Avi Heikkinen vaikuttaa tyytyväiseltä. Hänen esikoissarjakuvaromaaninsa Valotusaika ilmestyi helmikuussa, ja palaute on ollut positiivista.
Valotusaika on toteutettu poikkeuksellisella tavalla: sen jokainen ruutu valokuvattiin ja jälkikäsiteltiin digitaalisesti piirrosmaiseksi. Se on ensimmäinen tällä tyylillä toteutettu sarjakuvaromaani ainakin Suomessa, ja tekijän itsensä mukaan mahdollisesti myös koko maailmassa.
Vuonna 2016 julkaistiin Prisma-puhelinsovellus, jolla pystyi jälkikäsittelemään kuvia piirrettyjen tai maalattujen tyylien mukaisiksi. Yksi sovelluksen sisältämistä tyyleistä muistutti Heikkisen mielestä vahvasti sarjakuvissa käytettyä tussin jälkeä.
”Niihin aikoihin monissa Facebookin taideryhmissä kirottiin, että nyt kaikki dillet tulee ja vie meiltä työt. Minä taas ajattelin kotona, että jes, nyt minä vien noiden työt!” Heikkinen naurahtaa.
Kokeilunhaluinen taiteilija ihastui sovelluksen mahdollisuuksiin ja halusi ehdottomasti kokeilla tekniikkaa sarjakuvassa.
”Olen visuaalinen persoona, mutta silti piirtäminen on minulle aina nihkein vaihe sarjakuvanteossa. Osaan kyllä piirtää, mutten kauheasti nauti siitä”, Heikkinen kertoo.
Valotusajan kuvaus- ja jälkityövaihe kesti lähes vuoden. Romaanihahmojen ”näyttelijät” löytyivät suurimmaksi osaksi Heikkisen kaveri- ja tuttavapiireistä. Pääroolin hän päätti tehdä itse,. osittain kustannussyistä ja osittain siksi, että teos oli niin henkilökohtainen.
”Siellä on joukossa myös oikeita kuvia esimerkiksi isästäni pitelemässä minua vauvana ja äitini hautajaisista.”
Heikkinen sai Valotusajan tiimoilta neljä apurahaa sekä yhden sponsorin. Näillä rahoilla pystyttiin kattamaan muun muassa kaikki painokulut. Valotusaika sisältää runsaasti futuristisia yksityiskohtia aikamatkustuksesta tekoälyyn, vaikka tarinan tapahtumat on sidottu vuoteen 2018. Heikkinen kuitenkin kieltää olevansa perinteisen ”lentävät autot” -scifin ystävä.
”Tykkään sellaisesta vähän stephenkingmäisestä lähestymistavasta, jossa maailma sinänsä on tavallinen, mutta siellä on osana outoja elementtejä.”
Heikkiselle tärkeää oli tuoda romaanissaan esiin pienten ja voimattomien näkökulma suurvaltojen ja jättikorporaatioiden puristuksessa. Tämä vaikutti myös siihen, että teoksen tapahtumapaikaksi valikoitui Jyväskylä: pieni ja mitätön paikka, jossa ei näennäisesti tapahdu mitään. Suoraan vaalitoimipaikalta haastatteluun saapunut Heikkinen näkee teoksensa teemoissa yhtymäkohtia myös oikeaan maailmaamme.
”Voimme yrittää vaikuttaa johonkin vaaleilla, mutta ei me mihinkään oikeasti päästä vaikuttamaan”, Heikkinen pohtii.
Tästä huolimatta Heikkinen kiistää teoksensa olevan kyyninen.
”Näkökulmani on juuri se, että vaikka meistä tuntuu voimattomilta, niin teoillamme on merkitystä.”