Kun huomaa kavereiden statuspäivityksistä kesätöiden olevan ohi ja Anna Järvisen Helsinki soi iPodissani, tiedän suven olevan lopuillaan. Flow-festivaaleilla huomasin syksyn lopulta tulleen. Pian olisi aika palata Jyväskylään. Itkin viime vuonna jouluun asti päätymistäni Jyväskylään. Halusin pois, ja mielellään Helsinkiin. Uuden vuoden jälkeen päätin, että lopetan ärsyttävän valittamiseni. Kevät menikin paremmin kuin syksy. Kaipasin silti Helsinkiin.

Pomppiessani ja kaljan läikkyessä Flowssa Le Corps Mince de Francoisen keikalla tajusin, että Flow’ssa tiivistyvät juuri Helsingin parhaimmat ja huonoimmat puolet. Oikeastaan Flow on helsinkiläisintä mitä tiedän. Flow järjestetään vanhalla tehdasalueella, joka varsinkin pimeyden laskeudettua on äärimmäisen kaunis ja vaikuttava. Rakastan kävellä väsyneenä aamuauringon noustessa Punavuoresta Töölöön tai jatkoille, joilla juodaan kuivaa valkoviiniä ja poltetaan tupakkaa sisällä. Tietenkään koko Helsinki ei ole kaunis, mutta Jyväskylä on kokonaisuutena ruma.

Flow on myös varmasti ainut festari, jossa kännimättö ei ole iänikuista paellaa tai lihis kahdella nakilla. Festareilla voi syödä myös klubitoasteja, luomukaritsaa ja sushia. Helsingissä tavallisesta lähialepasta saa luomua, soijajuomia ja muutakin kuin emmentaalia. Sonaatti menee kiinni jo ennen viittä. Helsingissä sushikeittiössä poika voi pussata söpöä poikaa ilman pelkoa mustasta silmästä ja homottelusta. Jyväskylän homot muuttavat heti lukion jälkeen seksuaalipakolaisina Helsinkiin, ja ne raukat, jotka tulevat tänne opiskelemaan muuttuvat uusneitsyiksi.

Jyväskylässä on mahdotonta käydä baarissa ilman, että joutuu kuuntelemaan paskaheviä tai päätyy sedulaan glamourpissisten sekaan. Helsingissä saa itse valita, mille elektroklubille menee tai minkä indiebändin tahdissa oksentaa baarin vessassa. Ei tarvitse pelätä, että viereisen kopin tyyppi kilpailee kanssani samasta karkkikaupan myyjän paikasta, kuten Jyväskylässä. Viime vuonna kaverini kertoi ihmisten tietävän minut, koska ei kävelykadulla yleensä näe punaisia farkkuja. Helsingissä pukeutumiseni on jopa tylsää. Punavuoren hipsterit ovat kaikki niin erilaisia nuoria, että samankaltaisuus on hämmästyttävää – samat raybanit, millisänki ja otsistukat ja vintagekengät. Jyväskylässä pillifarkut riittävät tekemään ihmisestä trendikkään.

Syksy Jyväskylässä menee nopeasti. Kun vuosi seuraavan kerran vaihtuu, lähden vaihtoon. Toivottavasti enää ensi kesän Flow ei tarkoita, että pian on aika matkata Jyväskylään. Eihän Helsinkikään mikään paratiisi ole, mutta kyllä se Jyväskylän heittämällä voittaa – siitä huolimatta, että muutaman vuoden päästä uskon väittäväni Jyväskylän vuosien olleen elämäni parasta aikaa.

Kyösti Hagert