Kikka!
Anna Paavilainen | Draama | 2022 | 116 min.
3,5/5
Ensi-ilta 12.10.2022.
LYHYTELOKUVA Kaksi ruumista rannalla (2019) toi näyttelijä-ohjaaja Anna Paavilaiselle Jussi-patsaan lisäksi korkeat odotukset pitkälle debyyttiohjaukselle. Laulaja Kirsi Sirénistä eli Kikasta kertova elokuva lunastaa ne ainakin osittain.
Kikka! alkaa vuonna 1986 Tampereelta. Uransa kanssa kipuileva radiojuontaja-tiskijukka Paula (Elena Leeve) päätyy tähteydestä haaveilevan Kirsin (Sara Melleri) manageriksi. Kirsistä kuoriutuu suomalaisten päät sekoittava Kikka, ”Suomen Samantha Fox”. Nousukiitoon ampaiseva pop-huuma kariutuu kaksikon riitoihin ja laulajan alkoholiongelmaan.
Elokuva tekee jo alkuteksteissään selväksi, että tositapahtumiin perustuva tarina on ottanut runsaasti taiteellisia vapauksia. Esimerkiksi Kirsi Sirénin managerina todellisuudessa toimineen Pia Temisevän nimi on muutettu. Definitiiviseen tulkintaan artistin elämästä ei pyritä, vaan teos korostaa olevansa yksittäinen tulkinta.
KIKKA! imaisee jo ensimmäisessä kohtauksessa tehokkaasti mukaansa, kun Kirsiä yökerhoon seuraava kamera taltioi samaan aikaan tunnistettavan ja jännittävän todellisuuden. Pietari Peltolan (Koirat eivät käytä housuja, Eden) taidokas kuvausjälki tavoittaa aikakauden estetiikan tavalla, joka ei tunnu pelkältä nuhjuiselta retroilulta.
Kikan uran alkuaikojen kuvaus sisältää mieleenpainuvia kohtauksia ja yksityiskohtia. Näitä ovat esimerkiksi ensimmäisen tv-esiintymisen jälkeinen pettynyt, alkoholinhuuruinen purkaus sekä pikkupaikkakunnalla kuin beatlemanian kourissa artistin perässä juoksevat keski-ikäiset miehet.
Sara Melleri onnistuu Kikkana, mutta vielä vakuuttavampaa työtä tekee Elena Leeve ystävänä ja kollegana, jonka silmin tarinaa varsinkin alkupuolella kerrotaan. Näyttelijöiden roolityöt korostavat onnistuneesti heidän hahmojensa erilaisuutta: Paula on useiden pettymysten seurauksena kyyninen ja turhautunut, kun Kirsi onnistuu vielä uransa alussa avaamaan ovia vilpittömyydellään.
KIKAN TÄHTEYDEN rinnalle yhtä keskeiseksi teemaksi nousee kaksikon välinen ystävyys. Tästä syystä elokuvan loppu muuttuu irralliseksi Paulan lähes kadotessa tarinasta hieman epäuskottavasti kuvatun välirikon jälkeen.
Kikka! ei kaunistele päähenkilönsä alkoholismia, mutta artistin elämän ja uran mahalasku on silti liian tuttua suomalaisten taiteilijaelämäkertaelokuvien kuvastoa: viina vie ja perhe vikisee.
Elokuvan keskeisimpiin ansioihin lukeutuu tyly kuvaus naisten altavastaaja-asemasta musiikkialalla. Samalla näytetään uskottavasti, kuinka kotikutoista kyseinen bisnes on Suomessa vielä 1980- ja 1990-luvuilla ollut.
Puutteistaan huolimatta Kikka! on suomalaisten elämäkertaelokuvien joukossa energinen ja piristävä poikkeus.