Avaan TV:n, vaikkei jaksas kesäl kattoo (mitä sieltä tulee?)
No pesäpalloo, nyt riitti, siis kiitti

suuri suomalainen runoilija
Joni Stenberg

OLIN KÄRKIETENIJÄ, elikkä ekana lyömässä. Haluaisin uskotella itelleni, että valmentaja oli laittanut minut siihen koska olin nopea tai hyvä lyömään itseni kentälle. Todellisuudessa olin varmaan vain hyvä katsomaan ensimmäisen väärän syötön, jonka ansiosta selvisin ykköspesälle ilman mitään muita pelillisiä näyttöjä. Lisäksi olin ihan hyvä (tyhmänrohkea) kärkkymään. Sekin toisaalta kostautui aika usein, kun ykköspesällä vastustaja painoi pallolla olkapäähän, siinähän paloi kuin napalmisateessa. Se otti päähän.

On syöksymisenkin opettelusta varmaan ollut jotakin hyötyä. Esimerkiksi humalassa kompurointi on paljon sulavampaa sen ansiosta. Erään pesäpalloleirin päätteeksi olin ilmeisesti niin innostunut syöksymisestä, että sitä piti hellepäivänä harrastaa karkealla soralla ilman pitkähihaista aluspaitaa. Kyynärpäät veressä, pakun takapenkillä Sotkamosta kotiin ajellessa oli monta tuntia aikaa pohtia, kannattiko.

TOISAALTA NUO samat syöskykaatotaidot voisi opetella myös vaikka parkouria ja skeittausta harrastamalla, plus ne ovat kyllä muutenkin cooleja lajeja. Ja väittäisin myös, että niissä opeteltava turvallinen kaatuminen on esteettisesti tyylikkäämpää kuin Pihkalan Tahkon kehittelemä poteroon ponnistaminen. (Tosin pesäpalloa pelataan tasaisella kentällä. Mielestäni pitäisi palata alkuperäiseen ideaan, jonka mukaan pesäpallolla treenataan maanpuolustustaitoja. Näin ollen jokaiselle pesälle pitää kaivaa ketunkolo, johon etenijä sitten pyrkii hyppäämään, ihan kuin tykistökeskityksessä. Kyllä nyt pesille ainakin kuuluisi raahata joku sammalmätäs, tukki tai vaikka muurahaispesä, jonka taakse suojautua etenemisen jälkeen, jotta saadaan treenattua sotilaan liikkumista tulitaistelussa.)

Pesäpallon keksijä Lauri ”Tahko” Pihkala on kranaattikopittelullaan tappanut monta hyvää jalkapallosukupolvea. Voin hyvin kuvitella miten jossain keskipohjalaisessa pitäjässä on ollut kasvamassa kansakuntamme seuraava Litmanen, seuraava suuri sankari, joka Euroopan suurseurojen kautta potkii Suomen maailmankartalle. Mutta sitten vanhemmat ovat hellästi tökänneet lapselleen piikkikengät jalkaan, räpylän toiseen käteen, mailan toiseen, ja vielä heittäneet pallon perään ja todenneet: ”Meneppä takomaan noilla itelles järkeä päähän”. Ja noin Real Madrid vaihtuukin Vimpelin Vetoon.

LIIKUTNA-RAKENNUKSELLA on ilmeisesti jonkin sortin uhrialttari herra Pihkalalle. Löytyyköhän siitä Vientirauha Oy:n logo? Oikeastihan sen lakonmurtajakaartin johtaja oli Tahkon veli Martti Pihkala, Tahkon sanoin ”täydellisen huumorintajuton mies”. Siinä missä Martti keskittyi hakkaamaan lakkoja hajalle, Tahko hakkasi pesäpalloa pitkin kenttää. Hyvä niin sillä pesis on ihan hauska laji, ja se on varmaan huumorintajutonta Marttia hämmentänyt.

Tahkokaan ei myöskään ollut mitään demokratian rakastajia. Hän ei juurikaan arvostanut tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkosta. Kun molemmista miehistä tuli liikuntatieteen kunniatohtoreita vuonna 1969, Tahko paineli Kekkosta piiloon vaatekaappiin promootiotilaisuudessa.

PESÄPALLOKOKEMUKSIIN liittyy myös muutaman kerran tapahtunut erittäin nolostuttava juttu, joka saattaa olla tuttu muillekin pesäpallisteille. Nimittäin täydellinen lyönnin ”kadottaminen”. Kerran oltiin kavereiden kanssa pesäpalloa reenailemassa siten, että yksi lyö, yksi syöttää ja kaksi asettuvat nättiin linjaan ottamaan lyöntiä kiinni.

Löin varmaan kolmekymmentä kertaa, niistä täydellisen suorista syötöistä huti! Siihen mennessä, kun olin onnistunut saamaan ensimmäisen säälittävän hipaisun palloon, oli etukentän päivystäjä kerennyt kaivaa nenää jo pidemmän aikaa aivan rauhassa, takakentän koppari oli taas ehtinyt kirjoittaa siinä ajassa hiekkaan Raamatun etu- ja takaperin ja pikkuhiljaa siirtymässä kynäilemään Koraanin ensimmäistä suuraa.

En ehkä koskaan oppinut olemaan mikään kunnon pelote mailan varressa, mutta opin sentään sen, että joskus on syytä varautua kohti lentäviin esineisiin — olivatpa ne sitten pesäpallokentällä tai tykistökeskityksessä. Kenties Tahkokin olisi ylpeä kaappinsa syövereissä.

Kirjoittaja on kova pesäpallofani.