Yliopisto on ilmoittanut pienentävänsä sisäänottokiintiöitään muun muassa humanistisessa ja matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Kavennus tarkoittaa esimerkiksi taidekasvatuksen pääaineen muuttamista maisteriohjelmaksi.
Alan opiskelijat olivat päätökseen pettyneitä – varsinkin kun se tuli heille yllätyksenä. Jyväskylän yliopistolla harmillisen tutun tavan mukaan asia oli valmistelu opiskelijoiden tietämättä. Lohduksi on tarjottu aineen kurssien sisällyttämistä laitoksen muihin oppinaineisiin.
Osalle oppiaineista kiintiön höylääminen teki toki hyvää: heikko työllisyystilanne vaatii reaktiota myös koulutuspuolella. Maisterikoulutuksen painottamiseen sen sijaan tulisi suhtautua kriittisesti.
Etenkin uusissa maisteriohjelmissa on usein käytännön ongelmina ilmeneviä ”lastentauteja”, eikä opiskelija välttämättä kahden vuoden aikana pääse syventymään tieteenalaansa kovin tarkkaan varsinkin, jos tausta on hankittu toisaalta.
Yliopiston strategiassa maisterikoulutuksen painottamista perustellaan halulla siirtää erikoistumista myöhemmäksi. Luvassa on lisää ”yhteiskandeja”, joiden alle niputetaan monta tieteenalaa yleissivistäväksi mössöksi.
Malli on tuttu Yhdysvalloista, missä kanditason opiskelijoiden ei välttämättä tarvitse ensimmäisen vuoden aikana edes valita pääainettaan. Siten ”collegen” ensimmäiset vuodet vertautuvat pikemminkin suomalaisen lukion abivuoteen kuin yliopiston fuksivuoteen.
Valinnanvara on aina hyvästä, mutta yleissivistävä koulu meillä jo on. Siksi yliopiston itsensä ei tulisi aliarvioida ensimmäisten opiskeluvuosien merkitystä: juuri ne kasvattavat opiskelijat osaksi tieteellistä yhteisöä. Monitieteisyys on tärkeää, mutta myös omaan tieteenalaan tutustumiseen on saatava aikaa.
Kahdessa vuodessa rahaksi valmistuvat maisterit ovat houkuttelevia. Vastuuta kandien kasvattamisesta ei kuitenkaan saa sysätä pelkästään ammattikorkeakoulujen ja maksullisten avointen yliopistojen niskaan.
Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi