Parin viime vuosikymmenen aikana huippu-urheilusta on tullut yhä selkeämmin viihdebisnestä. Lukuisia olympialaisia ja jalkapallon arvokisoja kisastudiossa juontaneen Ville Klingan tie on vienyt samaan suuntaan kuin television urheilulähetysten – Yleisradiolta kaupallisille kanaville sekä maksutelevision puolelle.
”Koko lukioajan oli mielessä, että tulen pyrkimään liikuntatieteelliseen. Urheilu ja liikunta ovat olleet pienestä pojasta asti olennainen osa elämää, joten se tuntui luontevalta. En hakenut minnekään muualle ja pääsin ekalla yrityksellä sisälle.
Mun opinnot on hyvin pitkällä, mutta en ole valmistunut. Gradukin on tehty.
Opiskeluaikana minulla ei ollut minkäänlaista ajatusta, että suuntautuisin toimittajan hommiin. Ehdin olla Jyväskylässä fyysisesti vain kaksi vuotta, kunnes lähdin armeijaan. Sen jälkeen pohdin, että Helsingistä pitäisi saada joku kesätyöpaikka, sillä tuleva eli nykyinen vaimoni opiskeli siellä oikeustieteitä. Pistin paperit Yleisradioon kesällä 1990. En päässyt hommiin, mutta syksyllä soitettiin, että olisi Urheiluruutuun freelance-juttukeikkaa tarjolla. Töitä riitti ja seuraavana kesänä olin siellä kesätoimittajana. Vuonna 1992 olinkin jo Albertvillen talviolympialaisissa kisastudiohommissa. Olen ollut vuoden 1992 kesäkisoista lähtien kaikissa muissa kesäolympialaisissa paitsi Sydneyssä 2000.
Monet elementit toimittajan työssä, kuten kiire, voivat olla joillekin ikäviä, mutta minulle pikemminkin miellyttäviä.
Koen olevani etuoikeutettu, että saan tehdä tällaista työtä. Lapsetkin välillä kuittailee, kun isä koittaa esittää, että lähtee raskaisiin töihin – ’sähän lähdet katsomaan jääkiekkomatsia’.
Ylessä olin paitsi toimittajana myös päällikkötehtävissä ja Urheiluruudun vastaavana tuottajana. Vuonna 2005 irtisanouduin Ylestä ja lähdin vapaille markkinoille. Sitä kautta urheiluhommat siirtyivät maksu-tv:n puolelle ja tuli nämä muut tv-ohjelmat, Haluatko miljonääriksi sekä Meidän isä on parempi kuin teidän isä.
Nyt on ollut tv-hommien lisäksi aikaa tehdä muutakin, kuten mediakoulutusta ja erilaisten tapahtumien juontoja. Yhden kirjankin olen kirjoittanut.
Jos olisin jatkanut opintoja, työskentelisin varmaan urheilun parissa, mutta joltain muulta kantilta. Samalla liikunnan hallintoa opiskelevien vuosikurssilla oli kolme poikaa, joista Kimmo J. Lipponen on nyt Palloliiton pääsihteeri ja Petri Peltoniemi Golfliiton toimitusjohtaja. En tiedä ollenkaan, onko minulle tässä parhaiten käynyt.
Näkisin, että median huippu-urheilukeskeisyys on aika väistämätöntä. Kyllähän mediassa tuodaan liikunnan eri osa-alueita ihan kiitettävästi esille, mutta kuntourheilusta on vaikea tehdä penkkiurheilua. Katsoja määrää – ei media pysty yksistään tekemään urheilulajista tai -tapahtumasta mielenkiintoista.
Urheilusta on tullut osa viihdeteollisuutta ja urheilubisneksestä yhä useammalle työ.
Urheilu on loistava tuote maksu-tv:lle. Sen olennainen osa on yllätyksellisyys – haluat nähdä sen silloin kun se tapahtuu. Lisäksi urheilu on hyvin koukuttavaa, koska siihen liittyy katsojan sitoutuminen sekä fanikulttuuri ja siitä saadaan tehtyä pitkiä sarjoja.
Mun mielestä urheilun kaupallistuminen on luonnollinen kehitys, mutta pitää muistaa, että silloin puhutaan pelkästään huippu-urheilusta. Se on äärimmäisen pieni osa kaikesta urheilusta ja liikunnasta. Ruohonjuuritasolla muutokset ovat olleet vähäisempiä. Suomalainen urheilu elää ja hengittää edelleen vapaaehtoistyöstä.
Jalkapallo on ensimmäinen urheilulaji, jota olen itse alkanut harrastaa. En silti sano, että se on kaikista rakkain laji, sillä harrastan kesäisin suunnistusta ja olen nuorempana kilpaillut myös yleisurheilussa ja hiihdossa.
Nyt jalkapallo hallitsee ehkä eniten elämää. Se on ollut töiden kannalta aina merkittävä, ja valmennan edelleen jalkapalloilijoita. Olen yhtenä valmentajana PK-35:n vuonna 2001 syntyneiden joukkueessa, jossa pelaa nuorin kolmesta pojastani. Mun vanhin poika pelaa A-junioreiden SM-sarjajoukkueessa ja seuraava B-junioreiden SM-sarjajoukkueessa.
Kentän laidalla on tosi hauska seisoskella kahvikuppi kädessä ja katsoa omien poikien pelejä sekä harjoituksia ja vaihtaa jalkapalloihmisten kanssa ajatuksia. Oman työnkin kannalta on hyvä tietää ruohonjuuritason touhusta.
Nykymaailmassa, missä nuorten sosiaalinen toiminta tapahtuu yhä enemmän verkossa, urheilu on hyvä lisä ihmisten yhteisöllisyydelle. Suomi on yhä monikulttuurisempi, ja esimerkiksi jalkapallon avulla lapset oppivat pienestä pitäen tapaamaan erilaisia ja erivärisiä ihmisiä, jotka ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia. Ennakkoluulojen poistajana urheilu on erinomaisen hyvä.
Ei sen silti tarvitse olla kaikkien juttu. Kyllä elämässä muutakin on kuin urheilua ja työtä.”
Juha Korhonen
toimittaja(at)jyy.fi