Ville Leinosen uusimman levyn sisäkannessa varoitetaan käyttämästä sitä suoritettaessa tarkkaavaisuutta vaativaa tehtävää. Varoitus on asiallinen, sillä Majakanvartijan unen arvostaminen vaatii keskittymistä, vaikka se tekee kaikkensa saadakseen kuuntelijan ajatuksen harhailemaan. Se on kokonaistaideteos, joka on kuin 1970-luvulla tehty kellertyvä, hiukan tuhma mutta silti kovin viaton elokuva tai muisto varhaisteini-iän helteisistä kesäpäivistä.
Majakanvartijan unen kokeellisessa äänimaailmassa on paljon kaikuja Leinosen aikaisemmilta levyiltä: siinä on Suudelmittaren herkkyyttä ja rytmikkyyttä mutta Hei!-iskelmälevyn ennakkoluulottomuutta. Levyn kymmenes kappale Tiikerini kelpaisi kehtolaulusta siinä, missä avausraita Lotion da Vie on suorastaan irstas.
Leinosta voisi pitää ällömakeana hippinä, mutta jos yhdessä kappaleessa luvataan pysäyttää ilmastonmuutos ”yhden pienen hymyn vuoksi” ja toisessa hyräillään eteerisesti ”muovimaailma piste com”, täytyy kyynisenkin kuulijan hyväntuulisesti hieman tirskahtaa.
Marja Honkonen
”Hilpeä, helteinen uni.”