Jyväskylän Ylioppilasteatterin Takaisin kotiin — monoantologia on vahvimmillaan ilmaistessaan vahvoja tunteita. Lavalla näkyvä työryhmä tekee mainion suorituksen uskottavien, katsojan rintakehään asti puskevien tunteiden välittäjänä. Pitkäaikaisen JYT:n jäsenen Joanna Heinosen ohjaamalla kirjoituskurssilla syntyneet tekstit kärsivät lavalla ajoittain rytmitysongelmista, mutta kokonaisuutena esitys on vaikuttava.
Takaisin kotiin — monoantologia koostuu viidestä monologista, jotka työryhmän jäsenet ovat käsikirjoittaneet ja ohjanneet itse. Antologian kokoavasta ohjauksesta vastaavan Heinosen mukaan näytelmä kertoo minuudesta ja identiteetin rakentumisesta.
Monologit vaihtelevatkin tunnelmiltaan rajusti, kuten eri minuudetkin. Esityksen avausmonologi Ultratoukokuun kuudes megakeskiviikko on nopeatempoinen ja raisu, kun taas Rakkaudeton tarina on rauhallisempi. Jälkimmäinen onnistuu yllättämään katsojan useaan otteeseen rikkomalla seesteistä tunnelmaansa väkivaltaisilla käänteillä.
Visa Niemelä ottaa lavan kokonaan haltuunsa epämukavalla ja itsetuhoisella tanssikoreografialla.
Monologeista mieleenpainuvin on ehdottomasti Riku Suonion käsikirjoittama ja Marianne Suden ohjaama Arjen pieniä terroritekoja. Riikka Pietilä tekee monta erinomaista roolia kepposten piinaaman konttorin eri työntekijöinä, ja muista taiteellisemmista monologeista poiketen Suonion teksti on myös eheä tarina.
Vaatimaton valkoisista laatikoista koostuva lavastus jättää näyttelijöille paljon tilaa fyysiseen ilmaisuun. Esimerkiksi japanilaisesta jōhatsu-katoamisilmiöstä kertovassa samannimisessä monologissa Visa Niemelä ottaa lavan kokonaan haltuunsa epämukavalla ja itsetuhoisella tanssikoreografialla. Väkevä fyysisyys on upeaa katsottavaa, mutta se vie huomion pois nauhalta kuuluvasta tarinasta. Jōhatsun viesti ei välity yhtä selkeästi kuin puhepainotteisissa monologeissa.
Fyysinen ilmaisu onkin yksi merkittävä syy Takaisin kotiin — monoantologian rytmitysongelmiin. Monologeissa käytetään koreografioita, jotka jättävät paljon katsojan mielikuvituksen varaan. Tällöin tarina ei aukea saumattomasti näyttelijän kehonkielestä, jolloin monologi jää suvantoon. Ultratoukokuun kuudes megakeskiviikko taas hersyää yllätyksellisyyttä, mutta sen nopeus jättää katsojan haukkomaan henkeään. Aavistuksen hitaampi tahti ja tauotus antaisi yleisölle enemmän aikaa sulatella näkemäänsä.