Jyväskylän yliopiston uusi rehtori Keijo Hämäläinen on hämmentynyt. Hän ehti asua Helsingissä 35 vuotta eikä kukaan kutsunut häntä Kekeksi – nimellä, jolla hänet tunnettiin Suolahdella 19 vuotta.

Saman tien, kun hän palasi takaisin Keski-Suomeen, vanha lempinimi otettiin uudelleen käyttöön. Vanhat koulukaverit huikkasivat tavatessaan tuttuun tapaan ”moi Keke!”

“Se on keskisuomalainen lempinimi, joka on ollut 35 vuotta pannassa. Ehkä en voi välttää sitä”, Hämäläinen nauraa ja lupaa, että Keski-Suomessa häntä saa edelleen puhutella Kekenä.

Muutto Jyväskylään on ollut Hämäläiselle ja hänen vaimolleen iso elämänmuutos, mutta mieluinen sellainen. Kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdilleen: kotikonnuille vetivät työn lisäksi sukujuuret ja ikääntyvät vanhemmat.

“Näköjään kun ikää tulee, sellaiset asiat nousevat tärkeiksi”, Hämäläinen pohtii.

Jos Suolahdessa on lukionsa paras, niin yliopistossa on kaksi sataa yhtä hyvää

Tuore rehtori on jo nähty useampaan otteeseen lounaalla Ilokivellä. Hämäläinen kertoo, että aina kun hänelle suodaan lounastauko, hän haluaa ruokailla opiskelijoiden parissa.

“Siksi syön siellä, että minulle voi tulla juttelemaan. Ympärilleni tosin näyttää muodostuvan aina kauhun kehä, eivätkä ihmiset uskalla lähestyä”, Hämäläinen naurahtaa.

Omina opiskeluaikoinaan Hämäläinen oli “kympin tyttö”, joka oli valinnut fysiikan omaksi alakseen ja satsasi siihen paljon.

“Huomasin, että yliopistossa kaikki muutkin opiskelijat ovat hyviä. Jos Suolahdessa on lukionsa paras, niin yliopistossa on kaksi sataa yhtä hyvää. Uusille opiskelijoille sanon aina, että siihen on monta tapaa reagoida: joko siitä masentuu tai sen ottaa kilpailuvalttina.”

Opiskelijaelämä jäi aikoinaan vähemmälle, sillä siinä vaiheessa, kun Hämäläinen ja hänen vaimonsa saivat maisterin paperit, heillä oli jo kaksi lasta.

“Opinnot, kesätyö, perheen elättäminen, lapset. Ne pitivät päivät kiireisinä.”

Olen aina ajatellut, että jos haluan olla jossain rehtori, se olisi Jyväskylän yliopistossa

Samalla tunnollisuudella elokuun alussa rehtorina aloittanut Hämäläinen aikoo paneutua uuteen työhönsä, josta hän puhuu ylistävään sävyyn.

“Olen aina ajatellut, että jos haluan olla jossain rehtori, se olisi Jyväskylän yliopistossa.”

“Jyväskylän yliopisto on hieno paikka. Kerron koko ajan ihmisille, että asiat ovat täällä hyvin. Vaikka kuinka kaikki valittavat, että mitä pitää parantaa.”

“Lapsesta saakka olen nähnyt, miten Jyväskylän yliopisto on todella tärkeä osa tätä yhteiskuntaa. Opiskelijoilla on positiivinen vire koko kaupunkiin.”

Hämäläinen kuvailee olevansa aito keskisuomalainen Suolahdesta, joka on käynyt hakemassa oppia maailmalta ja haluaa nyt tehdä kaikkensa Jyväskylän yliopiston menestyksen eteen. Hänen tavoitteensa on, että Jyväskylä tunnistetaan kansainvälisesti huippuyliopistona.

“Ennen kaikkea haluan vahvistaa täällä tehtävää huippututkimusta. Toinen iso tavoite on, että kaikki täältä valmistuneet opiskelijat kehuvat, kuinka laadukasta opetus on ja kuinka hyvä paikka Jyväskylä on opiskella.”

Pitääkö ihmisiä kouluttaa nollapisteestä lähtien, kun he vaihtavat alaa?

Hämäläisen mielestä yliopiston vahvuus on se, että harva tutkinto valmistaa suoraan tiettyyn ammattiin. Yliopiston tehtävänä on tarjota opiskelijoille pohja, jolle luoda oma henkilökohtainen osaamisprofiilinsa.

“Yliopistokoulutuksella voi työllistyä minne vaan. Yliopiston pitää huolehtia, että kun opiskelija menee minne tahansa, hänellä on olemassa tietyt perusvalmiudet.”

Suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä on Hämäläisen mukaan ongelmana alan vaihtamisen vaikeus ja se, ettei aiemmin opittua tunnisteta osana uutta tutkintoa.

“Pitääkö ihmisiä kouluttaa nollapisteestä lähtien, kun he vaihtavat alaa? Voisiko siirtymät tehdä paremmin? Se olisi opetuksen laadun tehostamista ja kustannustehokasta.”

Hämäläisen mukaan systeemissä on jotain pielessä, kun noin kolmasosalla opinnot aloittavista opiskelijoista on jo olemassa oleva tutkinto.

“Kandin nivelvaiheessa pitäisi joustavammin voida vaihtaa opintosuuntaa, korkeakoulua tai maata niin, että osaaminen tunnistettaisiin. Se ratkaisisi monta meidän pulmaa.”

On hieno asia, että Suomessa kaikilla on tasavertainen mahdollisuus opiskella, se pitäisi taata tulevaisuudessakin

Lukukausimaksut ovat korkeakoulupolitiikassa jälleen kuuma peruna. Hämäläinen on varovainen muotoillessaan vastausta siihen, kannattaako hän lukukausimaksujen käyttöönottoa suomalaisissa yliopistoissa.

Lukukausimaksujen hyvänä puolena Hämäläinen pitää sitä, että ne saavat yliopistot panostamaan opetuksen laatuun.

Raha toisi myös opiskelijalle mahdollisuuden omistajaohjaukseen. Hämäläisen mielestä esimerkiksi voucher-mallia pitäisi tutkia lisää.

“Siinä opiskelijalla on koulutusseteleitä, joista hän ei ole maksanut, mutta hän itse päättää, minne vie setelinsä.”

Huonona puolena hän mainitsee esimerkiksi sen, että yhdessä tentissä reputtaminen voi maksaa opiskelijalle useita tuhansia euroja, jos se tarkoittaa, että opintoja pitää jatkaa vielä seuraavana vuonna.

“On hieno asia, että Suomessa kaikilla on tasavertainen mahdollisuus opiskella. Se pitäisi taata tulevaisuudessakin.”

 

Keijo Hämäläinen

Syntynyt vuonna 1963 Viitasaarella.

Kirjoittanut ylioppilaaksi Suolahden lukiosta vuonna 1982.

Väitteli filosofian tohtoriksi fysiikasta 1990 Helsingin yliopistossa.

Toiminut aiemmin Helsingin yliopiston vararehtorina sekä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanina.

Perheeseen kuuluu vaimo, kaksi lasta ja kaksi lastenlasta.

Harrastaa intohimoisesti suunnistusta.