Eevil Stöö – Atog

Katakombi Oy Distributed by Sony Music Entertainment Finland

4/5

JOS PUHUTAAN suomiräpin tuotteliaimmista tekijöistä, Eevil Stöö (oik. Tommi Liikka) on yksi ilmeisistä nimistä. Hiihtopiposta ja möreäksi muunnetusta äänestä 2000-luvun alussa tunnetuksi tullut artisti on julkaissut viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä 16 levyä, jos erilaiset EP:t ja yhteistyöprojektit lasketaan.

Määrä ei ole aina korvannut laatua. Kun varhaisilla levyillään Stöö toisti nimeään, viime vuosina hän on toistanut itseään.

Vuonna 2024 on kuitenkin tapahtunut ryhtiliike. Vuoden kolmas Stöö-julkaisu Atog on artistin paras kokonaisuus sitten Iso vauva Jeesus -klassikon (2016).

Kolmannessa persoonassa kirjoittamisen ohella Stöön musiikista ovat karisseet synkistely ja räppäämisen itsetarkoituksellinen kankeus. Magic: The Gathering -keräilykorttipelin otuksen mukaan nimetyllä uutuudella Stöö pohdiskelee varsin valoisaan sävyyn musiikin ja sen tekemisen merkitystä. Vaikka suoratoistokulttuurin hittitehtailu saa jälleen huutia, lyriikoista välittyy sisäinen rauha.

Stöön tajunnanvirtatyyli hakee suomiräpissä vertaistaan. Hämäävän vaivattomasti sanaleikistä toiseen valuva teksti tarjoaa ilahduttavan omaperäisiä oivalluksia kuuntelu toisensa perään. Samaa ei voi sanoa levyn kaikista vierailijoista. Kokonaisuuteen paikoin epätasaisesti sopivista feattaajista albumin teemassa osuvimmin pysyy toinen räppiveteraani Are (oik. Pyry Jaala).

Levyn toinen tähti on Stöön pitkäaikainen yhteistyökumppani Pehmee Goo (oik. Lassi Kähärä), joka osoittaa jälleen pystyvänsä tuottamaan lähes mitä vain. Samettisesti rullaavasta, pehmeillä rummuilla tuudittelevasta kokonaisuudesta nousee pienenä järkytyksenä esiin Psychatog Freestylen villi länsi -biitti, joka tuntuu jo vastuuttomalta brassailulta. No, ainakin tekijöillä on ollut hauskaa.

Parin vuosikymmenen jälkeenkin Eevil Stöö todistaa olevansa yksi suomalaisen populaarimusiikin omaperäisimmistä äänistä, jonka musiikkia ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Aiempien liukuhihnajulkaisujen äärellä tämä on saattanut toisinaan unohtua.