Muutoksen miehet

Hommaforumilla siinneellä Muutos 2011 -puolueella on lehtijuttujen perusteella kaikki ainekset nousta akateemisten vihervassareiden suosikki-inhokiksi. Millaisia Suomen nuorimman puolueen jäsenet ovat oikeasti ja voiko maahanmuuttokriitikkoja käsitellä mediassa ”oikein”?

Syyskuun puolivälissä kielitieteilijä ja blogikirjoittaja Jussi Halla-aho (ps.) aiheuttaa Ilokiveen kansainvaelluksen. Suuren väittelyillan – missä Halla-ahon on määrä taittaa peistä vihreiden varapuheenjohtajaa vastaan – ennakkoliput myydään loppuun tunnissa.
Oville muodostuu epätoivoisen pitkä jono. Salia eivät ole kuitenkaan täyttämässä vain maan tunnetuimpaan maahanmuuttokriitikkoon kriittisesti suhtautuvat vihervasemmistolaiset yliopisto-opiskelijat. Ainejärjestöjen ja punk-yhtyeiden hihamerkkien joukosta bongaan yhden epätyypillisen: tummiin pukeutunut nuori nainen on kiinnittänyt laukkuunsa ”Muutos 2011”-kangasmerkin.
Hätkähdän paitsi merkkiä myös reaktiotani. Olinko tosiaan pitänyt epätodennäköisenä, että yliopistolle mahtuisi myös maahanmuuttokriittisiä?

Ensin on tietysti hyvä selventää, millainen ryhmä Muutos 2011 on. Lokakuussa rekisteriin päässyttä Suomen tuoreinta puoluetta luotsaa tällä hetkellä turkulainen oikeustieteiden ylioppilas Jiri Keronen, 26. Hän seuraa tehtävässä puheenjohtajuudesta luopunutta Juha Mäki-Ketelää, joka heinäkuussa sai tarpeekseen maahanmuuttokeskustelun yksisilmäisyydestä.
Jäseniä Muutoksella on nelisensataa ja toimintaa ainakin kymmenessä vaalipiirissä. Esimerkiksi Jyväskylässä toiminta on pienimuotoista: paikallisessa Muutosklubissa on kymmenisen aktiivia. Yhteyshenkilön löysin vasta puoluesihteerille soiton jälkeen.

Muutoksen juuret ovat maahanmuuttokriittisten kokoontumispaikkana tunnetulla Hommaforumilla, missä pienpuolueen ohjelmaa sorvattiin julkisin keskusteluin. Syntyjään Muutoksen on ollut tarkoitus uudistaa poliittista kulttuuria. Se kannattaa suoraa demokratiaa täydentämään päätöksentekoa ja korostaa sananvapautta.
Kuulostaako vihreiden demokratiaohjelmalta? Aika lähellä se sitä onkin. Monet Muutoksen laveasti kirjoitetun tavoiteohjelman kohdista olisivat helposti ”vihervassarin” allekirjoitettavissa.

Vasta 14. sivulla alan takellella: ollaan päästy maahanmuuttopolitiikan ”järkeistämiseen”, mikä muutoslaisten ajatusmaailmassa tarkoittaa muun muassa ”monikulttuurisen sensuuriyhteiskunnan”, EU:n yhteisen maahanmuuttopolitiikan sekä tulijamäärän lisäämisen vastustamista. EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille halutaan lukukausimaksut.
Perusopetuksen keskeiseksi tavoitteeksi asetetaan suomalaisten lasten – niin maahanmuuttajien kuin syntyperäisten – kasvattaminen suomalaiseen kulttuuriin. Maassa maan tavalla.
Vertailut äärikansalliseen Suomen Sisu -ryhmään eivät tunnu aivan tuulesta temmatuilta. Silti Muutoksen medialeima perussuomalaisten mielipuolisimpien maahanmuuttovouhottajien separatistisiipenä alkaa tuntua – no, vähän liioitellulta.

Ei ihme, että Muutos-aktiivi, jyväskyläläinen Teemu Torssonen on kiinnostunut aiemmista näkemyksistäni puolueestaan. Hän suhtautuu vihervasemmistolaiseksi leimatun ylioppilaslehden jutuntekoaikeisiin kohteliaan epäillen.
Toimittajallakin on ennakkoluulonsa. Kun tapaamme yliopiston kirjaston kahvilassa, tunnistan maastohousuisen ja siilitukkaisen Torssosen heti.

Mutta älkää antako maastohousujen ja siilitukan hämätä! Torssonen on kaukana haja-asutusalueiden natsit -vitsistä, vaikka isänmaallisuus toistuu miehen puheissa usein. Sähköasentajaksi valmistunut 29-vuotias Torssonen on myös filosofian opiskelija. Iltalukiossa hän perusti filosofis-poliittisen keskustelukerhon.Nyt yliopisto-opinnoissa on ollut pieni tauko, sillä Torssonen halusi välillä töihin.
”Mutta työttömyystilannekin on mitä on. Osittain senkin prosessin aikana kiinnostuin yhteiskunnallisista asioista jälleen”, Torssonen kuvailee.
Suurempi kimmoke oli Torssosen tekemä kuntalaisaloite lautakuntien kokousten avaamisesta yleisölle edes silloin, kun niissä ei käsitellä salassa pidettäviä asioita. Aloite joutui Torssosen mukaan ensin teille tietämättömille ja lopulta se siirrettiin työryhmään, jolta saadaan vastauksia vasta muutaman vuoden kuluttua – siitä huolimatta, että jo nykyinen kuntalaki sallisi muutoksen.

