Hikoilin aikanaan ylioppilaskirjoituksissa paperit, joilla olisi päässyt melkein mihin vaan. Vähän mistä sattuu sitä opiskelupaikkaa sitten hainkin.
Panostin journalistiikan pääsykokeisiin, mutta epäilin mahdollisuuksiani. Siksi tyrkytin todistustani moneen oppiaineeseen, joka ei juuri kiinnostanut.
Kesän lopulla postiluukusta kolahti kirje, jonka paksuudesta arvasin onnen potkineen – sekä minua että matemaattis-luonnontieteellistä tiedekuntaa, jossa olisi muutoin aloittanut varsin epämotivoitunut fuksi.
Nyt opetusministeriössä suunnitellaan korkeakoulujen pääsykokeista luopumista kokonaan: sisään pitäisi päästä toisen asteen tutkinnon arvosanoilla. Etusijalle asetettaisiin ensimmäiseen opiskelupaikkaansa pyrkivät, ja haku kohdistettaisiin tiedekuntaan tai koulutusalaan, ei yksittäiseen oppiaineeseen.
Vaikka pääsykokeidensa kohtalosta päättävät toki koulut itse, ministeri Henna Virkkunen (kok.) ehti jo luvata vievänsä uudistuksen läpi.
On totta, että lukion arvosanoilla tulisi olla painoarvoa opiskelijavalinnassa. Kirjojen ääressä viihtynyt leimataan mielellään elämättömäksi olmiksi, mutta lukiomenestys kertoo silti jotain myös älykkyydestä, tahdosta ja kypsyydestä. Ahkeran opiskelijan luulisi kelpaavan alalle kuin alalle.
Hikipingot pitäisi kuitenkin pelastaa itseltään: kun tulevaisuus on kirjoitusten jälkeen hukassa, hukkuva tarttuu ensimmäiseen oljenkorteen ja hakee sinne, mikä vanhempien, kavereiden tai opinto-ohjaajan mielestä on kiva paikka.
Jos päästä voi minne vain, voi joutua johonkin, mihin ei oikeasti haluaisi. Kun kakkostutkinnostaan saa tulevaisuudessa kenties jopa maksaa, on meillä pian tukku maistereita, joita oma ala ei kiinnosta pätkääkään. Se tuskin nopeuttaa työelämään siirtymistä.
Pänttääminen on kamalaa, mutta kun ilta kääntyy kirjojen äärellä yöksi, sitä toteaa joko hakevansa jonnekin muualle tai tankkaavansa oikeita teorioita. Pääsykokeista luopumisen sijaan nykyisiä pitäisikin kehittää niin, että ne aidosti mittaisivat soveltuvuutta ja antaisivat kokelaalle paremman käsityksen alasta.
Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi
Kommentointimahdollisuus on poistettu käytöstä, mutta alta näet aiemmat kommentit.
Hannu H.
Tässä artikkelissa päätoimittaja on osunut naulan kantaan - helpon sisäänpääsyn jälkeen voi seurata ikävä pyörinä kun ei tiedä mihin hakee ja omia vaihtoehtoja ei tule priorisoitua riittävästi. Heikommilla arvosanoilla taasen saattaa käydä niin, että ylioppilaskokeita hinkataan loputtomasti, jotta päästään johonkin haluttuun keskiarvoon. Tämä on monesti turhaa, kun itselle sopivalle alalle tulisi päästä keskittymällä pääsykokeeseen, joka mittaa soveltuvuutta. Arvioni on, että lukion opinnot venyvät kaavaillulla uudistuksella yhä useammalla nelivuotisiksi. Tässä kohtaa valtion niin kipeästi pidemmäksi toivomat urat eivät etene mihinkään. On myös hieman ristiriitaista, että tietyille aloille esim. opetus-, ja terveydenhoitopuolelle olisi SORA-työryhmän esityksen mukaan tulossa yhä tiukempia soveltuvuusvaatimuksia. Miten opintoaikojen nopeuttamista pohtineen Lehikoisen työryhmän ja soveltuvuutta pohtineen Sora-työryhmän mietinnöt tullaan yhdistämään käytännöksi, tulee olemaan mielenkiintoista seurata, ottamatta kantaa SORAn tarpeellisuuteen. En haluaisi järjestelmää, jossa opettajiksi, hoitajiksi ja lääkäreiksi opiskelevat valitaan kirjaviisauden pohjalta - olivat he alalle soveltuvia tai ei. Pääsykoe pelastaa myös heikomman opiskelijan, joka keskittää voimansa. Kaikkivoipia yleisneroja, jotka innostuisivat kaikesta tieteestä ja soveltuisivat kaikkiin tehtäviin ei ole, siksi peruskoulusta lähtien tulisi tukea nuoria löytämään omat vahvuutensa. Luvatut satsaukset oppilaan ohjaukseen ovatkin enemmän kuin tervetulleita. Haluan uskoa OPM:ssä olevan fiksujakin virkamiehiä, jotka ymmärtävät säästää pääsykokeet - vähintään aloilla, joissa motivaation ja soveltuvuuden mittaaminen on kriittistä.
8.4.2010