Litku Klemetti – Asiatonta oleskelua

Alt Agency. Julkaisu 28.10.2022.

2,5/5

 

VIIME vuosien merkittävimpiin kotimaisiin indieartisteihin lukeutuvan Litku Klemetin takaa löytyvä Sanna Klemetti on useissa yhteyksissä korostanut Litkun olevan hahmo, ”raju rokkitähti”.

Lokakuussa ilmestyneen albumin Asiatonta oleskelua on sen sijaan lupailtu olevan irtiotto, ”rehellinen Sanna-levy”.

Uutta ja ihmeellistä odottava saa pettyä.

 

KLEMETTI on seitsemän albumin aikana osoittanut useasti pystyvänsä muuttamaan soundiaan ja liikkumaan tyylilajista toiseen pysyen silti tunnistettavan ja omintakeisen retrona.

Edellisen, erinomaisen Kukkia muovipussissa -albumin (2021) diskomytkeen hylkääminen ja siirtyminen 1960- ja 1970-luvun pop-rockin pianovetoisiin balladeihin ei siis pääse yllättämään.

Uutuusalbumin aihepiirit koostuvat artistin tutuista perusaineksista. Aikuisuuteen hapuilun ja mielenterveysongelmien pyörittely vihjaa, että Litku on mukamas siirretty taka-alalle, koska hahmon luoja ei tiedä mihin suuntaan sitä enää veisi.

Sanoituksellisesti Asiatonta oleskelua on Klemetin heikoin albumi. Aiemmilla levyillä riemastuttaneiden rikkaiden kielikuvien ja yksityiskohtien tilalle on tarjolla lähinnä lohtupuheeksi naamioitua horinaa.

Henkilökohtaisuutta tavoittelevat selkeimmin nuoruuden hyväksikäyttökokemuksia käsittelevä Miten voit nukkua? ja Klemetin yhtyeen sisäisiä ongelmia perkaava Läpi Helsingin yön. Niiden voi kuvitella olevan tekijälleen tärkeitä, mutta kummankaan teemoja ei avata tarpeeksi, jotta ne muuttuisivat kuulijalle kiinnostaviksi.

Miten voit nukkua? on sentään sävellyksenä niin vahva, että sanoitusten luonnosmaisuuden onnistuu painamaan taka-alalle.

 

ALBUMIN selkein onnistuminen on muuta biisimateriaalia energisempi Tähtijengi, joka voisi ympäristösanomineen olla maailman parhaan kuvitteellisen lastenohjelman tunnari.

Asiatonta oleskelua valmistui Klemetin mukaan useiden vuosien aikana muiden töiden ohella. Hinkkaaminen tuntuu kuitenkin vieneen albumista kaikki särmät, jotka tekivät aiemmista levyistä niin viihdyttäviä.

Runsaasti viljellyt puhaltimet ja jouset jäävät tympeän etäisiksi lisukkeiksi kappaleissa, jotka ovat jatkuvassa vaarassa taantua motivoitumattomaksi pianonpimputteluksi. Tasapaksuun kokonaisuuteen tuo eloa lähinnä Pekka Tuomen metkasti venkoileva kitarointi.

Klemetti osaa edelleen kirjoittaa koskettavia huomioita ja tehdä musavisoista innostuvalle yleisölle kelpaavia tyylilajipastisseja. Pitkään valmistellun ja artistista uusia puolia avaavan teoksen sijaan Asiatonta oleskelua kuulostaa silti pitkäveteiseltä välityöltä.