Perjantai:
Kivenlahtirock järjestettiin nykymuotoisena kahdeksatta kertaa Espoossa, ja toista kertaa Leppävaarassa Kivenlahden sijaan. Allekirjoittaneella oli aikaisemmin päivällä ollut ensimmäinen kesätentti Jyväskylässä, joten saavuimme Espooseen vasta hiukan ennen yhdeksää illalla, juuri parahiksi näkemään loistavaksi live-esiintyjäksi kehutun Chisun. Portilla vain kävi ilmi, että joku järjestelevällä taholla ei ollut ollut täysin tilanteen tasalla, ja infopisteeltä olivat pressikortit päässeet loppumaan. Niinpä toimittajakaksikko joutui tarkastelemaan Chisua pelkkien äänihavaintojen varassa, vaikka hyvältähän se siihen parkkipaikallekin kuulosti.
Lopulta pressikortteja saatiin lisää infopisteellekin, ja pääsimme sisälle festivaalialueelle juuri Chisun lopettaessa. Surumme oli kuitenkin lyhytaikaista, kun seuraavaksi lavalle asteli Jukka Poika & Sound Explosion Band. Vapautunut viihdyttäjä otti yleisön heti alusta tiukkaan otteeseensa, ja luovi kapteenina tiukasti soittavan bändinsä läpi tunnin mittaisen setin auringon laskiessa. Yleisö oli sulaa vahaa viimeistään ennen encorea esitetyn Älä tyri nyt –hitin kohdalla. Kun encoressa kuultiin vielä Silkkii, oli syytä epäillä kyseessä olleen kenties päivän kovimman livevedon.
Festaritesti osa 1.
Festaritestimme ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui miesten pisuaari. Kivenlahdessa käytössä olevaan malliin mahtuu neljä urosta rinkiin, ja valkokuvaaja Rautapuro koeajoi tämän vessajonoja lyhentävän ”huvilaitteen”.
Tunnelmia tuoreeltaan urinoimisen jälkeen Rautapuro kommentoi seuraavasti: ”Helvetin jees, kun ihmisten katseet kohtaa asfalttikentällä ja tajutaan että siinä sitä vaan kuseskellaan, pitäen rakkaimmastaan kiinni. Parempi kuin bajamaja.”
Miesten pisuaari on siis koettu, ja hyväksi havaittu. Suositellaan nopeaa helpotusta etsiville uroksille hädän iskiessä. Ei suositella naisille, eikä ujon pissan omaaville miehille.
Lauantai
Lauantaina tentit ja hukassa olevat pressipassit eivät olleet estämässä saapumistamme, ja saavuimmekin paikalle juuri sopivasti Jätkäjätkien setin alkuun. Allekirjoittanut on pitänyt Jätkäjätkiä ehkä tämän hetken kovinpana suomalaisena livebändinä, mikä saattoi kostautua liian suurina odotuksina bändiä kohtaan. Vaikka bändi toki hyvin soittikin, niin kaiken kaikkiaan keikka vaikutti jotenkin laimealta. Ehkä osansa bändin taiasta veroitti suhteellisen vähäinen yleisömäärä ja tihkusateinen sää.
Vaikka sää pysyikin märkänä koko lauantain, se ei haitannut alkuillasta, kun Experience teltassa settinsä käyntiin polkaisi Plutonium 74. Lempeää reggaen, skan ja popin välimaastossa taiteilevaa musiikkia esittänyt yhtye laittoi yleisön tanssijalat vipattamaan heti alusta asti, ja valmiiksi loistava tunnelma oli räjähtää läpi katosta viimeistään keikan loppupuolella Alakerran orkesteri ja Kaisa meni diskoon –kappaleiden aikana. Harmiksemme jossakin vaiheessa päivää Experience –teltan aikataulu oli viivästynyt noin tunnilla, mikä aiheutti sen, ettemme päässeet kokemaan Eläkeläiset –yhtyeen tämänhetkistä keikkakuntoa. Plutoniumin keikka oli kuitenkin yksi parhaista mitä allekirjoittanut on tänä vuonna nähnyt, joten edes Elkkareitten missaaminen ei juuri harmittanut.
