Alakoulussa opettaja kirjoitti Janne Siltainsuun todistukseen kehotuksen: ”Lakkaa jo haaveilemasta.” Toisen asteen yhteishaussa Siltainsuu laittoi hakulomakkeeseen vain lukioita, joihin hänen keskiarvonsa ei varmasti riittäisi. Se oli keino varmistaa paikka kymppiluokalla.
Lukiokin tuotti lopulta vaikeuksia. Siltainsuu valmistui B:n papereilla. Hän ei kuitenkaan koe olleensa haaveilija tai saamaton. Koulunkäynti oli tuskaista, koska Siltainsuu ei tunnistanut omia kirjoitusvirheitään. Yhdyssanat olivat hankalia, samoin kaksoiskonsonantit. Lukeminen takkuili ja sanoista jäi puuttumaan kirjaimia.
Nykyään Siltainsuulla on kolme kiitettävin arvosanoin suoritettua korkeakoulututkintoa ja työpaikka Mehiläisen tietoturvapäällikkönä. Yhdyssanoja hän ei hallitse täysin vieläkään. Se ei kuitenkaan ole haitannut enää sen jälkeen, kun Siltainsuu oppi piirtämään käsitekarttoja ja katsomaan Youtube-videoita.
Lukihäiriö, lukivaikeus tai dysleksia on lukemista ja kirjoittamista hankaloittava ominaisuus. Lukihäiriötä Jyväskylän yliopistossa tutkineen professori Mikko Aron mukaan lukihäiriöiset oppivat usein lukemaan oikein, eikä yksittäisten kirjainten puuttuminen kirjoittaessa vaikeuta viestien perillemenoa. Lukeminen jää kuitenkin helposti hitaaksi ja takkuiseksi, mikä tyypillisesti vähentää lukukokemusten määrää. Myös kirjoittaminen saattaa tuntua lukihäiriöisestä epämiellyttävältä, kun huomiota täytyy kiinnittää yksittäisiin sanoihin.
”On helppo ymmärtää, että jos joutuu miettimään kirjainten järjestystä, se on pois tekstin suunnittelusta ja rakenteesta”, Aro selventää.
Erilaisten arvioiden mukaan noin viidellä prosentilla suomalaisista on lukihäiriöön viittaavia lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia. Keskimäärin lukihäiriö koskettaa siis jokaista koululuokkaa. Julkisuuden henkilöistä muun muassa Alvar Aalto ja Hjallis Harkimo ovat kamppailleet lukihäiriön kanssa. Ruotsin kuningasperheessä lukihäiriö on periytynyt Kaarle Kustaalta niin Victorialle, Carl Philipille kuin Madeleinellekin.
”Osa ihmisistä tunnistaa lukivaikeutensa vasta siinä vaiheessa, kun he ovat tekemässä maisterintutkielmaa.”
Jyväskylän yliopiston eritysasiantuntija Tuula Maijasen mukaan lukihäiriöt ovat yleisiä myös yliopistossa. Jyväskylässä kirjoitetaan vuosittain useille kymmenille opiskelijoille suosituksia, joiden avulla he voivat hakea yksilöllisiä opintojärjestelyjä. Lukihäiriöisten määrän tarkka arvioiminen on kuitenkin hankalaa, sillä moni ei tiedä omasta lukihäiriöstään.
”Osa ihmisistä tunnistaa lukivaikeutensa vasta siinä vaiheessa, kun he ovat tekemässä maisterintutkielmaa”, Maijanen sanoo.
Siltainsuukaan ei lapsena osannut selittää heikkoa koulumenestystään lukihäiriöllä. Asia alkoi avautua yläkoulussa isosiskon yrittäessä auttaa häntä kotitehtävien teossa. Koulunkäyntiavustajana työskennellyt sisko osasi epäillä lukihäiriötä, kun vieraat kielet eivät millään meinanneet jäädä Siltainsuun muistiin.
Lukihäiriön tunnistaminen ei kuitenkaan parantanut Siltainsuun koulumenestystä. Lukion jälkeen hän haki useamman vuoden ajan eri korkeakouluihin. Pääsykoeurakat päättyivät kuitenkin kerta toisensa jälkeen ohueen kirjeeseen, jossa pahoiteltiin valitsematta jäämistä.
Sitten Siltainsuu alkoi pohtia, miksi hän epäonnistuu.
