Piipun ensilevytys Savumerkkejä tuo heti ensisävelillään mieleen suomalaisen rautalankarockin kulta-ajat. Erityisesti levyn kolme ensimmäistä kappaletta toimivat äänimaailmojensa puolesta Popedan ja Eppu Normaalin muistelona, ja muutenkin levyn tyyli tuo pyytämättä – tahallisesti tai vahingossa – mieleen kotimaisen kasarirockin.
Savumerkkejä kärsii hieman koheesion puutteesta. Yksikään kappaleista ei erotu joukosta huonona, mutta sidosteisuus tuntuu jäävän saavuttamatta: levy ei muodosta eheää kokonaisuutta vaan tuntuu kostuvan ennemmin yksittäisistä kipaleista.
Levyn toiseksi ongelmaksi kehkeytyy nopeasti myös kliinisyys. Kappaleiden sanoitukset ovat usein melko minimalistisia ja äänimaailma yllätyksetön, mikä johtaa siihen, etteivät kappaleet jää mieleen tai aiheuta kovinkaan suuria reaktioita kuulijassa.
Savumerkkejä on kokonaisuutena varma: yksikään kappale ei välittömästi hyppää silmille heikoimpana lenkkinä tai kirkkaimpana helmenä. Äänimaailma on miellyttävä, mutta haipuu nopeasti taustamusiikiksi.

Teppo Suominen
”Mukiinmenevää roadtripmusiikkia”