Tupakoitsijoilla ei ole tänä päivänä helppoa. 1920-luvulla suomalaismiehet tupakoivat eniten maailmassa, ja vielä 1970-luvullakin yli 40 prosenttia miehistä veti vahvaa norttia töissä ja kotona. Nykyään kun suomalaismiehistä tupakoi enää neljännes ja naisista hiukan alle viidennes, ovat tupakkaa koskevat rajoitukset kovempia kuin koskaan.
Vuoden 2010 lokakuussa astui voimaan uusi tupakkalaki. Sen vaatimaton tavoite on kaikkien tupakkatuotteiden käytön loppuminen Suomessa.

Lain innoittamana ilmoitti myös Jyväskylän yliopisto viime syksynä muuttuvansa savuttomaksi kampukseksi, ja helmikuun alussa tätä varten toimintansa aloitti Savuton kampus -työryhmä.
Ryhmän tehtäviin kuuluu esimerkiksi tehdä esitys ulkotupakointipaikoista yliopiston kampuksilla, suunnitella tupakoinnin lopettamisen tukimuotoja sekä viestiä ja markkinoida Savutonta kampusta. Toisin sanoen työryhmä siirtänee tupakkapaikat hiukan kauemmas ovilta, minkä jälkeen se keskittyy markkinoimaan uutta, terveellisempää yliopistoa.

Toistaiseksi maailman ainoana maana Bhutanissa tupakan myynti on kokonaan kiellettyä, mutta Suomi tulee lujaa perässä. Uudessa tupakkalaissa käsketään tupakkatuotteita valmistavien ja myyvien tahojen varautua siihen, että valmistusta, jakelua ja tarjontaa rajoitetaan yhä enemmän. Laissa myös mainitaan päätavoitteen varmistavan sen, että tupakkalainsäädännöltä voidaan tulevaisuudessa odottaa pitkällekin meneviä elinkeinotoiminnan rajoituksia.
Pidän turhana Savuton kampus -työryhmien perustamista, joiden hyöty jää täysin marginaaliseksi. Ehkä siksi Jyväskylän yliopisto otti uuden lain vastaan parhaalla mahdollisella tavalla: pitämällä siitä ääntä, mutta lopulta juuri mitään muuttamatta.
Paljon huolestuttavampana pidän lakiin kirjattua tavoitetta kansalaisen perusoikeuden rajoittamisesta. Elinkeinotoiminnan rajoitukset kun lienee ajan mittaan helppo ulottaa koskemaan myös tavallisia ihmisiä. Tällä hetkellä itseäni pelottaa enemmän nähdä samassa lauseessa sanat lainsäädäntö ja rajoitus kuin se, että hengitän myrkyllisiä aineita keuhkoihini.

En suosittele tupakointia kenellekään, mutta toivoisin, että kansalaisen perusoikeuksiin kuuluisi vapaus päättää omista asioista.
Toivottavaa olisi myös se, että tupakoinnista voitaisiin jonakin päivänä keskustella kiihkottomasti ja asioita turhaan kärjistämättä – puolin ja toisin.

Juha Stenholm

Kirjoittaja on kirjallisuuden opiskelija.