JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON ylioppilaskunnan (Jyy) Heli Ylikoski on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitukseen vuodelle 2025.

Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa -tutkinto-ohjelmassa opiskeleva Ylikoski toimii tällä hetkellä myös Jyyn hallituksen jäsenenä.

SYL:n hallituksen kokoonpanosta päätettiin 15.–16. marraskuuta Espoon Otaniemessä Aalto-yliopistolla järjestetyssä liittokokouksessa.

SYL:n seuraavaksi puheenjohtajaksi valittiin Anselmi Auramo LUT-yliopiston ylioppilaskunnasta. Hallituksen jäseniksi liittokokous valitsi Ylikosken lisäksi Tilda Lassilan (Hyy), Samuli Leppämäen (Kokoomusopiskelijat), Mirka Niemisen (ISYY), Maria Saitan (Vyy) ja Mantė Žygelytėn (AYY).

SYL:n hallituspestit ovat viime vuosina olleet Jyväskylässä harvenemaan päin. Viimeisen viiden vuoden aikana Sylin hallitukseen on valittu kaksi jyyläistä: Jenni Suutari vuonna 2023 ja Heidi Rättyä vuonna 2019. Edeltävinä viitenä vuotena Jyy-edustus jäi uupumaan ainoastaan vuonna 2017.

YLIKOSKEN VASTUUALUEENA Jyyn hallituksessa on ollut korkeakoulupolitiikka. Samaa linjaa on tarkoitus jatkaa myös SYL:ssa, vaikka varsinaiset vastuualueet päätetään vasta myöhemmin hallituksen järjestäytyessä.

SYL:n hallituksessa on tyypillisesti ollut kaksi koposektorin edustajaa ja niin näyttäisi Ylikosken mukaan olevan myös ensi vuonna.

Ylikoski hakeutui hallitukseen kolmen kärkiteeman voimin.

SYL:n on pyrittävä vaikuttamaan enemmän faktojen, numeroiden ja tilastojen kautta. Toiseksi ylioppilaskuntien kulttuurisia, kielellisiä ja alueellisia raja-aitoja on pyrittävät kaatamaan. Kolmanneksi Ylikoski haluaisi nostaa korkeakoulupolitiikan ja järjestötoiminnan arvostusta ja listätä opiskelijoiden mahdollisuksia siihen.

”Opiskelijoilla on hirveät suoritus- ja valmistumispaineet. Hyvin harva pystyy esimerkiksi lähtemään järjestötoimintaan tai vaikuttamaan ylioppilaskunnissa.”

PUHEENJOHTAJAKSI VALITUN Auramon yksi tavoite hallitusvuodelle on, että SYL:n toiminta muuttuisi aiempaa pitkäjänteisemmäksi.

Esimerkiksi vuoden 2027 eduskuntavaaleihin olisi valmistauduttava jo ensi vuonna ja päättää, mitä asioita tuleviin hallitusneuvotteluihin halutaan pöydälle. Auramo ei kuitenkaan vielä halua linjata tarkkoja kampanjakärkiä.

”Laajassa kuvassa yliopistojen perusrahoituksen tasoa pitäisi saada nostettua. Se ei kovin hyvällä tasolla ole ollut pitkään aikaan. Samoin opiskelijoiden toimeentulo on tärkeä asia”, Auramo sanoo.

Hän haluaisi SYL:n myös vaikuttavan enemmän yleiseen mielipiteeseen.

”Tuntuu, että opiskelijoihin suhtaudutaan vähän nuivasti. Että siellä ne vaan juhlii, eivätkä tee mitään oikeaa. Tätä mielikuvaa pitäisi murtaa ja vahvasti.” ▬