LEHDETTÖMÄT PUUT harovat ilmaa Mattilanniemen kampuksen U-kirjaimen muotoisen D-rakennuksen sisäpihalla.
Täällä kasvavat Suomen pohjoisimmat satoa tuottavat saksanpähkinät. Nyt niiden kohtalo on epävarma.
Marraskuun päivä on loskainen. Mattilanniemessä tihkuttaa vettä. Jyväskylän yliopiston kasvitieteellisen puutarha-asiantuntija Hanna Keljo esittelee alueen kasvikohteita, vaikka sää ja vuodenaika eivät kenties ole parhaat kasvitieteellisen kokoelman kuvaamista varten.
Jyväskylän yliopiston kasvitieteellinen puutarha perustettiin vuonna 1990. Sen kokonaispinta-ala on noin 36 hehtaaria.
Yliopisto ilmoitti keväällä luopuvansa säästötoimena Mattilanniemen MaA- ja MaD-rakennuksista. Alueen tulevaisuus on epäselvä. Kiinteistöjen alueella sijaitsee noin kolmasosa kasvitieteellisen puutarhan kokoelmasta.
Mattilanniemen kokoelma kattaa noin 5 000 kasviyksilöä noin 400 eri kasvikantaa. Se on myös toiminut koekenttänä, jossa on ollut kantavertailuja sekä tutkimuskasveja.
”Urbaani kasvillisuuden kokoelma, jota ei ole Suomessa muualle kasvitieteelliseen puutarhaan luotu”, Keljo kuvailee.
Lisäksi paikka on kulttuurihistoriallisesti arvokas.
1970-80 lukujen taitteessa Jyväskylässä haluttiin tuoda kasvitieteelliset kokoelmat lähelle kaupunkilaisia. Kunnianhimoisesta uudenlaisen viheraluepuutarhan hankkeesta Mattilanniemen puutarha on ainut isompi toteutunut kokonaisuus.
LITS LÄTS, kuuluu kenkien alta. MaD-rakennuksen sisäpiha pähkinäpuineen sijaitsee Mattilanniemen puutarhan pohjoispäädyssä.
Aluksi kasvirekisteriin oli merkitty, että kyseessä olisi amerikanjalopähkinä.
”Jalopähkinät on tosi vaikeaa erottaa, muusta kuin sadosta. Sitten kun nämä pikkuhiljaa tulivat satoikään, onkin huomattu, että kappas tämä pähkinä onkin saksanpähkinä” Keljo kertoo.
Kuten sanottua, näillä korkeuksilla Mattilanniemen saksanpähkinät ovat Suomessa ainoita, jotka tuottavat satoa.
Keljon mukaan tarpeena olisi saada lisäysmateriaalia pähkinäpuista, sillä yliopisto luopuu tämän hetken suunnitelmien mukaan rakennuksista vuonna 2026. Saksanpähkinöiden kohtalo on epävarma, mutta joka tapauksessa ne poistuvat yliopiston kasvitieteellisestä kokoelmasta kiinteistöistä luovuttaessa.
Täysikasvuisten puiden siirtäminen ei ole mahdollista.
Muita sisäpihan erikoisuuksia, joista joudutaan luopumaan ovat himalajankoivut. Yleensä himalajankoivut erottaa erityisen valkoisista rungoistaan, mutta vanhemmiten sisäpihan varjoissa kasvaessaan ominaisuutta ei juurikaan enää erota.
LITS LÄTS, askeleet vievät kohti Mattilanniemen viherkenttää. Alue on tullut opiskelijoille tutuksi parina viime keväänä vapun väistöjuhlapaikkana, koska Kirkkopuiston alle kaivetaan niska hiessä, kämmenet rakoilla suurta parkkihallia.
Matkalla juttelemme tehtävänimikkeistä. Yliopisto on täynnä sekä suunnittelijoita että asiantuntijoita.
Hanna Keljon työnimike on tosiaan suunnittelija, ja hän onkin taustaltaan maisemasuunnittelija ja maisemantutkija. Hänestä käytetään myös epävirallista titteliä puutarha-asiantuntija.
Vaikka Keljo on myös toiminut puutarhurina, siksi hän ei itseään tässä kontekstissa nimittäisi.
”En varsinaisesti tee täällä mitään hoitohommia, joten se nimitys johtaisi väärille urille”, Keljo toteaa.
