Helsinkiläisen suomen kielen professorin Matti Larjavaaran ensimmäinen kaunokirjallinen teos kertoo professorin ja graduaan valmistelevan opiskelijan rakkaustarinan. Populaaritaiteen synnyttäjänä keski-ikäisen miehen ja nuoren naisen suhde on melko kulunut aihe. Tämän kuitenkin mainitsevat ironisesti myös tarinan henkilöt itse.
Teos onkin mielenkiintoisen itsetiedostavasti monitasoinen: tarina leikittelee fiktion ja tosielämän rajalla ja kiusaa pohtimaan kirjoittajan oman elämän ja teoksen yhtymäkohtia. Lakonisuutta kaipaava kerronta on kuitenkin paikoin aivot nyrjäyttävän ja myötähäpeääkin aiheuttavan naiivia, ja helpot juonenkäänteet köyhdyttävät tarinaa.
Teos esittelee biografista kirjallisuudentutkimusta ja yliopistoarkea, mutta jos nämä aiheet eivät kiinnosta, voivat pitkät seminaariesitelmöinnit puuduttaa. Teos ei kuitenkaan ole mitä tahansa kevyenhassua saippuaoopperaa. Kirja raottaa menevän nykymiehen ajatusmaailmaa, mutta myös petetyille vaimoille (aivan, monikossa) annetaan teoksessa vahva ääni.
Tunteiden kuvaus on melko samastuttavaa ja osuvaa, ja pohdinta yksiavioisuuden mielekkyydestä tässä syrjähyppyjen luomakunnassa on kirjan kiinnostavinta antia.
Jaana Kinnari
”Osuvaa tunteiden kuvausta.”