Sofi Oksasen mielestä kansanmurhia jää holokaustin varjoon, rasismiin suhtaudutaan Suomessa liian suvaitsevaisesti
ja maailma menee konservatiivisempaan suuntaan. Epäoikeudenmukaisuus ärsyttää kirjailijaa suunnattomasti.
Olen aina halunnut kirjailijaksi. Julkaistut kirjat syntyvät tähän maailmaan. Mä olen tilauksesta kirjoittanut yhden jatkosarjan, joka oli viihteelliseksi tarkoitettu. Kyllä kirjailija pakon edessä ja rahapulassa kirjottaa mitä vaan, mutta se oli hyvin hankalaa. Oli vaikea motivoida itseään siihen työhön. Siksi kunnioitan viihdekirjailijoita.
Kirjailijan pitää reagoida siihen, mitä maailmassa tapahtuu. Kirjallisuus, joka on täysin irrallaan maailmasta, ei ole kauhean kiinnostavaa. Jo perusluonteeltani olen sellainen, että epäoikeudenmukaisuus ärsyyttää hyvin paljon.
Suosio on vaikuttanut ajanpuutteena. Mitä tulee kirjoittamiseen, on täysin turha lähtee metsästämään jotain. Täytyy kirjoittaa, kuten itse kokee tai tarina vaatii. Jokin asia voi olla omasta mielestä hirveän hyvä, mutta ei suuren yleisön mielestä. Joillain lukijoilla on kauhean selvä käsitys siitä, mikä on mun paras kirja ja joillain ajatus, että tietty kirja on kaikkien mielestä paras. Eri asiat liikuttaa eri ihmisiä.
Se, mitä olen kirjoillani saanut aikaiseksi, riippuu maasta. Eri maissa pidetään eri asioita tärkeinä. Suomessa Viron historia oli enemmän tapetilla. Olin odottanut, että täällä ihmiskauppa herättäs enemmän kiinnostusta, mutta se oli toisarvoinen asia. Olin jo unohtanut oman ihmetykseni, kun alkoi ilmestyä käännöksiä, joissa ihmiskauppa oli tärkeämpänä pidetty aihepiiri. Siis muualla kuin Suomessa.
Suomessa ja länsimaissa ylipäänsä on ollut Neuvostoliiton ja kommunismin ihannointia, romantisointia. Se on vaikuttanut siihen, miksi Neuvostoliiton ihmisoikeuskysymyksiin ei ole kiinnitetty niin paljon huomiota. Miksi gulag ei ole yhtä tunnettu kuin holokausti Euroopassa tai koko maailmassa? Mitkä syyt vaikuttavat siihen, että yhdestä kansanmurhasta tulee se dominoiva kansanmurha. En tarkoita sitä, ettei holokaustista pitäisi kirjoittaa, mutta monet muut ovat unohtuneet. Mielenkiintoista sikäli, että Suomessa on enemmän gulagin kuin holokaustin uhreja ja heidän jälkeläisiään.
TÄÄLLÄ on nyt hyvä sananvapauden tilanne verrattuna moneen muuhun maahan. Meillä on lähimenneisyydessä asioita, jotka ovat sananvapaudenvastaisia. Syntyy sukupolvi, jonka mielestä Che Guevara on tosi cool. Se on totalitaristi, joka on cool, ja sit on totalitaristeja, jotka eivät ole cool.
Suomalaiset ovat tosi rauhallista kansaa, jos ajatellaan vaikka ranskalaisia, jotka oppivat lakkoilun lapsena. Ranskassa lukioikäiset voivat olla barrikaadeilla eläkkeensä puolesta, joka tuntuu erittäin kaukaiselta.
Mutta ajatellaan rekisteröityjen parisuhteiden ja kirkon välistä kiistaa. Se sai kuitenkin yli 30 000 eroamaan kirkosta, mikä on todella poikkeuksillista aktiivisuutta millä tahansa mittakaavalla. Se oli piristävä esimerkki siitä, että suomalaiset reagoivat, jos on tarvetta.
