OHUTTA PELTIÄ ja vaneria, helakanpunainen ja halpa valonauha. Leveyttä puolitoista metriä, korkeutta puoli metriä. Itse tehdyn näköinen, kuten oli tarkoituskin.

Ja kaiken keskiössä on nelikirjaiminen sana: KINO.

Alun perin valokyltti suunniteltiin Kokkolan Kinojuhlille, kun järjestävät pohtivat Työväentaloon rakennettavan pop up -elokuvateatterin koristelua. Tuollaiset kyltit luovat hyvää tunnelmaa, niin ajateltiin. Tekijäksi päätettiin elokuva-alalla työskentelevä Ville Grönroos.

Valo syttyi vuonna 2018, ensimmäisten Kinojuhlien aikaan. Sen jälkeen retro kyltti on ollut perinteinen näky vuosittain järjestettävillä juhlilla Työväentalon ulko-oven päällä.

Talvisin kylttiä kuitenkin säilytetään muualla, Kokkolan Ykspihlajan kaupunginosassa sijaitsevassa Kahvila Sahassa, jonka Outi Airola on perustanut perheensä pihatontille.

Ja tuolla kahvilassa, kyltin alla, on myös piano.

Sitä soittaessa Aaro Airola, kutsumanimeltään Arppa, keksi muun muassa tarinan viikosta, jonka iskelmätähti Laila Kinnusen huhutaan viettäneen Ykspihlajan Puomibaarissa. Ja se kappale nimeltään Laila on nyt syyskuussa 24. päivänä julkaistun Arppa-yhtyeen toisen albumin Kinovalon alla B-puolen avausraita.

 

PÄIVÄSAIKAAN VALO ei pala. On perjantai, 10. syyskuuta 2021. Tapaaminen on sovittu kello yhdeksi. Minuutin yli Aaro Airola soittaa.

”Anteeks, anteeks, lähden nyt tulemaan, menee vartti!”

Hän ajaa paikalle Ykspihlajasta, lapsuudenkodistaan, jossa majoittuu neljättä kertaa järjestettävien Kinojuhlien ajan.

Edellisiltana on ollut juhlat.

”Katsotaan, etten näytä kuvissa ihan krapulaiselta.”

Sitten kriitikoiden ylistämä, nosteessa oleva muusikko virnistää.

 

OMAKUSTANNELEVY Laavalamppuja julkaistiin elokuussa 2018. Se herätti heti huomiota.

Soundin Pekka Laine kuvasi sitä ”poikkeuksellisen kovaksi esikoislevyksi”. Helsingin Sanomien keikka-arviossa Aleksi Kinnunen puolestaan kirjoitti, että ”yhtyettä voi pitää poikkeuksellisen taidokkaana, jopa virtuoosimaisena lajissaan”.

Vuonna 2018 perustetun yhtyeen kappaleet ovat soineen muun muassa Ylen radiokanavilla ja Radio Helsingissä. Kuluvan vuoden alussa Arppa noteerattiin myös YleX:n Läpimurto 2021 -listassa, ja muun muassa molempien ilmestyneiden albumien levyjulkaisukeikat myytiin loppuun.

Kyllä se vähän yllätti, niin Aaro Airola on ajatellut jälkeenpäin. Siis se, että tukea on tullut niin monesta suunnasta. Ja sekin, miten laaja kotimaisen uuden vaihtoehtomusiikin skene on.

”Mutta toki ajattelin, että joku varmasti kuuntelee. Onhan tämä hyvää musiikkia.”

Se, että hän päätyi tekemään musiikkia, ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys. Teini-iässä laulaminen ja esiintyminen eivät nimittäin kiinnostaneet lainkaan.

 

VUONNA 1620 Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf allekirjoitti asiakirjan, jolla pienestä Ristirannan maanviljelys- ja kalastajakylästä tuli kaupunki nimellä Gamlakarleby. Myöhemmin kaupungin suomenkieliseksi nimeksi vakiintui Kokkola.

Nykyisin pienen keskipohjanmaalaisen kaupungin asukasluku on vajaa puolisataa tuhatta. Tuossa pikkukaupungissa Airola varttui. Kavereita oli paljon. Skeitattiin, keulittiin pyörillä, ruuvattiin mopoja. Porukka oli vilkas. Tehtiin myös asioita, joita ei saisi.

Peruskouluaika oli vaikea, sopeutumisen kannalta. Airola vaihtoi koulua usein, oli tarkkailuluokalla. Kouluaineet kyllä kiinnostivat, ainakin suuri osa, mutta kouluyhteisö ei.

Lähipiiri oli huolissaan. Mitähän pojasta tulee, tuleeko mitään.

