Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paanasella on Venäjän ymmärtämiseen yksi helppo vinkki
Jyväskylän yliopiston vuoden alumni, toimittaja Arja Paananen on raportoinut Venäjän tapahtumista 1990-luvulta lähtien.
30.11.2024
Jyväskylän yliopiston vuoden alumni, toimittaja Arja Paananen on raportoinut Venäjän tapahtumista 1990-luvulta lähtien.
30.11.2024
Ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi valittiin AU:n Eetu Aalto.
28.11.2024
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta esittää lehden ensivuoden rahoitukseen 38 000 euron leikkausta. Leikkauksen toteutuessa Ylioppilaslehden rahoitusta olisi muutamassa vuodessa leikattu neljänneksellä koko aiempaan liikevaihtoon verrattuna.
25.11.2024
Jyyn hallituksessa istuva Ylikoski valittiin Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen Otaniemen liittokokouksessa.
25.11.2024
Mitä tahansa pakkojäsenyydelle käykään, olisi ylioppilasliikkeen syytä käydä laaja keskustelu siitä, mitä se haluaa olla, kirjoittaa Jylkkärin päätoimittaja Henri Häkkinen.
7.10.2024
Lokakuun lopulla on valmistumassa selvitystyö, joka arvioi miten ylioppilaskuntien jäsenyyden säätäminen "paremmin yhdistymisvapautta vastaavaksi" vaikuttaisi niiden toimintaan. Mistä oikeastaan on kyse lainsäädännössä, jota hallitus haluaa muuttaa?
7.10.2024
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan uudeksi toiminnanjohtajaksi valittu Teemu Vasama on hoitanut tehtävää sijaisena vuoden 2023 syyskuusta lähtien.
28.8.2024
Perjantai-iltana kevään 1992 Jyrockissa Arto Nybergille esitettiin ajatus, jonka seuraukset voi yhä nähdä sunnuntai-iltoina televisiossa. Arto Nyberg -ohjelmalla on hänen nimensä, mutta ohjelman tähti on joku aivan muu.
22.8.2024
Siitä, että joku esittää vaihtoehtoja puhetavoille tai haastaa miettimään ihmisten erilaisuutta monelta kantilta ei kannata suuttua, kirjoittaa Jylkkärin päätoimittaja Henri Häkkinen.
19.8.2024
Jyväskylän yliopisto julistautui savuttomaksi vuonna 2010. Vuotta myöhemmin julkaistujen toimenpidesuunnitelmien toteuttaminen täysmääräisesti on kestänyt yli 13 vuotta.
19.8.2024