Loppuillasta kävimme myös tarkastamassa kuinka vanha herra Michael Monroe jaksaa, ja erittäin hyvin näytti jaksavan, ja päivän myötä alueelle oli jo valunnut huomattavasti enemmän yleisöä, joka jaksoi jorata kesäkuun koleassa säässä ja fanittaa rockkukko Monroeta, jolla ei ikä näytä vieläkään painavan. Omaan mielialaamme sääolosuhteet vaikuttivat kuitenkin siinä määrin, että illan pääsentyjän paikalla ollutta Apulantaa emme enää jääneet katselemaan.
Festaritesti, osa 2.
Lauantaina väsymätön koekaniinimme, valokuvaaja Rautapuro kokeili Magic Gamesin huojuvia tikkaita. Laitteen ideahan on siis pyrkiä nousemaan tikapuita, jotka on kiinnitetty niin, että ne pystyvät pyörimään akselinsa ympäri. Houkuttimena tässä toimii ylös asti päässeille annettava 50 euron seteli puhtaana käteen.
Emme lehdistöstatuksesta huolimatta saaneet kokeilla tikkailla kiipeämistä ilmaiseksi, mutta saimme sentään yrittää aika monta kertaa. Pohjiksi Magic Gamesin töyntekijä antoi useammankin tyylinäytteen laitteen helppoudesta, nousemalla tikkaat esimerkiksi käsiään käyttämättä, ja takaperin kävellen. Ilman harjoittelua tikkaiden nousu oliki sitten huomattavasti vaikeampaa, eikä Rautapuro päässyt juuri ensimmäistä tikasta pidemmälle.
Tunnelmat tuoreeltaan olivatkin huomattavasti heikommat kuin edellispäivän testin jälkeen. Rahat menivät, eikä mainettakaan merkittävästi tullut. Yrittäjiä tikkailla tuntuu kuitenkin vuodesta ja festarista toiseen olevan, ja ilmeisesti joku joskus onnistuukin. Ainakin perjantaina oli kuulemma ollut kolme rahapalkinnon voittanutta, ja lauantai-iltapäivästäkin jo yksi.
Mitä vuoden 2012 Kivenlahdesta sitten jäi käteen? No, ensimmäiseksi mieleen tulee melko pienentuntuinen yleisömäärä, joka kuitenkin festivaalijärjestäjien mukaan keikkui molempina päivinä viidentuhannen tietämillä, 
ylittäen kirkkaasti festivaalin yleisötavoitteen. Onnittelut siitä järjestäjille.
Mitä jäi käteen?
Kaiken kaikkiaan Kivenlahdesta jäi kuitenkin hiukan kyläjuhlamainen tunnelma ja myös järjestelyt saavat hiukan huomauttamista osakseen. Itse ihmettelin esimerkiksi roskisten vähyyttä festivaalialueella, ja myös tupakoitsijoita yritetään aidata koko ajan pienempiin karsinoihin, toki vaihtelevin tuloksin. Ja sanottakoon tässä että että itse kannatan myös tupakointikieltoa lavojen edessä, missä ihmiset ovat kuin sardiinipurkissa.
Väsymättömästi eteenpäin laukkaava inflaatio näkyy myös festarihinnoissa, mutta silti seitsemän euroa oluttuopista tuntuu turhan suurelta. Toki eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se kuka maksaa. Sen sijaan kolme euroa tuopillisesta vettä on jo törkeää. Onneksi festivaalialueella taisi kuitenkin olla parikin ilmaista vesipistettä, joskaan en niihin itse sattunut törmäämään.
Kiitosta sen sijaan saa Alepan kauppa-automainen ratkaisu, josta löytyi alkoholittomia juomia ja pientä purtavaa festivaaliväelle sopulihintaan. Alepahan olisi tuollaisen monopoliaseman hankittuaan voinut nostaa tuntuvasti tarvikkeidensa hintoja, mutta näin ei ollut tapahtunut. Todella hienoa toimintaa siis alepalta.
En tiedä onko Helsingin seudulla tilaustakaan suurille rockfestareille, mutta edesmenneen Ankkarockin saappaiden täyttäjäksi Kivenlahdesta ei ainakaan tämän vuoden perusteella vielä ole. Toki onhan Helsinki kesäisin niin täynnä erilaista musiikkitapahtumaa, mistä löytyy takuuvarmasti jokaiselle jotakin, että kenties Kivenlahdella ei edes ole tarvetta kasvaa kokoaan suuremmaksi.
Kuvat: Joel Rautapuro
Teksti: Juha Stenholm
Lue lisää humanistin kesästä: gonnabuildthissummer.blogspot.com