Vuonna 2012 Airola aloitti liiketalouden opinnot kauppaopistossa. Vanhat kaverit, joiden kanssa oli ”sekoiltu ja räkistelty”, menivät eri paikkoihin. Yllätyksekseen Airola kiinnostui yrittäjyydestä, ja opiskelusta. Hän otti vapaavalintaisia kursseja, päätyi oppilaskunnan puheenjohtajaksi ja valmistui merkonomiksi 2015.

Vuotta aiemmin oli tapahtunut myös muuta merkityksellistä. Kokkolan Taiteellisen Teatterin työryhmä toteutti Ykspihlajan Potin rantaan oman versionsa venäläisen Anton Tšehovin klassikkonäytelmästä. Kokkolalaisen teatteriohjaaja Aku-Petteri Pahkamäen ohjauksessa kolmen sisaruksen sijaan kesäteatterin lavalla nähtiin Airolan kaikki sisarukset: näyttelijöinä tunnetut Anna ja Oona, toimittaja Laura ja sirkustaiteilija Sara. Kuopus Aaro esitti Andrej-veljeä.

Andrejin osuuksiin kuului myös laulamista, vaikka Airola aluksi vastusti. Sen kesän jälkeen kesäteatteri jäi perinteeksi. Muutkin ohjaajat ovat pyytäneet laulamaan. Pikkuhiljaa Airola alkoi pohtia, että kyllä, jokin hänen lauluäänessään resonoi yleisössä.

 

”Toki ajattelin, että joku varmasti kuuntelee. Onhan tämä hyvää musiikkia.”

 

VUONNA 2017 rumpali Ilkka Tolosella oli aikatauluongelma. Hän ei ehtinyt päällekkäisyyksien takia soittamaan Ykspihlajan Kino-orkesterin keikoille.

Aikoinaan kokkolalaisen elokuvaohjaaja Juho Kuosmasen mykkäelokuvia säestämään perustettu Kino-orkesteri tarvitsi kiireellisesti tuuraajan. Mikä neuvoksi?

Silloin yhtyeen laulusolistit, kolme keskimmäistä Airolan sisarusta, keksivät: eikö Arpalla ole hyvä rytmitaju. Kysytään häntä.

Tehtävä voi kuulostaa yksinkertaiselta. Pitää osata soittaa yhtä rumpua, mutta olennaista onkin, miten sitä soitetaan. Rumpalin on oltava perillä elokuvasta, pysyttävä sen mukana.

Eikä Aaro Airola ollut kuuna päivänä soittanut rumpua. Tottahan se jännitti. Tolonen piti pikakurssin junakompista, ja sitä Airola harjoitteli kuukauden putkeen silloisessa asunnossaan Ykspihlajassa, joka sijaitsi puolen kilometrin päässä lapsuudenkodista.

Ensimmäinen esiintyminen oli loppuunmyyty kinokonsertti Helsingin Korjaamolla, jossa orkesteri säesti Kuosmasen mykkäelokuvat Salaviinanpolttajat (2017) ja Romu-Mattila ja kaunis nainen (2012), ja toinen Berliinin elokuvajuhlien klubilla viisituhatpäiselle yleisölle.

”Eli joo, ei tosiaan mitään trubakeikkaa baarin nurkassa.”

Jännityksestä huolimatta meni hyvin. Oikeastaan oli ”hiton hauskaa” soittaa bändissä ja musisoida menemään.

Saman vuoden syksynä Airola muutti Turkuun, kaverin kommuuniin. Päivisin hän työskenteli firmassa, joka myi ovia ja ikkunoita. Vapaa-ajalla opetteli soittamaan kommuunin pianoa.

Ideoita putkahteli mieleen. Kun soitinta oppi tapailemaan, alkoivat tarinat elämään. Syntyi kappaleita, kuten Vartiovuori, joka päätyi myöhemmin Laavalamppuja-levylle.

Mutta silloin Airola ei tiennyt varmasti, että hänestä tulee muusikko. Näytteleminen kiinnosti enemmän. Hän ravasi Helsingissä, kävi koekuvauksissa. Lopulta ikkunoiden ja ovien myynti sai riittää. Kun Lauri Maijalan Aktivistit-sarjasta lohkesi reilun viiden kuvauspäivän rooli, Airola sai verukkeen muuttaa pääkaupunkiin.

 

 

LOKAKUUSSA 2018 Helsingin Tenho Restobarissa esiintyi jazz-yhtye Syskofrenia. Rumpuja soitti Okko Saastamoinen.

Airola oli tavannut Saastamoisen saman vuoden kesänä Kokkolan Kinojuhlilla. He seurasivat toisiaan Instagramissa.

