MANGUS MALI kävi Jyväskylän kaupunginkirjaston aikakausilehdet päivässä läpi. Oli syksy 2023. Hän kontaktoi päätoimittajat ja teki ehdotuksen: sopisiko osaksi lehteä Malin laatima tietovisa?

Viesti ei lähtenyt keneltä tahansa triviaharrastajalta. Malin työ pyörii knoppien, kysymysten ja yleissivistyksen ympärillä. Hän on alansa, siis tietovisan, ammattilainen.

Kysymyksiä Mali laatii 12 lehteen, kahdelle pelifirmalle, ja omien sanojensa mukaan oikeastaan kaikkiin suomenkielisiin tv:ssä näytettäviin visailuohjelmiin. Lisäksi Mali pitää visailutapahtumia ja on julkaissut useita tietovisa-aiheisia kirjoja.

”Joka päivä kirjoitan puhelimeni muistioon ideoita. Kun on lomaviikko, ja ei tarvitse tuottaa mitään, niin silti kirjoitan niitä koko ajan ylös. ”

Tietovisa on Malille elämäntapa, josta ei pääse eroon edes lomallakaan.

TRIVIAL PURSUIT ja kavereiden kanssa illanistujaisissa visailu olivat iso osa Malin 90-luvulla viettämää nuoruutta. Täysikäistyttyään hän kiersi urakalla läpi 2000-luvun alussa tv:ssä pyörineitä visailuohjelmia kilpailijana.

Niistä ehkä tunnetuimmasta, Haluatko miljonääriksi -ohjelmasta Mali lähti 21-vuotiaana kotiin 45 000 euron voittopotti taskussaan.

”Eihän mulla mitään tavoitteellisuutta ollut missään vaiheessa nuorempana visoissa.”

Mali visaili, koska hän nautti siitä. Ammattiuraansa hän päätyi rakentamaan hotellialalle, mutta visat eivät jättäneet miestä rauhaan. Kun Mali antaa ajatuksiensa harhailla, aivoista putkahtelee tietovisakysymyksiä.

”Kerran olin koulutustilaisuudessa kolme päivää. Oli ihan satanaan tylsää siellä. En saanut mitään irti ja luennot kestivät aamusta iltaan.”

”Minulla oli vihko, johon muka tein muistiinpanoja. Oikeasti tein kysymyksiä”

Kun Malilla oli ensimmäiset yli 1000 tietovisakysymystä kasassa, hän kokosi ne tiedostoon. Sen sisällöstä syntyi hänen ensimmäinen kirjansa vuonna 2014.

EIKÖ KUKA tahansa voi keksiä visailukysymyksiä?

Kyllä, mutta Malin mielestä ammattilaisen ja noviisin tekemissä kysymyksissä on eroa.

Ammattilaisena Malilla on tuntumaa siihen, mikä on tiedettävissä ja mikä ei. Visojen laatijan tulee pysyä kärryillä ajankohtaisista puheenaiheista ja tuntea kohdeyleisönsä hyvin.

”Ja sitten totta kai pitää olla hirveän laaja-alaisesti kiinnostunut asioista ja olla valmis tekemään kysymyksiä myös aiheesta, mitkä eivät ole itselleni niin kiinnostavia.”

Mali sanoo, ettei hän välttämättä ole “superhyvä” missään yksittäisessä visailun aihealueessa. Sen sijaan hänen tietonsa kattavat monia eri teemoja.

Suosikkeja ovat muun muassa historia ja maantieto. Vaikeampia esimerkiksi nykypäivän musiikkitrendit ja sosiaalinen media.

SUURTA KILPAILUA Malin alalla ei ole. Hän on tietääkseen Suomen ainoa, joka tekee visoja päivätyökseen.

Vasta ensimmäistä visailukirjaa tehdessään Mali tajusi, että hänen harrastuksellaan on mahdollista tienata rahaa. Sen jälkeen alan projekteille ei ole näkynyt loppua.

Mali luo sisältöjä suomalaisille trivian ystäville niin kauan, kuin se tuntuu hänestä kiinnostavalta.

”Oleellisin juttu on varmaan se, että pysyy relevanttina. En usko, että olisin 60-vuotiaana enää edes hirveän hyvä tässä. Se vaatii aina sen, että tulee uusia sukupolvia.”