Suomalaiset eivät ole barrikadeille menevää porukkaa. Mielenosoitukset eivät ole niin massiivisia kuin voisivat olla. Jos suomalaisille sopii paremmin nettiaktivismi, sehän on ihan hyvä asia. Jos ajatellaan koko maailmaa, Wikileaksin toiminta on tämän päivän vallankumousta. Se tapahtuu jossain muualla kuin fyysisessä todellisuudessa. Se on piristävää ja sellainen vallankumouksen muoto, jota ei osattu ennustaa.
Sananvapaudesta on Itä-Euroopan ja Baltian maissa on erilainen käsitys kuin Suomessa tai Pohjoismaissa yleensä. Kaiken voi sanoa -tyyppinen ajattelu ei kuulu länsimaiseen sananvapauskäsitteeseen, johon kuuluu myös vastuu. Rikollisen toiminnan, kuten rasismin, pitää pysyä rikollisena, jotta voimme kunnioittaa ihmisarvoa.
Joissain maissa sanavapaus käsitetään niin, että rasismi on sallittu. Sitten tullaan uuden ongelman eteen. Jos ajatellaan romanitilannetta, se on aika kamalaa settiä mitä tapahtuu esimerkiksi Unkarissa.
Sananvapaus ilman vastuuta, ihmisoikeuksien kunnioittamista, on aika vaarallista, koska siitä seuraa sellaisia toimenpiteitä, jotka aikoinaan johtivat valtaannousuun. Itsellekin on joskus raskasta seurata, miten sananvapauden sanana voi käsittäää monella tavalla. Neuvostoliiton hajotessa ei tullut mieleenkään, että jouduttaisiin miettiin, että voi jummijammi, pitäisikö sananvapautta rajottaa.
Sananvapaudesta netissä on tullut tuomioita, eikä ihmiset ymmärrä sitä. Ei ymmärretä, koska ajatellaan, että se on sananvapauden rajoittamista. Se on hankalaa.
Mitä tulee suvaitsevaisuuteen, koko maailma on siirtymässä konservatiivisempaan suuntaan. On hämmentävää huomata, että maailma oli omassa lapsuudessa suvaitsevaisempi. Suomi noudattelee yleiseurooppalaista trendiä: ollaan menossa komservatiivisempaan suuntaan. Yhä nuoremmat kannattaa niitä arvoja. Perussuo-malaisten kannatus kertoo siitä. Suomessa on pitkään suhtauduttu suoranaiseen rasismiin, joka verhoillaan erilaisiin asioihin, liian suvaitsevaisesti. Reissatessa olen huomannut, että he, jotka jotain Suomesta tietävät, miettivät, miten suvaitsevaisesti Suomes-sa suhtaudutaan Jussi Halla-ahoon. Tai sitten Teuvo Hakkaraisen neekeri-kommentteihin. Ulkomaalaiset ovat kysyneet, miksi hän ei mene vankilaan? Se nähdään rikollisena ja rasistisena toimintana, ja monen ulkomaalaisen mielestä ois normaalia, että Hakkarainen saisi puheistaan tuomion.
Neuvostoliitto-teemaan ja suomalaiseen sananvapauteen liittyvän julkaisen keväällä Aleksandr Solzhenitsyn Vankileirien saariston, joka on symboli suomettumiselle. Teoksen julkaisuhistoria on niin mielenkiintoinen. Se vaikuttaa siihen, miksi itse halusin julkaista kirjan ja hankin ne oikeudet Silberfeldt-kustantamolleni.
Kyseinen kirja on niin vanha, että se alkaa kadota kirjastoista. Sitä on vaikea saada. Kyseessä on teos, joka kuuluu suomalaisten historiaan. Sen kuuluu olla saatavilla.
Ja Jyväskylä. En mä juuri käy siellä. Olin kirjamessuilla keväällä. Ylipäänsä vierailuni kaupungeissa ovat työpanotteisia. Ei Jyväskylä tunnu enää kodilta.
Elina Mäenpää
toimittaja@jyy.fi