”Kulmilla ei mitään tapahdu / ehkä pari äijää saanu turpaan ja kukkakauppa palanu.
Naapurin rivarissa muijaansa hakannu / joku vanhempi äijä joka on kuulemma tappanu.
Pikkulinnut laulaa, ei hyvältä kuulosta / joku tehny itsarin, joku saanu puukosta.”
Näin kuvataan Jyväskylän Keltinmäkeä Aren vuonna 2010 julkaistussa kaupunginosan nimeä kantavassa kappaleessa. Kahdeksan vuotta myöhemmin tiistai-iltapäivänä Keltinmäen Salen vieressä on rauhallista. Bussipysäkillä lojuu tyhjä kaljalaatikko. Rellestäjiä ei näy.
”Tämä on niin kuin tuhlaajapoika olisi palannut kotiin”, Are eli Pyry Jaala sanoo tarkastellessaan vanhoja kotikulmiaan.
”Näissä taloissa sattui ja tapahtui silloin vaikka mitä”, Jaala sanoo viittoessaan mäen päällä oleviin pienkerrostaloihin.
Keltinmäen kuva asuinalueesta on suorastaan inhorealistinen, eikä siinä romantisoida kotiseutua. Jaala vakuuttaa kappaleen kertovan Keltinmäestä varsin todenmukaisesti.
”Jos ois rahaa vaan ni voisin laukut pakata / muuttasin vittuun enkä varmaan aikos palata”, kappaleessa riimitellään.
”Ei ole kyllä yhtään ikävä”, sittemmin lähemmäs Jyväskylän keskustaa muuttanut Jaala sanoo.
Keltinmäki ei ole ainoa jyväskyläläinen kaupunginosa, joka on saanut näkyvyyttä suomiräpin kautta. Jyväskylä on suomiräpin suhteen yksi tuotteliaimpia kaupunkeja Kehä III:n ulkopuolella, ja kappaleisiin on ammennettu runsaasti inspiraatiota ympäri kylää.
Esimerkiksi Joniveli ja Gettomasa ovat liikkuneet kappaleissaan Kortepohjassa ja Area 52 -kokoonpano Kuokkalassa. Joosu J taas riimittelee Helmethillasta eli Kypärämäestä, ja Are on tehnyt Krison kanssa yhteislevyn Rautpohja demot.
Kaupunginosia mainitaan sanoituksissa sekä albumien ja kappaleiden nimissä yhtenään, mutta millaisen kuvan Jyväskylästä saa suomiräpin kautta?
Sanoitusten jutut ovat ihan oikeita, mutta joskus lähdetään sellaiseen ghettofantasiointiin.
Ainakin todellisuutta värikkäämmän, sanoo pitkän linjan hip hop -vaikuttaja Rekami, oikealta nimeltään Lauri Pihlman. Hän on tuonut omissa kappaleissaan esiin muun muassa kotikulmiaan Kortepohjaa.
Rekamin kappaleissa Kortepohjassa pörräävät amisautot, eivätkä kaupunginosaan kulje edes taksit tai ambulanssit.
”Tää on ku vankila, jos sun pitää järkkää sukujuhlat, turvallisempi paikka pitää ne on vaikka Pupuhuhta”, kuvataan Kortepohjaa Rekamin ja Krison kappaleessa Kiitos Barb.
Jos Pyry Jaala antoi mielestään realistisen kuvan Keltinmäestä, Pihlman myöntää Kortepohja-kuvausten olevan huomattavasti liioiteltuja. Pelkkien sanoitusten perusteella ulkopaikkakuntalaisille ja jopa jyväskyläläisille saattaa tulla olo, että Kortepohja olisi jollain tavalla hurja paikka, Pihlman sanoo.
Helmikuisena arki-iltana Kortepohja näyttää Keltinmäen tavoin seesteiseltä. Ei amisautoja jytkyttävine bassoineen, ei juopuneina riehuvia ihmisiä.
”Todellisuus voi olla joillekin jopa vähän pettymys. Mutta liioittelu kuuluu asiaan”, Pihlman sanoo.
Yleisestikin Jyväskylä vaikuttaa suomiräp-kappaleiden kautta paljon suuremmalta ja vilkkaammalta kaupungilta kuin todellisuudessa onkaan.
”Jotkut artistit saattavat edustaa aika pieniä alueita, missä ei hirveästi asu jengiä. Esimerkiksi Joosu J:llä on tullut Kypärämäki-biisejä. Jos käyt Kypärämäessä, niin eihän siellä ole suurin piirtein kuin omakotitaloja. Se on tosi pieni paikka”, Jaala sanoo.
Kuvauksissa liikutaan usein todellisuuden ja fantasian rajamailla. Ainekset revitään arjesta, mutta niitä kärjistetään rajusti.
”Sanoitusten jutut ovat ihan oikeita, mutta joskus lähdetään sellaiseen ghettofantasiointiin ja annetaan yliampuva kuva paikoista”, Jaala sanoo.
Perinteisestihän rap-musiikin autenttisuus löytyy juuri artistin omasta elämästä ja ympäristöstä.
Muihin musiikin tyylilajeihin verrattuna paikallisuus on ollut räpissä perinteisesti hyvin alleviivattua, osin sen historiasta johtuen, kertoo Oulun yliopiston entinen tutkija Mervi Tervo. Hän on tutkinut tilan ja paikan merkityksiä suomalaisessa rap-musiikissa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
New Yorkin Bronxissa 70-luvulla syntynyt hip hop -kulttuuri on korostanut paikallisuutta alusta alkaen. Marginaalissa syntynyt ja elänyt alakulttuuri oli vahvasti kaduilla tapahtuvaa ja veti puoleensa lähistöillä asuvia ihmisiä.