MATTILANNIEMEN pienen skeittirampin sekä Jaakko Valon Weimar-Chicago -valkobetoniteosten lähellä vastaan tulee pihlajia, jotka kuuluvat kasvikokoelman pihlajapuisto -osioon.
Nurmialueella kohoavat erilaiset pihlajat tuovat punaisine marjoineen harmaan loskaiseen maisemaan mukavaa väriä. Pihlajapuiston pihlajia on montaa eri kantaa.
Puiston keskellä kujanteena kasvavat pihlajat ovat saapuneet Mattilanniemeen osana Silmu-hanketta, joka oli Suomen ensimmäisiä ilmastonmuutokseen keskittyviä tutkimushankkeita.
Punamarjaisten pihlajien joukossa löytyy myös keltamarjaisia puita. Tilhet eivät ole vielä ehtineet verottaa kaikkia keltamarjapihlajia.
MATTILANNIEMEN puistoalueen ja valtatien erottavan meluvallin luona on kokoelma suuria havupuita. Ne palvelevat myös vihermeluvallina Rantaväylältä kantautuvalle liikenteen pauhulle.
Meluvallin juurelle on myös sijoitettu suomalaisten katajamuotojen kokoelma. Erilaiset katajat muodostavat korkean röyhelöisen vihreän muodostelman, jossa latvat ja oksat kurkottavat eri suuntiin.
Muodostelma on erikoisuus, jota ei missään muualla ole. Kokoelma on saapunut 90-luvulla Maatalouden tutkimuskeskukselta.
Keljo kertoo, että katajat vaativat tarkempaa inventointia. Tunnistamiseen vaadittavat kuvailumateriaalit ovat peräisin 90-luvulta ja ne ovat paperille käsin piirrettyjä. Talvella tunnistaminen käy helpommaksi, kun puiden ympärillä ei ole muuta pusikkoa.
”Kun näistä luovutaan, pitää tietää, että mistä luovutaan”, Keljo kertoo.
PIHLAJIEN YMPÄRÖIMÄ bulevardimainen kulkuväylä vie sisäpihalle. Bulevardin molemmin puolin seisovat arkkitehti Arto Sipisen suunnittelmat MaB- ja MaC-rakennukset, joiden käytöstä yliopisto luopui sisäilmaongelmien vuoksi jo vuonna 2011.
Sisäpihan toisen puolen rajaa niin ikään Sipisen suunnittelema MaA-rakennus, josta ollaan nyt luopumassa.
Rakennusten viereen istutetut erilaiset tuijat, kuuliljat sekä valtavat hemlokit ovat maisema-arkkitehti Juhani Rajalan taidonnäyte 1980-luvun viherrakentamisesta. Puistorakenne kasvistoineen on muotoutunut samaa tahtia rakennusten valmistumisen kanssa.
“Täällä on myös puistotaiteellisia elementtejä, joiden takia tätä (Mattilanniemen puistoa) kuuluisi arvottaa”, Keljo toteaa
MATTILANNIEMEN alueeseen kohdistuu kaavoituspainetta. Yliopiston sisäilmaongelmaiset tyhjät rakennukset aiotaan todennäköisesti purkaa tai vähintään peruskorjata. Seinustoilla ja sisäpihalla olevat kasvitieteellisen puutarhan kasvit ovat siis tuhon tiellä.
Keljo toivoo, että alueiden mahdollinen uusi omistaja eli Jyväskylän kaupunki säilyttäisi alueen puuvartiset kasvit, joita ei voi siirtää. Siirtokelpoinen osuus voitaisiin säilyttää kasvitieteellisen puutarhan piirissä, uudessa sijoituskohteessa.
Keljon mukaan kaupunki on huomioinut alueen viherarvon ainakin jossain määrin. Muutenkin nykyään puhutaan paljon monimuotoisuudesta viherrakentamisen yhteydessä. Viimeiset vuodet viheralalla on kuulemma ollut “hyvä pössis”.
“Järkevintähän olisi, että ensiksi mietittäisiin viheralueet ja virkistäytymisalueet. Ja sitten vasta mietittäisiin, että miten rakennukset sijoitettaisiin laadukkaaseen viherrakenteeseen, jotta saataisiin oikeasti luotua laadukasta asumista, elämistä ja hyvinvointia”, Keljo summaa.
