Mauri Pekkarisesta voi kesäkuussa tulla keskustan puheenjohtaja ja sen jälkeen Suomen pääministeri – mikäli energiakysymykset eivät torppaa yhteiskuntatieteitä opiskelleen jyväskyläläismaisterin ja kunniatohtorin tietä. Kahden uuden ydinvoimalan puuhaaminen sai oman puolueen opiskelijajärjestön vaatimaan elinkeinoministerin eroa.
”Keskustaopiskelijat katsovat idealistisesti maailmaa, joka voisi rakentua ydinvoimattomuuden ympärille. Ja niin minäkin. Mutta mä en näe, miten se voitaisiin toteuttaa.
Näillä päätöksillä ajetaan valtavalla vastuuntunnolla CO2-myrkyn taakkaa alas. Uusiutuvaa energiaa yritetään saada käyttöön, mutta se tarkoittaa lämmön tuotantoa. Ja kun sähköä tulee vähemmän, niin kyllä se sähkö vaan pitää ottaa ydinvoimasta. Tai sitten se pitää tuoda Venäjältä.
Mä toivoisin nuorison avaavan silmät kriittiselle tarkastelulle. Sanotaan näin, että jos mä olisin opiskelija, jolla olisi sama kokonaiskuva kuin mulla nyt, olisin samaan mieltä kuin nyt. Toisenlaisen näkemyksen vallitessa saattaisin olla eri mieltä. Mä ymmärrän kyllä, no bad feelings.
Lähdin itse opiskelijapolitiikkaan syksyllä 1970. Olin kouluaikaan harrastellut kaikkea muuta, olin kilpaurheilijakin. Olin päättänyt, että nyt mä opiskelen. Opiskelijapolitiikkaan lähtöä kuitenkin kiihdytti äärivasemmistolaisuuden vyörytys Jyväskylässä ja Tampereella.
Me keskustalaiset oltiin merkittävä ryhmä, ja mulla on aina ollut rohkeutta oman asian esille tuomiseen. Sillä tavalla voisi silti sanoa, että puristus äärivasemmistolaisuuden suunnalta oli aika kova. Se oli valtava liike. Muistan omastakin koulustani sellaisia ei niin osallistuvia ja syrjään vetäytyviä tyyppejä, joille aukeni nyt taivas. Kaikkeen löytyi selitys yhden lehden kääntämisellä. Joutui ihan suu auki katsomaan, että onko tää kaveri todella se sama.
Opiskelijapolitiikka – eikä vain se vaan myös muu opiskelijatoiminta – on erittäin hyvä koulu. Varsinkin pehmeissä tieteissä sosiaalisten taitojen hankkiminen oman alan tiedon ja taidon ohella on erittäin tärkeää. Sen pitäisi melkein olla osa tutkintosisältöjä.
En epäröinyt, etteikö politiikasta voisi tulla mulle ammatti. Tiesin, että pärjäisin tehtävissä, missä osallistuvaa roolia tarvitaan.
Valmistuin aika nopeasti ottaen huomioon, että olin mukana politiikassa niin Jyväskylässä kuin valtakunnallisesti. Asiallisesti ottaen olin valmis kevättalvella 1973. Tutkinnon otin tosin vasta vuonna 1974. Ei ollut kiire – opintolainan takaisinmaksu alkoi valmistumisen jälkeen.
Ylipäänsä se opiskelijaelämä oli elämän parasta aikaa, koska samaan aikaan löysin vaimon ja perustin perheen. Kun mä aloitin ministerityön, nuorimmainen oli kolmevuotias. Se oli vaikea ratkaisu. Nyt lapsenlapset ovat yksi syy, miksi mietin niin kauan puheenjohtajakisaan lähtemistä. Osa omistakin lapsista oli sitä mieltä, että älä lähde – pidä huolta elämän laatuasioista.
Läheisille pitää raivata aikaa. Mulla on se elämäntapa, että mä en kapakoissa vapaa-ajalla istu. Mä olen silloin läheisten kanssa.
Olen keskustellut näistä ydinvoima-asioista paljon lasteni kanssa. Yksi opiskelee parhaillaan diplomi-insinööriksi, ja hän on pitkälti mun kanssa samaa mieltä. Toinen on kauppatieteilijä, jolla on useampi lapsi, ja hän on kysynyt, onko tämä nyt ihan tarpeellista.
Energiakysymykset ovat niin isoja ratkaisuja, ettei niiden valmistelussa vilkuile, vaikuttavatko ne hyvin vai huonosti puheenjohtajakisaan. Jos ne vievät huonoon suuntaan, ei haittaa. So what. Mä en ajattele sitä ollenkaan. Virkavastuu pitää osata erottaa puheenjohtajakisasta.
En mä ota tätä kisaa hampaat irvessä. Kun on ollut politiikassa näin pitkään, olen ajatellut olla käytettävissä: voin johtaa puoluetta, ja se tuo pääministeriyden tullessaan.
Ehkä mun yksi parhaista kyvyistäni on, että 1980-luvun lopulta lähtien olen koonnut ympärilleni parhaat joukot, joiden kanssa palaveeraan. Jos nämä hommat hoitaa tehokkaasti, niin kyllä se vaatii asioihin paneutumista ja perehtymistä – ja sen myöntämistä, ettei itse voi olla kaikessa maailman paras.
Poliitikolla pitää olla näkemys: aatteet, arvot ja ihanteet. Ne ovat kompassi, joka kädessä osaa tehdä valintoja. Pitää olla kyky jäsentää maailmaa, vaikkei koskaan ole riittävän hyvä. Pitää koko ajan parantaa juoksuaan.”
Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi