Kuten Tuomas Vimman Helsinki 12, on Elina Loisan Julkeat yhdellä istumalla luettava romaani. Esikoisteoksia yhdistää tyyli ja aihe: kolmenkympin tienoilla pyörivien helsinkiläisten räävittömästi kuvailtu häikäilemättömyys.
Siinä, missä Vimman kirja loppu kuitenkin lähtee seikkailuromaanin raiteille, Loisa pitää tarinansa vähäeleisenä. Kertomus keskittyy muita hyväksikäyttäen elävään päähahmoon, joka ei romaanin aikana saa pahan palkkaansa tai opi mitään.
Julkeiden heikkous onkin sen henkilöiden ohuus. Loisa kertoo tavoitelleensa feministinä naispäähahmoa, jonka tekemisiä ei kerrankin perusteltaisi karmealla lapsuudella. Epäluotettavan kertojan edesottamukset ovat kuitenkin yhteiskunnan normeista niin poikkeavia, että niille kaipaa jotain selitystä.
Toisaalta hahmoista löytää herkullisia yhteyksiä tosielämästä tuttuihin stereotyyppeihin: teeskennellyn huolettomiin pintaliitäjiin, jotka tuntevat kaikki ja jotka kaikki tuntevat. Julkeiden hävyttömät veijarit ovat silti karikatyyreinäkin uskomattomampia kuin Hel Looks -muotisivuston tyylit. Ainoastaan Punavuoressa?
Marja Honkonen
”Vinoutunut veijariromaani.”