”Hip hop -kulttuurin juuret ovat suurkaupunkien kortteleissa ja tietyissä kaupunginosissa. Kaikki hip hopin elementit, musiikin lisäksi siis myös graffiti ja tanssi, ovat olleet hyvin paikkakeskeisiä”, Tervo sanoo.
Lokalisoitu ilmaisu kukoistaa myös suomenkielisessä rapissa, vaikka se ei olekaan koko genreä läpileikkaava teema. Todellisten maantieteellisten sijaintien kuvaamisella pyritään usein antamaan kuvaa autenttisuudesta, sanoo Tervo. Osa artisteista tuo voimakkaasti mukaan erittäin henkilökohtaista ympäristöään ja arkitodellisuutta: historiaa, lapsuuden maisemia ja kaveripiirejä.
”Perinteisestihän rap-musiikin autenttisuus löytyy juuri artistin omasta elämästä ja ympäristöstä”, Tervo sanoo.
Toisaalta paikallisuutta ja identiteettiä tuodaan suomiräpissä esiin hyvin moninaisin eri keinoin. Genreä on leimannut kautta aikain huumori, joka näkyy esimerkiksi tilojen ja paikkojen parodiointina.
Myös Pihlmanin ja Jaalan kohdalla kaupunginosien päätyminen sanoituksiin on pitkälti kiinni siitä, missä he asuvat.
Pihlman, syntyperäinen espoolainen, muutti Jyväskylään 90-luvun puolivälissä ja on asunut Kortepohjassa käytännössä koko aikuisikänsä. Jaala taas asui aiemmin Keltinmäessä, mutta toisaalta kaupunginosaa käsittelevä kappale voisi kertoa mistä tahansa muustakin paikasta.
”Aina kun on muutto tullut, niin on uusi paikka riimeissä”, Jaala kertoo.
Rap-musiikkiin on kuulunut alusta alkaen vahvasti se, että edustetaan omaa asuinaluetta. Vähän niin kuin pelaisit jossain joukkueessa, jossa edustat omaa aluetta ja kaikessa rosoisuudessaan olet vähän ylpeä siitä.
Aina paikkojen mainitsemisen takana ei ole sen suurempaa symboliikkaa tai tarinaa. Esimerkiksi viime marraskuussa julkaistun Rekamin ja Joniveljen yhteinen EP Harjun takana viittaa studioon, jossa levy nauhoitettiin. Studio sijaitsee Viitaniemessä, konkreettisesti Harjun takana.
Pääkaupunkiseudulta tulevassa rapissa lähiöiden korostaminen näkyy selvemmin kuin Jyväskylässä. Itä-Helsingistä on tullut lähestulkoon kulttuurinen meemi, ja se toimii loppumattomana lähteenä nuhjuisista lähiöistä kertovalle raflaavalle lyriikalle ja ghettoromantisoinnille.
Pihlman ei juurikaan löydä yhtymäkohtia Jyväskylän ja pääkaupunkiseudun välillä. Jyväskylää käsitteleviä kappaleita Lauri Pihlman kuvailee pussikaljaräpiksi, ”hyvällä tavalla pussikaljameiningiksi”, jossa kärjistettyjen huonojen puolien lisäksi nostetaan esiin myös jotain positiivista.
”Jos puhutaankin vähän nuhjuisemmasta paikasta kuin ydinkeskustasta, niin siitä revitään ne hyvät puolet”, Pihlman sanoo.
Pihlmanin mukaan rap-lyriikassa on usein mukana myös tietynlaista kotiseutuylpeyttä, jolla leikkimielisesti nokitellaan muualla asuville.
”Rap-musiikkiin on kuulunut alusta alkaen vahvasti se, että edustetaan omaa asuinaluetta. Vähän niin kuin pelaisit jossain joukkueessa, jossa edustat omaa aluetta ja kaikessa rosoisuudessaan olet vähän ylpeä siitä”, Pihlman sanoo.
”Se on myös vähän sellaista hevostelua, mikä kuuluu tähän kulttuuriin”.
Monelle rap-artistille jyväskyläläisyys itsessään onkin ylpeyden aihe, ja omaa identiteettiä halutaan tuoda esiin positiivisessa valossa.
”Kun Jyväskylästä puhutaan, niin kaikki ovat aksenttia myöten ylpeitä siitä, että ovat Jyväskylästä. Venytetään sanoja ja näin. Me itse fiilistellään sitä, mitä jotkut muut saattaa pitää junttiutena,” Pihlman sanoo.
Jyväskylä-kuva on Pihlmanin arvion mukaan pysynyt vuosien saatossa hyvin samanlaisena. Hän nostaa 2000-luvun alusta esiin Joniveljen ja Kasanovan Kortepohjamielentila-kappaleen, joka on ylistys kotikulmien muistoille.
”Jos miettii niitä käsiteltäviä teemoja 2000-luvun alusta tähän hetkeen, niin en mä näe niissä hirveästi eroja”, Pihlman sanoo.
Toisaalta uudet tuulet puhaltavat Jyväskylässäkin.
”Varmaan esimerkiksi Gettomasa ja näkyvämpi menestys on voinut vaikuttaa siihen, että täältä nostetaan esiin muutakin kuin niitä, jotka juovat pussikaljaa”, Pihlman sanoo.