Ja silloin Tenhossa, sen keikan aikana Saastamoisen musikaalisuus teki Airolaan vaikutuksen. Ei kukaan ole soittanut ikinä rumpuja noin makeesti. Keikan jälkeen Airola laittoi Saastamoiselle yksityisviestin: Haluaisin perustaa bändin, tulisitko soittamaan.

Lisäksi hän lähetti neljä tekemäänsä demoa. Ne oli äänitetty samalla tavalla kuin Airola äänittää nykyäänkin: puhelin pianon päälle, nauhoitus käyntiin ja sitten soitetaan ja lauletaan. Demoja äänittäessään Airola otti monta ottoa, ”supermonta”, jotta kaikki menisi mahdollisimman hyvin.

Saastamoinen oli kiireinen. Hän ei olisi halunnut ottaa uusia projekteja. Mutta kappaleissa oli jotain. Kokeillaan, hän vastasi.

Basistiksi tuli Saastamoisen tuttu Antti Ahoniemi.

Aluksi Airola yritti tehdä vaikutuksen uusiin kavereihin, jopa näytteli, sillä eihän hän ollut koskaan perustanut bändiä. Miten siinä tilanteessa tulisi toimia?

”Sitten kun tutustui paremmin tajusin, että on helpompaa sanoa, että olen paska tässä silleen.”

Oli harjoituksia, harjoituksia, harjoituksia. Lopulta Saastamoinen ehdotti: nyt äänitetään bändiä ja kuunnellaan. Jos kuulostaa ihan paskalta, laitetaan pillit pussiin. Jos taas touhussa on mitään järkeä, jatketaan.

Nauhoitettiin Helsingin hulina, Vartiovuori ja Silmät. Hyvältähän se kuulosti. Mutta mitä sitten?

Airolan äiti, toimittaja ja teatterikirjailija Outi Airola, ehdotti ottamaan yhteyttä perhetuttuun, muusikko Olavi Uusivirtaan. Että soitapa nämä Olaville, hän voi varmaan kertoa mitä tehdä.

Uusivirta opasti: kannattaa laittaa kappaleita yksi kerrallaan nettiin. Hän myös neuvoi ottamaan yhteyttä musiikkipiirit tuntevaan Pietari Pyyköseen, joka on nykyisin muun muassa Yonan ja Karinan manageri. Pyykönen auttoi suunnittelemaan julkaisussa.

Kappaleet levisivät, keräsivät kuunteluita. Silloin bändi pohti, että pitäisi varmaan tehdä levy. Samaan aikaan syksyllä 2019 Saastamoinen oli kuitenkin lähdössä Ruotsiin vaihto-opiskelemaan.

Tässäkö tämä nyt oli, Airola mietti. Vuoden tauko!

Hän kysyi neuvoa jälleen Uusivirralta. Löytyi Väinö Karjalainen, joka tuli äänittämään ja miksaamaan. Ilkka Tolonen, jota Airola oli aikoinaan tuurannut Kino-orkesterissa, pääsi puolestaan soittamaan rumpuja talven yli. Mukaan liittyi myös kitaristi Ville-Veikko Airaniemi.

Laavalamppuja valmistui. Alkoi tulla keikkapyyntöjä.

 

”Sitten kun tutustui paremmin tajusin, että on helpompaa sanoa, että olen paska tässä silleen.”

 

JA NE keikat, ne olivat energisiä. Kuten nykyäänkin, keikoilla improvisoitiin ja keksittiin paljon illan fiiliksen mukaan. Ennen kaikkea pyrittiin ”pitää homma hauskana”.

”Ja siinä on onnistuttu aika hyvin.”

Kesän 2020 lopussa Helsingin On the Rocksissa soitetulla keikalla sattui olemaan myös Universal Music Finlandiin kuuluvan levy-yhtiö Johanna Kustannuksen edustajia, Olavi Uusivirran vinkistä.

Levytyssopimus kirjoitettiin syksyllä.

Koronapandemia rajoitti live-esiintymisiä, mutta striimikeikkoja oli kevään 2021 aikana viitisen. Kesällä pääsi takaisin lavoille.

”Olen huono arvioimaan koronan vaikutuksia, sillä eka albumi ilmestyi korona-aikaan. Siitä lähtien ollut aika nousujohteista. Oma keikkailukäyrä kasvanut aika lailla nollasta… johonkin.”

Bändin lisäksi Airola on keikkaillut soolona sekä tehnyt Vestan kanssa duokeikkoja.

Ja esiintynyt Ykspihlajan kesäteatterissa, tänä vuonna näytelmässä Yxpila – Lost Vegas.

