Sunnuntaina päättynyt Naamat-festivaali Muuramessa myytiin alkukesästä loppuun alle vuorokaudessa. Se ei ole ihme siitäkään syystä, että lippuja oli ”vaihtoehtoiselle rockfestarille” myynnissä vain 800. Erikoisen koko jutusta tekee kuitenkin se, että kun liput laitettiin myyntiin esiintyjistä ei ollut paljastettu vielä ainuttakaan. Mikä siis vetää väen metsän keskelle Tuomiston tilalle niin kovalla ryntäyksellä?
Kuten niin monessa muussakin festarijutussa tässä blogissa on jo todettu: sen täytyy olla se ”fiilis” – asia jota ei voi saada aikaan vippaskonsteilla ja suurilla seteillä, vaan joka mystisesti syntyy työntekijöiden, esiintyjien ja yleisön yhteispelistä yhditettynä puitteisiin, säätilaan ja ajankohtaan. Ja Naamoilla, jos missä fiilis oli viikonloppuna kohdallaan: varsinkin perjantain ja lauantain iltakeikoilla pieni idyllinen piha riihien keskellä muuttui valtavaksi tanssilattiaksi, jossa menoa tahdittivat muun muassa Eläkeläiset, Capital Beat, Folke Westside, venäläisyhtye Messer Chups ja lauantain kruunannut Hidria Spacefolk.
Mutta kuten lipunmyynnistä voi päätellä, Naamojen fiilis ei ole yhtyeistä kiinni. Kenties eniten hyvää festarimieltä Tuomistolla luovat muualtakin Jyväskylän kulttuurielämästä tutut lukuisat vapaaehtoiset, joiden rento asenne välittyi niin ruokakojuilta aina järjestyksenvalvomishommiin saakka. Vaikka monet muutkin festivaalit luottavat vapaaehtoisiin, on Naamojen vahvasti vapaaehtoisiin perustuvien tekee festivaalista erityisen. Kaveriporukan kesäjuhlista kasvanut tapahtuma on saanut pidettyä kiinni vilpittömästä tunnelmasta ja konstailemattomasta asenteesta.
Lienee hitusen kulunutta korostaa yhdessä tekemisen ja pyyteettömyyden tärkeyttä, mutta ilman niitä Naamojen kaltaisia festivaaleja tuskin järjestettäisiin. Jos kohta Tuomistolla ei voidakaan kilpailla isoilla nimillä tai järjettömillä valospektaakkeleilla, saumattomat järjestelyt, kotikutoisuus ja se fiilis nostavat Naamat kesäfestarien kärkijoukkoon.
Marja Honkonen