Beetlejuice Beetlejuice
Tim Burton
Fantasia, jännitys, komedia. K12. 105 min. Ensi-ilta 6.9.2024.
3/5
MAKAABEREJA goottielementtejä ja apaattisia hahmoja “burtonesque-tyyliinsä” yhdistelevän Tim Burtonin luomuksia ovat muun muassa Saksikäsi Edward (1990), Corpse Bride (2005) sekä kulttiklassikko ja halloween-asusteiden kestoinsipiroija Beetlejuice (1988). Beetlejuice Beetlejuice on tämän odottamaton jatko-osa.
Ensiosassa kuollut aviopari vaikeroi kummitellessaan taloonsa muuttanutta Deetzin perhettä tiehensä. Apuun saapui Michael Keatonin esittämä nimikkohahmo, pahamaineinen freelance-biomanaaja tuonpuoleisesta. Teini-ikäinen Winona Ryder esitti perheen angstista tytärtä Lydia Deetziä, joka kommunikoi kuolleiden kanssa auttaen lopulta kukistamaan pakan sekoittaneen Beetlejuicen.
Jatko-osassa Lydia (Ryder) on sittemmin menestynyt tv-juontaja kummittelevia taloja esittelevässä ohjelmassa ja seurustelee tuottaja-Roryn (Justin Theroux) kanssa. Lydian yliluonnollista ohjelmaa humpuukina pitävä teini-ikäinen tytär Astrid (Jenna Ortega) on erkaantunut kummallisesta perheestään. Kun Lydian äiti Delia Deetz (Catherine O’Hara) ilmoittaa aviomiehensä kuolemasta, pakottaa hautajaiset naiset jälleen yhteen. Portti tuonelaan avataan toistamiseen ja perheenjäsenten lojaalius joutuu koetukseen. Toki myös Beetlejuice änkeää kuvioon luvaten auttaa pulaan joutuneita – omilla ehdoillaan.
Naisten dynamiikka viihdyttää ja Ortega (Wednesday-sarja) istuu synkistelevänä teininä kuvioon kuin nenä päähän. Alkuperäisen elokuvan rassaavin hahmo Delia suoltaa elokuvan hauskimmat repliikit ja Keaton (Birdman, Batman) vetää roolinsa täysiä karismaattisesti iljettävänä ja törkysuisena antisankarina. Myös Burtonin CGI:ta välttelevän maailman kekseliäisyys hurmaa.
Tarinassa vilisee hahmoja ja moniulotteisesta perhedraamaa, mutta mihinkään niistä ei keskitytä toista enempää. Juonen merkityksellisyys jää edetessään lisääntyvien palasten takia ontoksi kuin Monica Beluccin esittämänsielunimijä-Doloresin jälkeen jättämät ruumiit.
Ainakin Burtonilla on prioriteetit kunnossa ja tämän rakkaus hahmojaan kohtaan näkyy näiden sympaattisissa kehityskaarissa. Lopulta tämän kaliiberin tragikoomisessa nostalgiatripissä tuttujen hahmojen kohellus meneekin juonen motimutkaisuuksien edelle. Aidosti hauska jatko-osa toimii, kun sitä ei liikaa vertaa ainutlaatuiseen edeltäjäänsä.