Ehkä siksi Torssoseen vetoavat Muutoksessa ajatukset lähidemokratiasta ja kansanäänestyksistä.
”Hallinto ei luota siihen, että kansalaiset päättäisivät oikein. Valtion käsite on päässyt hämärtymään. Sen tulisi olla omien kansalaistensa edunvalvontakoneisto”, Torssonen pohtii ja huomauttaa, ettei nykyistä järjestelmää silti ole tarkoitus syrjäyttää. Sitovat kansanäänestykset tukisivat edustuksellista demokratiaa.
Ei sillä, etteikö Torssonen näkisi maahanmuuttokysymysten puolella ongelmia. Rasistileimaa hän pitää kohtuuttomana. Maahanmuuttovastaisuus on Torssosen mielestä ihan eri asia kuin Muutoksen kritiikki nykyistä politiikkaa kohtaan.
”Se rasismileima on lähtenyt ihan lapasesta. Minä en halua edes mitään hyviä leimoja, joita mulle ei kuulu, niin saati sitten pahoja leimoja”, Torssonen sanoo.

Silti hän ymmärtää, miksi yliopistolla karsastetaan maahanmuuttokriitikoita.
”Ei tämä mikään Muutoksen kotikenttä ole. Esimerkiksi filosofian laitoksella oli vahvoja mielipiteitä isänmaallisuutta vastaan. Jos vaikka sanoo, että Mannerheim oli hyvä tyyppi, niin siellä voi tulla aikamoinen argumentaatioryöppy vastaan”, Torssonen pohtii.
Hän kokee asiansa niin tärkeäksi, että on valmis kestämään kohtuuttomat syytökset – ja mahdolliset seuraukset työllistymiselle.
”Muutoksessa toimiminen ei välttämättä ole akateemiselle uralleni pelkkää plussaa.”

Tässä suhteessa on kenties ymmärrettävää, että toinen paikallinen Muutos-aktiivi, Hommaforumin moderaattorina toimiva nimimerkki Miniluv ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään. Torssosen tapaan Miniluv on akateeminen kolmekymppinen mies.
”Moderaattorina on helpompi olla nimetön, jotta tyytymättömät eivät tule huutelemaan”, Miniluv perustelee.
Häntä huolestuttaa aluksi myös kameran ja toimittajan tuleminen Muutosklubin ja Hommakerhon kokouksiin.
”Minulta sellainen toiminta, joka saattaisi johtaa foorumin jäsenen identiteetin paljastumiseen, olisi erittäin vakava virhe. Kyllä ne kamerat on jätettävä kotia”, Miniluv kirjoittaa ennen haastattelua.

Ehdottomuus kuitenkin karsiutuu kahvikupin äärellä: pikemminkin Miniluv tuntuu olevan hermostunut. Häntä ei ole aiemmin haastateltu poliittisista näkemyksistään.
”Opiskeluaikoinani äänestin itse vihreitä. Kun joku mainitsi, että ’miksi niitä neekereitä pitää hyysätä’, niin kyllä mä kavahdin. Tämmöinen asenteen kehittyminen mulla on ollut. Ulkomaan uutisten seuraaminen – Ruotsin, Ranskan ja Englannin tilanne – on avannut silmät”, Miniluv selventää.
Poliittisista ongelmista merkittävimpänä hän pitää silti valtion velkaantumista.
”Vaikka olen mukana maahanmuuttokriittisessä toiminnassa, ei pidä vetää sellaista johtopäätöstä, että se olisi minusta se suurin ongelma”, hän kertoo.
”Ei mulla ole ollut koskaan mitään ongelmia ulkomaalaisten kanssa.”

Hommaforumilla Miniluv on ollut mukana alusta lähtien: hän on nähnyt miten Halla-ahon vieraskirjaan syntyi ensin vilkasta keskustelua, joka sitten vietiin paremmin toimivan käyttöliittymän suojiin.
Vieraskirjan peruja on kutsua maahanmuuttokriittistä ”nuivaksi”, monikulttuurisuuden ihailijoita ”mokuttajiksi” ja Halla-ahoa itseään leikkisän ironisesti ”Mestariksi”.
Foorumin oma slangi ja sisäpiirin vitsit ovat omiaan luomaan yhteisöllisyyttä, jonka myötä kirjoittajat ovat ryhtyneet tapaamaan myös oikeassa elämässä. Ensimmäinen Hommakerhon kautta tavannut aviopari vihittiin lokakuussa. Yhdestä puusta veistetystä joukosta ei silti ole kyse.
”Eihän se porukka ole yhtä mieltä siellä juuri mistään”, Miniluv naurahtaa.
Tietynlainen konsensus on toki olemassa esimerkiksi humanitaarisesta maahanmuutosta.

