Uudet yliopisto-opiskelijat ovat sisäistäneet vaihtuvien hallitusten tuottavuusjargonin. Fuksit tulevat taloon vain valmistumaan. Jos hyvin koulutettu omatunto ei soimaa opintojen venymisestä tai turhista kursseista, niin ainakin opintolainojen verohelpotus tuntuu riittävältä porkkanalta. Hätäuloskäynnille katsotaan nopein reitti jo etuovella.

Jos kaikki hokevat samaa tehokkuusmantraa, vaatii vastavirtaan polskiminen entistä enemmän jääräpäisyyttä. Siksi on hyvä, että yliopistolta löytyy vielä muutamia uhanalaisen kampuseläimen valioyksilöitä. Tarkoitan tietysti teitä, rakkaat ikiopiskelijat.

 

Mihin ikiopiskelijoita tarvitaan? Ikiopiskelijat ovat yliopistomaailman eläviä fossiileja, jotka muistuttavat yhteiskunnallisen ilmastonmuutoksen tuhoamasta maailmasta. Nämä dodot ja dinosaurukset kasvoivat ekosysteemissä, jossa akateeminen vapaus ja elinikäinen oppiminen olivat muutakin kuin pelkkää sanahelinää.

Eräs tuntemani ikiopiskelija kertoi kerran jalon tavoitteensa. Hän haluaisi jäädä yliopistolle ihan vain muistuttamaan, että opiskelijaksi jääminen on joskus ollut mahdollista. Uusien opiskelijoiden on helpompi alistua vallitseviin käytäntöihin, kun paremmasta ei ole tietoa.

Pelottavinta on tiedostaa oman muutosvastarintansa hiipuminen. Saatan itsekin hetkittäin ymmärtää, miksi yliopistoja halutaan muuttaa koulutus- ja konsulttiyhtiöiksi, joissa tutkinnot ovat tiedettä tärkeämpää. Huomaan jo passiivisesti hyväksyväni, että koulutusleikkaukset ovat uusi jokavuotinen perinne. Jos on kerran tiukkaa, niin repikää vaan täältäkin!

 

Todellisia ikiopiskelijoita ei ole syntynyt enää kymmeneen vuoteen, sillä uusien opiskelijoiden ikuinen opiskeluoikeus katosi jo vuonna 2005. Noistakin vanhoista liimoista suurin osa on siirtynyt jo työelämän syövereihin. Onneksi yliopistolle on syntynyt uusi pitkäikäisten roikkujien rotu, jonka selviytyminen vaatii jatkuvaa kikkailua eri tulonlähteiden ja määräaikojen kanssa. Viidennen yliopistovuoden ja parin pääaineen ylioppilaana taidan kuulua jälkimmäiseen lajiin.

Kun päättäjät haluavat kaikki yliopisto-opiskelijat samaan opintoputkeen, alkaa putkenvääntäjien tuomitseminen. Silloin unohdetaan helposti, että kestonaamoille on myös paikkansa yliopistolla. Ylioppilaskunta, järjestöt ja kaupungin kulttuurielämä kokisivat suuren kolauksen, jos kaikki yliopisto-opiskelijat päättäisivät hypätä putkeen ja valmistua aikataulussa. Esimerkiksi vuosi ylioppilaskunnan hallituksessa tarkoittaa monille lisävuotta yliopistolla. En itse koe, että kauteni ainejärjestön hallituksessa tai kokopäivätyö ylioppilaslehdessä olisivat itsekästä lorvailua.

 

Ja kas, taas huomaan olevani aikani tuote. Ehkä joskus yliopistolle olisi voinut jäädä ihan vain siksi, että uusien asioiden oppiminen kiinnostaa. Nyt koen tarvetta perustella pariakin lisävuotta yleishyödyllisillä yhteisörooleilla.