Jyväskylän yliopiston julkistamista palkkatiedoista käy ilmi, että professorien palkkaerot eri tiedekuntien ja erillisyksikköjen välillä ovat suuret. Kokonaispalkkojen (joulukuu 2009) keskiarvoja vertaamalla voi todeta, että Ympäristön tutkimuskeskuksen professori ja Agora Centerin professorit saivat 2009 keskimäärin yli tuhat eurompaa pienempää kuukausipalkkaa kuin kollegansa liikuntatieteellisessä. Liikunta- ja terveystieteellinen tiedekunta oli palkkajohtaja professoreille maksetuissa palkoissa.
Jylkkärin taulukosta näet joulukuun 2009 kokonaispalkan keskiarvon eri yksiköissä sekä yksiköissä keskimäärin maksetun henkilökohtaisen lisän. Professoreiden palkkaus koostuu kahdesta osasta. Osa palkasta on tehtävän vaativuuden mukaan määräytyvää, mutta lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa ja mahdollisia muita lisiä esimerkiksi dekaanin tai vararehtorin tehtävistä.
Palkkatiedot ovat Jyväskylän yliopiston toimittamia, eikä Jylkkärillä ole ollut mahdollisuutta tarkistaa, onko niissä virheitä. Yliopiston toimittamista palkkatiedoista puuttui tieto seuraavien henkilöiden tehtäväkohtaisesta palkasta:
Hautamäki, Antti
Sihvola, Juha
Periaux, Jacques
Blommaert, Jan
Averbuch, Amir
Dobaczewski, Jacek Jan
Heidät on jätetty huomioimatta, kun on laskettu yksikkökohtaisia keskipalkkoja ja -lisiä.
Kustannuspaikoittain tarkasteltuna ydinfysiikka karkaa omaan luokkaansa keskipalkkoja vertailtaessa. Tämä johtuu siitä, että ko. paikalla työskentelee ainoastaan yksi professori, joka on myös palkkatilaston kärkisijoilla koko yliopistossa.
Voit tarkastella professoreiden palkkoja täältä. (Jylkkärin palkkakone)
Päivitys 14.7. Tässä artikkelissa pitäisi olla graafit keskipalkoista tiedekunnittain ja laitoksittain. Ne eivät syystä tai toisesta näy ainakaan kaikilla selaimilla. Pahoittelemme ongelmaa, mutta pääsemme korjaamaan sen luultavasti vasta elokuussa.
Päivitys 15.8. Taulukot on korjattu
Kommentointimahdollisuus on poistettu käytöstä, mutta alta näet aiemmat kommentit.
Ville Qvist
En tiedä, onko asioilla syy-yhteyttä, mutta perää pitävät proffat lienevät sellaisia, joilla ei ole opetusta juurikaan. Näin ainakin päättelisin siitä, mistä yksiköistä ko. henkilöt ovat tuon diagrammin mukaan. Sinänsä toki miellyttävää, että opiskelijoiden kanssa enemmän tekemisissä olevia houkutellaan paremmalla palkalla, jolloin he teoriassa ovat myös pätevämpiä, mutta takaraivossa kolkuttaa myös tunne, että kyseessä voisi olla ns. haittalisä...
13.7.2012
Jarno Liski
Toimiikos nuo interaktiiviset pylväsgraafit vai ei? En käsitä, onko vika jossain välimuisteissa vai ihan koodissa. Näkeekö kukaan siis pylävsdiagrammeja (keskipalkat tiedekunnittain ja keskipalkat laitoksittain)?
14.7.2012
Kyösti Ylikulju
Aamulla näkyivät pylväsgraafit, mutta enää eivät (testattu: Chrome, Safari / MacOS)
14.7.2012