HELMIKUUSSA 2019 revin paketin auki postitoimiston edessä ja tungin kääreet keräysastiaan. En malttanut odottaa kotiin saakka.
Ihailin kotelossa lepäävää viuluani ja vasta sen jälkeen pohdin, onko lauha pakkasilma soittimelle haitaksi.
Mutta olin haaveillut tästä kahdeksan vuotta.
Viuluinnostukseni nousi kunnolla pintaan viimeistään opiskellessani musiikkilukiossa 2010-luvulla. Näin ja kuulin viuluja kaikkialla: taidemusiikki–iltamissa, kevyen musiikin tapahtumissa, irkkufestivaalien päätösjuhlassa… Kaikki tämä inspiroi valtavasti.
Tuohon aikaan soitin kitaraa. Olin kuitenkin miltei valmis myymään soittimeni rahoittaakseni viulun hankinnan.
Mutta olisiko viulun soittamisen aloittaminen vaikeaa? Sitä kyselin viulua soittavilta kavereiltani.
Lähes aina vastaus oli kuitenkin toppuutteleva: he sanoivat soiton aloittamisen olevan vaikeaa, ja myös pitivät minua liian vanhana moiseen. Ei enää kannata, he totesivat.
Olin 16-vuotias. Haave jäi toteuttamatta.
Yleinen käsitys on, ettei viulunsoittoa kannata aloittaa enää aikuisiällä.
MUTTA mikä minua lopulta pidätteli? Jos kerran olin haaveillut viulusta kauan – halusin soittaa klassista, jazzia, peli- ja elokuvamusiikkia, kansanmusiikkia – miksi en vaan hankkinut soitinta?
Miksi kuuntelin kavereideni puheita, olinko siis samaa mieltä aloittamisen vaikeudesta?
Musiikkikasvatuksen tohtori Sanna Salminen on tutkinut väitöskirjassaan Musiikkiharrastuksella osallisuuteen (2021) kuoroharrastuksen vaikutusta lasten ja nuorten osallisuuteen sekä tiedon soveltamista kuoronjohtajan pedagogisessa ajattelussa. Osallisuuden käsitettä hän tarkasteli esimerkiksi hyvinvointiteorian kautta, eli kuinka harrastus voi vahvistaa osallisuutta muun muassa hyvinvoinnin, turvallisuuden ja kuulumisen näkökulmasta.
Kysyn Salmiselta viulunsoitosta. Yleinen käsitys on, ettei sen soittoa kannata aloittaa enää aikuisiällä.
Miksi näin 0n? Salminen arvelee sen liittyvän osittain viulun teknisyyteen. Soittimesta on vaikea saada kaunis ääni. Verrattuna aikuisiin, lapset jaksavat motivoitua soittamiseen paremmin vaikka tekeminen olisi vuosia vähän sinne päin.
Tuttu tunne, huomaan ajattelevani.
Salminen kuitenkin muistuttaa musiikin olevan ennen kaikkea tunneilmaisua. Toisin sanoen harrastaessa keskitytään liian usein pelkkään tekniikkaan. Tärkeämpää olisi kuitenkin se, mitä musiikilla pyrkii sanomaan.
Kappale ja tekniikka ovat vain työkaluja viestimiseen.
NIIN, ehkä yksi syy viuluharrastukseni lykkäämiseen olikin sisäistämäni suoritusmentaliteetti: mitään ei harrasteta turhaan.
Ehkä tosiaan uskoin, ettei minun kannata omaksi iloksenikaan yrittää enää aloittaa. Ehkä uskoin parhaan ratkaisun olevan keskittyä kitaraan eli siihen, minkä jo osasin.
Lukiossa minulla ja ystävilläni oli myös hyvin erilaiset tavoitteet. Itse halusin oppia soittamaan omaksi ilokseni, enkä tavoitella suuria ja yhä suurempia areenoita kuten moni muu.
Ilmeisesti tavoitteellisuus kannatti: entisiä luokkakavereitani on kuultu radiossa ja jopa Euroviisujen finaalissa.
Kesällä 2019 menin ensimmäistä kertaa viulutunnille. Sanoin viuluopettajalleni heti aluksi, etten tavoittele ammattimaisuutta.
Miksi sitten ylipäänsä soitan?
MUSIIKKIKASVATUKSEN tohtori Sidsel Karlsenin teoria musiikillisen toimijuuden käsitteestä pitää sisällään muutakin kuin ammattitasoisen tekniikan.
Hän arvioi artikkelissaan Using musical agency as a lens: Researching music education from the angle of experience (2011), että yhteissoitto on yksi vahvimmista kollektiivista toimijuutta edistävistä tekijöistä.
Juuri siltä se tuntuu: yhdessä soittaminen ja nauttiminen on tärkeintä. Soitan viulua silloin tällöin yhdessä veljeni ja ystäväni kanssa. Jammailu tuo valtavasti iloa.
On ihanaa tutkia yhdessä nuotteja ja etsiä sopivaa rytmiä.
OSAANKO PARIN vuoden harjoittelun jälkeen soittaa viulua? Sanotaan, etten menisi lavalle.
Mitä jos olisinkin vain sinnikkäästi keskittynyt kitaraan ja unohtanut viulun? Yritänkö vain päästä helpommalla, kun en syvennä kitaransoittotaitojani?
Pakoilenko haasteita, kun haluankin aloittaa alusta viulun kanssa?
Kysyn sitä Salmiselta. Hän nauraa.
Suorituskeskeisen ajattelun haastaminen on hänen henkilökohtainen missionsa.