Se oli aivan tavallinen päivä muiden joukossa: kävin kuntosalilla, lounaalla ja luennolla, näin opiskelutovereita ja illalla vielä joukkuekavereitakin treeneissä. Erona tavalliseen päivään puolet päivästä meni kuitenkin pöyristyneeseen ihmettelyyn, sillä koin kampusalueella, täysin julkisella paikalla, seksuaalista häirintää.
Lyhyt sananvaihto tuntemattoman kanssa johti siihen, että sain osakseni asiattomia, seksuaalissävytteisiä kommentteja ulkonäöstäni. Mahdollista (tai no, tässä tapauksessa ilmeisesti mahdotonta) seksikkyyttäni kommentoi siis minulle täysin vieras henkilö.
Poistuin tilanteesta mahdollisimman nopeasti, mutta kesti hetki tajuta, mitä oli tapahtunut. Aluksi sivuutinkin tapahtuneen vain olankohautuksella, mutta myöhemmin, hetken asiaan pohdittuani kuitenkin ymmärsin, mitä oli tapahtunut – olin juuri kokenut seksuaalista häirintää.
Fiilis välikohtauksen jälkeen oli hämmästynyt ja epäuskoinen. Myös jokseenkin jopa varovainen – katsoin ympärilläni liikkuvia ihmisiä ja mietin, arvostelivatko kaikki mielessään muita samalla tavalla, mutta eivät vain sanoneet sitä ääneen. Pystyisikö kuka tahansa vain muutamalla sanalla tekemään olostani epämukavan?
Päätin kuitenkin, että en todellakaan anna asian vaikuttaa omaan käyttäytymiseeni tai turvallisuuden tunteeseen kampuksella tai ylipäätään ihmisten ilmoilla liikkuessa. Eihän tässä nyt kuitenkaan ollut kyse oikeastaan millään tavalla omasta toiminnastani tai varsinkaan ulkomuodostani, niin kun ei ikinä ”uhrin” asemassa.
Sekä itsensä että kanssaihmisten kunnioittaminen ovat asioita, joita ei saisi ikinä unohtaa, vaikka kuinka pelkäisikin joutuvansa häpeän tai pilkan kohteeksi.
Surullisinta tässä yksittäistapauksessa oli kuitenkin ongelman laajuuden konkretisoituminen. Korkeakouluympäristössä aihe ei valitettavasti ole täysin tuntematon: viime vuoden maaliskuussa julkaistussa Ylen kyselyssä puolet naisista ja kolmannes miehistä oli kokenut seksuaalista häirintää.
Keskusteltuani asiasta erinäisten ystäväporukoiden kanssa kävi ilmi, että hälyttävän monella oli samankaltaisia kokemuksia. Asiatonta koskettelua ja etenkin kommentointia usein yöaikaan anniskeluravintoloissa, mutta myös täydessä päivänvalossa keskellä katua.
Muistan itsekin, kun 18-vuotiaana pääsin ensimmäisiä kertoja baareihin: uusi, hieno maailma täynnä uusia tuttavuuksia ja pilkkuun asti venyviä tanssihetkiä. Mutta myös sopimatonta koskettelua ja käytöstä, joka tuolloin otettiin ikään kuin itsestäänselvyytenä, ”asiaan kuuluvana”. Satunnaiset takapuolen puristelut painettiin villaisella, vaikka ne eivät todellakaan mukavilta tuntuneetkaan. Jos nykypäivänä joutuisin vastaavaan tilanteeseen, en voi mennä takuuseen reaktiostani: varmasti se olisi ainakin monta astetta impulsiivisempi ja suorempi.
On toki hyvinkin mahdollista, että tietynasteinen seksuaalinen häirintä ei varsinaisesti haittaa joidenkin elämää. Mutta fakta on kuitenkin se, että omista rajoistaan ja – herranen aika – yleisistä käyttäytymisnormeista tulee pitää kiinni. Sekä itsensä että kanssaihmisten kunnioittaminen ovat asioita, joita ei saisi ikinä unohtaa, vaikka kuinka pelkäisikin joutuvansa häpeän tai pilkan kohteeksi.
Näin jälkeenpäin ajateltuna en tosin ymmärrä, miksi koin ensimmäiseksi mainitsemassani tilanteessa häpeää. Ehkä kuulemani kommentit tuntuivat niin henkilökohtaisilta, että otin ne ainakin siinä tilanteessa täysin todesta ja ajattelin, että näin muut ihmiset minut näkevät.
Tuntuu oudolta ajatella, että jonkun on vaikea käsittää, mikä on sopivaa käytöstä ja mikä ei.
Viimeaikaisesta kampanjoinnista on kummunnut myös epäileviä vastalauseita. Mitä heteromies enää uskaltaa edes tehdä, kun tuntuu, että kaikki on nykyään seksuaalista häirintää? Eikö kauniiksikaan saa naista kehua?
Totta kai saa – ei sellainen ole toisen rajojen koettelua, esineellistämistä tai alistavaa käytöstä. Eri asia on myös kavereiden kesken heitettävät, syvässä yhteisymmärryksen ilmapiirissä syntyvät vitsit, joissa jokainen tietää, missä mennään. Tuntuu oudolta ajatella, että jonkun on vaikea käsittää, mikä on sopivaa käytöstä ja mikä ei. Jos tällaista asiaa joutuu miettimään, ehkä silloin on parempi olla toimimatta ollenkaan.
Ja vaikka kuinka koetin vältellä tätä (melkein onnistuinkin), niin tässä se nyt tulee – #metoo. Minä myös.