CIA:n vankiloissa smoothieta ei tarjoilla lusikalla. Tahnasta saa terveellisempää, kun käyttää vaalean pastan sijaan kokojyväpastaa.
CIA:n vankiloissa smoothieta ei tarjoilla lusikalla. Tahnasta saa
terveellisempää, kun käyttää vaalean pastan sijaan kokojyväpastaa.

Vankien pakkoruokinnalla on länsimaissa pitkät perinteet.

Jos ihminen itse kieltäytyy syömästä, voidaan häntä pitää hengissä pakkoruokinnalla. Tyypillisesti pakkoruokinnassa käytetään muovista ruokintaletkua, joka työnnetään joko sierainten tai suun kautta ruokittavan vatsaan.

Vankeja pakkoruokittin esimerkiksi Isossa-Britanniassa vuosina 1909-1913, jolloin maan vankiloissa virui yhteensä lähes tuhat suffragettia eli jyrkimmän linjan naisten äänioikeutta vaatinutta naisaktivistia. Monet suffrageteista ryhtyivät nälkälakkoon, jolloin viranomaiset aloittivat näiden pakkoruokinnan.

Maailman lääkäriliitto kielsi syömisestä kieltäytyvien vankien pakkoruokinnan vuonna 1975. Äärimmäisen kivuliaaksi kuvattua toimenpidettä on käytetty tämänkin jälkeen muun muassa Yhdysvaltain perustamalla Guantanamo Bayn vankileirillä.

Esimerkiksi vuonna 2013 yli sata Guantanamon vankia meni nälkälakkoon, ja näistä 45:tä pakkoruokittiin. Vuoden 2013 lopussa Yhdysvaltain asevoimat linjasi, ettei se jatkossa enää tiedota vankilan pakkoruokinnasta.

 

Suomessa pakkoruokintaa käytettiin sisällissodan jälkeen perustetulla Tammisaaren vankileirillä. Leirin vangit järjestivät vuosina 1929 ja 1933 nälkälakot, joista ensimmäiseen osallistui lähes sata, toiseen lähes 400 vankia.

Vuoden 1933 nälkälakossa viisi vasemmistolaista poliitista vankia kuoli pakkoruokintaan. Useimmat kuolleista tukehtuivat maitoon, jota valutettiin letkulla keuhkoihin.

CIA:n pastasmoothie hummuksella

  • Hummusta
  • Pastaa
  • Pastakastiketta
  • Pähkinöitä
  • Rusinoita

Tämä resepti on peräisin vuoden 2014 raportista, jossa kerrotaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n tällä vuosituhannella käyttämistä kuulustelumenetelmistä. Yli 500 sivua pitkässä raportin yhteenvedossa ei ole kerrottu ainesosien tarkkoja määriä, joten tältä osin joudut käyttämään omaa harkintaasi.

Aloita kaatamalla kaikki ainesosat samaan kulhoon. Sekoita ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Jos seoksesta tulee liian tanakkaa, lisää vettä ja sekoita lisää. Kaada smoothie tiputuspussiin, jonka liität paksuimpaan löytämääsi vatsahuuhteluputkeen.

Sido vankisi (raportin esimerkissä amerikanpakistanilainen Majid Khan) selin kaltevalle alustalle, jossa saat tämän jalat päätä korkeammalle. Ota vatsahuuhteluputken pää ja työnnä se vankisi peräaukkoon.

”Työnnä putki niin pitkälle kuin pystyt ja avaa tiputuspussin syöttö ammolleen. Pussia ei tarvitse puristaa – anna painovoiman tehdä työnsä”, yksi raportissa siteeratuista virkamiehistä ohjeistaa sähköpostissaan.

Vuonna 2013 CIA puolusti peräsuolen kautta tapahtuvaa nesteytystä todeten, että kyseessä on ”yleisesti tunnettu lääketieteellinen toimenpide”. Nesteytyksen kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä esimerkiksi CIA:n pidättämällä al-Qaedan jäsenellä Mustafa a-Hawsawilla diagnosoitiin toimenpiteen jälkeen krooniset peräpukamat, peräaukon halkeama sekä oireellinen peräsuolen laskeuma.