”Niiiiiin… Toi sana kesäteatteri kuulostaa ankeelta, kun kesäteattereiden maine on niin paska.”

”Mutta se on ammattiteatteri käytännössä.”

Kameraroolejakin on ollut, viimeksi syksyllä suoratoistopalvelu

C Moressa alkavassa Maria Kallio -televisiosarjassa sekä ensi vuonna ilmestyvässä Marja Pyykön ohjaamassa elokuvassa Skimbagirls.

”Pitäisi ehkä kaivaa CV tai jotain, mutta olen joskus laskenut, että yli 60 kuvauspäivää. Se on kai hyvin kouluttamattomaksi näyttelijäksi.”

Näyttelemiseen Airola suhtautuu ristiriitaisesti. Se on hauskaa, totta vie, mutta hän ei pidä itseään taitavana.

”Ajattelen, että olen tosi paska. Parhaimmillaan tuntuu, että jes, en tainnut pilata koko tuotantoa.”

Se on sinänsä vähän outoa.

”Koska musiikista ajattelen, että olen siinä hyvä.”

 

KERTOJAN SUU oli mutrussa, kunnes paikalle ui valtava hauki. Laulava kala sai mielialan vaihtumaan. Hauki kertoo viime kesän fiiliksistä. Ilman sitä Airola ei oikeastaan muistaisi, mitä tunsi. Musiikin teko on mielikuvien tallentamista.

Joskus ideoita tulee enemmän, joskus vähemmän. Joskus parempia, joskus huonompia. Joskus tulee vaan ideoita. Mutta pelkällä idealla ei tee mitään. On istuttava pianon ääreen kynän, paperin ja nauhurin kanssa. Soitettava, kunnes tarinan ja sointujen harmonia kohtaa.

Ideoinnin edellytys on yksinolo, jotta pääsee päänsä sisään. Ja toki fyysinen tila. Airola muutti keväällä Helsingin Jollaksesta kaupunkikaksioon Kallioon. Kotona on piano, mutta sitä ei tule juuri soitettua. Seinät ovat ohuet (Airolan teoria on, että hänen naapurinsa pelaa pleikkaria. Naapuri on hiljaa miltei koko ajan, paitsi kun huutaa päivän aikana nelisen kertaa FAAAAAAK, FAAAAAAAAAK).

”Siinä mielessä on kokkolalainen luonne, ettei kehtaa häiritä kettään.”

Hän on etsinyt työtilaa, mutta pohtii, onko järkeä. Joskus hän on maksanut puoli vuotta vuokraa sellaisesta, eikä siellä saanut yhden yhtä ideaa.

”Paremmin on saattanut keksiä kävellessä joutilaana kadulla.”

Ja parhaiten Ykspihlajassa, kun on käynyt kotona.

Laavalamppuja-albumin nimikkokappaleen tunnelma oli hyvä. Siksi levy nimettiin sen mukaan.

Sen sijaan Kinovalon alla juontuu siitä, että miltei kaikki albumin kappaleet on keksitty konkreettisesti Kino-valokyltin alla. Niissä ollaan Lailan kanssa Puomibaarissa, Elsa-koiran kanssa Ykspihlajan saunakamarissa, ja ahtaalla pihalla.

Nimikkoraidan Airola kirjoitti kauan sitten junamatkalla Kokkolaan. Yhtye kuuluu vahvasti koko albumilla, mutta vahvimmin juuri nimikkoraidalla.

Ja muu perhe. Siskoista Anna, Oona ja Laura laulavat siinä. Isä Tuomas puolestaan soittaa selloa kappaleella Pölynä ilmassa.

 

 

KELLO 23 perjantai-iltana 10. syyskuuta valon neljä kirjainta hohtavat Carillon värisinä.

Airolaa jännittää. Loppuunmyydyllä keikalla on tarkoitus soittaa uusi albumi kannesta kanteen. On ollut treenejä ja välillä on miettinyt, onko kappaleissa tarpeeksi svengiä. Ja sitä paitsi vielä tuolloin kyse on uudesta musiikista, jota yleisö ei osaa laulaa mukana.

Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen alustaa.

Olen tuntenut Arpan kauan… tosi lahjakas… taitava… Toivotetaan tervetulleeksi!

He kävelevät Kokkolan Työväentalon lavalle. Airola, Saastamoinen, Ahoniemi, Airaniemi.

Ensin Täällä taas.

Yleisö taputtaa.

Leikkiä sanoilla.

Aplodit, jokaisen kappaleen jälkeen.

Huudahduksia.

Ja tanssia.

 

▸ Arppa esiintyy Jyrockissa, joka järjestetään Ilokivessä 15.–16. lokakuuta 2021.