”Hengitän samaa ilmaa kuin kaikki muut ja vuodan ihan samaa verta, niin tässä on pakko olla joku sellainen juttu, jonka teen väärin. En keksinyt mitään muuta syytä kuin sen, että en osaa oppia.”
Siltainsuu hakeutui valmennuskurssille, jolla käsiteltiin erilaisia oppimistekniikoita. Siellä puhuttiin myös käsitekartoista.
Käsitekartan avulla on mahdollista jakaa asioita kokonaisuuksiin ja määritellä niiden tärkeyttä. Siltainsuu havaitsi tämän helpottavan monimutkaisten tekstien muistamista ja asioiden välisten suhteiden ymmärtämistä. Käsitekartat auttoivat häntä läpäisemään Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusalan pääsykokeen. Ammattikorkeakoulussa Siltainsuu oivalsi puolestaan sen, että pitkille teksteille on usein tarjolla vaihtoehto.
”Tällä minun alallani aiheesta löytyy usein Youtube-video”, Siltainsuu kertoo.
Virheetön asioiden muistaminenkaan ei kuitenkaan aina riitä. Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteiden pääsykokeissa Siltainsuu oppi, että koekysymyksen muotoilusta saattaa joutua päättelemään, mitä kysymyksen laatija odottaa vastaukselta. Hän vastasi kokeessa mielestään täysin oikein, mutta tarkastuslautakunnan mielestä vastaus ei kohdannut kysymystä.
Kiista päätyi lopulta hallinto-oikeuteen, joka suositteli yliopistoa myöntämään Siltainsuulle opiskelupaikan.
”Hengitän samaa ilmaa kuin kaikki muut ja vuodan ihan samaa verta, niin tässä on pakko olla joku sellainen juttu, jonka teen väärin. En keksinyt mitään muuta syytä kuin sen, että en osaa oppia.”
Periaatteessa lukihäiriön ei pitäisi vaikeuttaa kenenkään pääsykoesuoritusta. Maijanen osaa luetella pitkän listan järjestelyjä, joilla pääsykoetilannetta voidaan helpottaa. On lisäaikaa, suurennettuja fontteja ja tietokoneita kynän ja paperin sijasta.
Lista pitenee entisestään, kun puhutaan opiskelupaikan jo saaneista. Heille voidaan myöntää esimerkiksi kirjastosta tavallista pidempi lainausaika.
Pääsykokeen arvostelua lukuun ottamatta Siltainsuu kokee yliopiston erityisjärjestelyjen toimineen hyvin.
Kaikille opettajille erityisjärjestelyt eivät olleet itsestäänselvyys, mutta jonkinlainen yhteisymmärrys löytyi kuitenkin aina. Siltainsuuta harmittaa ainoastaan tiukan aikarajan verkkotentit, joissa lisäaikaa saattaa saada esimerkiksi viisi sekuntia jokaista kysymystä kohden.
”Pahimmillaan hyvä arvosanani on kaatunut siihen, että olen joutunut heittämään arvalla neljä viimeistä kysymystä. Prosentuaalisesti se [viiden sekunnin lisäaika] on iso nousu, mutta reaalimaailmassa sillä ei ole merkitystä.”
”Täytyy vain löytää oma tapa oppia.”
Viime kesänä Siltainsuu valmistui kyberturvallisuuden maisteriohjelmasta. Lukihäiriö ei hänen mielestään estä mitään, mutta välillä arkisiin asioihin täytyy löytää oma kiertotie. Käsitekartat ja Youtube-videot pelastivat Siltainsuun opinnot.
Työelämässä kiertotie on puolestaan löytynyt tekstintarkistusohjelmista sekä ystävistä, jotka jaksavat muistuttaa tietyn sanan kirjoitusasusta yhä uudelleen. Siltainsuun tuttavapiiri on ollut vaikuttunut hänen menestyksestään opinnoissa ja työelämässä.
Viime aikoina Siltainsuulle on lähetetty pyyntöjä tulla kouluihin kertomaan lukihäiriöistä. Tällä hetkellä koronapandemia rajoittaa Siltainsuun vierailumahdollisuuksia, mutta hänellä on kirkkaana mielessä lukihäiriötä koskeva viesti, jonka hän haluaisi jakaa.
”Se ei ole este millekään. Täytyy vain löytää oma tapa oppia.”