Vaikka Homma ja Muutos ovat nykyään kaksi eri asiaa, esimerkiksi Jyväskylässä molemmissa toimivat miltei samat ihmiset. Kerran kuussa pidettävissä kokouksissa on hankala sanoa, mihin Muutosklubi loppuu ja mistä Hommakerho alkaa.
”Kellonajasta sen tietää”, toteaa Muutosklubin yhteyshenkilönä toimiva Risto Pohjonen, joka muun muassa videoi Halla-ahon esiintymisen väittelyillassa verkkoyleisön katsottavaksi.
Paikalla on myös se nuori nainen, jonka laukkuun ompelemasta kangasmerkistä tämän jutun idea syntyi. Katariina Lusma on yksi harvoista naispuolisista aktiiveista. Hän uskoo, että esimerkiksi vihreät vetoavat naisiin puolueena helpommin, koska niissä on paljon naisia muutenkin. Itse hän pitää muiden puolueiden kantoja hymistelevinä.
”Ehkä Muutos on leimautunut äijäpuolueeksi”, Pohjonen pohtii.

Keskustelu poukkoilee toiminnan suunnittelusta median tapaan käsitellä maahanmuuttoaiheita. Paikalla on myös kaksi uutta kävijää. Välillä muistellaan sitä, kuinka ”Mestari” oli muutoslaisten kanssa väittelyillan jälkeisillä yksillä Hemingway’sissa, missä tämäkin kokoontuminen pidetään – vaikka mies onkin tulevissa eduskuntavaaleissa kilpailevan puolueen ehdokkaana.

Tunnelma on leppoisa – aluksi ehkä hieman turhankin epämuodollinen puolueelle, joka haaveilee omasta keskisuomalaisesta kansanedustajatyrkystä. Jos Arkadianmäelle aiotaan ehtiä, olisi jo kiire perustaa kannatusyhdistyksiä, miettiä rahoitusta ja suunnitella kampanjointia.
”Ei meistä ole kukaan ollut poliittisesti aktiivinen ennen tätä”, ryhmän toisena yhteyshenkilönä toimiva Seppo Saarela kertoo.
Myös Torssosta – joka harkitsi ehdokkuuttakin – huolettavat Muutoksen mahdollisuudet perinteisellä puoluekentällä.
”Ihmiset tarvitsevat varmasti vähän aikaan sen sulattelemiseen, kun puolue, joka ei halua olla perinteinen puolue tulee perinteiseen poliittiseen ympäristöön”, hän sanoo jo aiemmin haastattelussa.
Muutoksen ei ole tarkoituskaan muodostaa esimerkiksi yhteistä Nato-kantaa, vaan jäsenten kesken kiistaa aiheuttavat asiat olisivat juuri niitä, joista kansanäänestys olisi tarpeen.
”Muutos puolueena on työkalu, joka nostaa erilaisesti ajattelivia ihmisiä mukaan poliittiseen ympäristöön”, Torssonen selventää.
”Ei Muutos ole hyvä ponnahduslauta työpoliitikoille. Ei se vedä sellaista ainesta. Mukana on enemmänkin ihmisiä, jotka kokevat, että on pakko tehdä jotain, vaikka olisi parempaakin tekemistä kuin politiikka.”

Joukkovoimansa Muutos ja Homma ovat silti osoittaneet. Esimerkiksi puolueen oma tv-mainos suunniteltiin muutosaktiivien yhteistyönä ja rahoitettiin lahjoituksin.
Suurta ja salaperäistä kansallismielistä uhkaa Jyväskylän kerhotoiminnasta on hankala piirtää. Kuvaaminenkin sopii lopulta kaikille.
”Kirjoitathan asiallisen jutun”, ehtii vielä joku toivoa.
Enää jää kysymys siitä, millainen juttu olisi muutoslaisten mielestä asiallinen. Kun Jylkkäri pari lehteä sitten pohti, onko ulkomaalaisia järkevä kouluttaa Suomessa, kun työllistyminen on niin heikkoa, onnistuttiin Hommafoorumilla lukemaan juttu pahemmanlaatuisena ”mokuttamisena”.
”Onhan se vähän juoksuhaudasta toiseen huutamista. On ihmisiä, jotka käyttävät kliseitä ja sloganeita. Niitä löytyy kyllä molemmilta puolilta”, Saarela ruotii maahanmuuttokeskustelua.
”Fiksua olisi saada yhteismaa, jossa voisi oikeasti keskustella”, Pohjonen sanoo.
”Ihmisiä on joka junaan. Molemmilla puolilla on aina sellaisia, jotka lukevat artikkelin vihamielisesti”, Saarela summaa.
Sen pitäköön mielessä niin vihervasemmistolainen kuin maahanmuuttokriittinen lukija.

Marja Honkonen