Yliopistoissa tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä on toistaiseksi puhuttu Lauri Törhösen tapausta lukuun ottamatta hyvin vähän, vaikka eri puolilla maailmaa on tuuletettu niin elokuva-, musiikki- kuin media-alankin käytäntöjä.
Yliopisto ei silti ole seksuaalisesta häirinnästä vapaa alue, päinvastoin. Helsingin tutkijanaiset ry:n alkuvuonna toteuttaman kyselyn perusteella puolet vastanneista naisista ja kolmannes miehistä kertoi kokeneensa häirintää. Kyselyyn vastasi 437 opiskelijaa ja henkilökunnan jäsentä, joista yli 80 prosenttia oli pääkaupunkiseudun yliopistoista. Häirintää tapahtui kyselyn mukaan kaikilla aloilla.
Huolestuttavinta vastauksissa oli valta-aseman väärinkäyttö ja se, että häiritsijät tunnetaan tiedeyhteisössä, mutta heistä ei tehdä ilmoitusta lähijohdolle. Tieto häiritsijöistä kulkee henkilöltä toiselle perimätietona, varoituksena olla menemättä yksin huoneeseen tai jättää ovi auki. Kun asiaan ei puututa, seksuaalinen häirintä pääsee jatkumaan jopa useita vuosikymmeniä.
Häirintäyhdyshenkilöiden tietoon on tullut myös tapauksia, joissa rikoksen tunnusmerkit täyttyvät.
Jyväskylän yliopistossa ja ylioppilaskunnassa on – tietenkin – nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle. Näin sanotaan, vaikka tiedetään, että yliopistoyhteisössä tapahtuu häirintää.
Esimerkiksi ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöt saavat vuosittain noin kymmenen yhteydenottoa seksuaalisesta häirinnästä. Ne koskevat pääasiassa opiskelijoiden välisiä tilanteita: biletilanteissa tapahtunutta kähmintää tai yksipuolista ihastumista, jonka esille tuominen on mennyt liian pitkälle. Häirintäyhdyshenkilöiden tietoon on tullut myös tapauksia, joissa rikoksen tunnusmerkit täyttyvät.
Suurin osa seksuaalisesta häirinnästä jää kuitenkin ilmoittamatta. Tekoa ei välttämättä tunnisteta seksuaaliseksi häirinnäksi tai tilanne hämmentää ja pelottaa. Monet kokevat myös syyllisyyttä: mitä minä tein väärin, että jouduin seksuaalisen häirinnän kohteeksi?
Häirintä ja kiusaaminen naamioidaan usein läpänheitoksi. Kynnys tuoda se ilmi nousee korkeaksi, koska häirintää kokenut ei halua leimautua huumorintajuttomaksi ilonpilaajaksi.
”Pojat ovat poikia” ei enää riitä perustelemaan halventavaa puhetta tai sopimatonta koskettelua.
Seksuaalisesta häirinnästä käyty keskustelu on tullut tarpeeseen. Sen avulla on määritelty ja tehty näkyväksi sopivan ja epäsopivan käytöksen rajat. Enää kukaan ei voi piiloutua tietämättömyyden taakse, vaan joutuu ottamaan vastuun teoistaan.
Julkinen keskustelu seksuaalisesta häirinnästä, vallankäytöstä ja suostumuksesta on tehnyt myös selväksi, ettei epäasiallista käytöstä hyväksytä. ”Pojat ovat poikia” ei enää riitä perustelemaan halventavaa puhetta tai sopimatonta koskettelua.
Seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen tarvitaan jokaista. Älä häiritse ketään seksuaalisesti. Jos sinua häiritään, ilmoita siitä sen sijaan, että pysyisit hiljaa. Jos näet, että jotakuta häiritään, puutu siihen.