIKAISU: ‎Muutettu aiempi lause ”Suomessa ainakin Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen IT-tiedekunnat ottavat sisään opiskelijoita, jotka suoriutuvat avoimesta verkkokurssista.”  yleisökommentin pohjalta. Helsingissä ei ole IT-tiedekuntaa ja Jyväskylässä ei tarjota sisäänpääsyväylää suoraan kurssin suorittamalla. – Korjattu 3.9.2012 klo 14.27