Suomalaisessa taidekeskustelussa eräs asia ei muutu. Kuvataiteilija Teemu Mäen lähes 30 vuotta vanha Sex and Death -teos kohahduttaa edelleen. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä on adressi, jossa vastustetaan Mäen kaavailtua luentoa Kangasalla järjestettävässä Taide & Tasa-arvo -seminaarissa. Nyky-Suomessa sananvapauden suhteen toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Väkivallan erilaisia muotoja tarkasteleva Sex and Death -videoteos sisältää kuusisekuntisen kissantappokohtauksen, jonka päätteeksi Mäki masturboi tappamansa eläimen päälle. Aika ajoin tämä “kissantappovideo” palaa laajempaan keskusteluun milloin mistäkin syystä – ja aina väärinymmärrettynä. Harva koko teosta on edes nähnyt. Jo pelkkä ajatus kissan tappamisesta on riittänyt teon irrottamisesta asiayhteydestään ja taiteilijan välittömään tuomitsemiseen. Jos Mäen vihaajat olisivat kaikkien näiden vuosien jälkeen viitsineet lukea edes taiteilijan teosta käsittelevän esseen, ymmärtäisivät he kyseessä olevan harkittu puheenvuoro.
Taiteeseen liittyy tavalla tai toisella se, että siinä jaetaan jokin idea toisten ihmisten kanssa. Mozart ei säveltänyt musiikillisia ideoitaan lehmille, vaikka yhdysvaltalaistutkimusten mukaan salzburgilaisneron konsertot ammujen maidontuottavuutta lisääkin. Kasimir Malevitšin Musta neliö on nimensä mukainen taideteos, mutta olisi kuitenkin järjetöntä ajatella neliön puhuttelevan vain muita geometrisiä kuvioita. Keskustelua yleisön kanssa käy myös Mäki, vain raadollisemmin keinoin.
Taiteen ilmaisuja aletaan ruotia aina, kun talouden Atlas kompuroi tai Teemu Mäki saapuu kaupunkiin. Toki tämä kuuluu asiaan. Eihän taide ole luonteeltaan muuttumaton vuori, vaan muodin ja aatteiden mukana virtaava väkkärä. Jos taiteilija ei kuitenkaan suostu tottelemaan poliittista tai taloudellista ideologiaa, alkaa taide maistua pahalta. Ei ole kosher tehdä taidetta, jota ei voi paketoida hyödykkeeksi.
Suomen Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio on kritisoinut taidemaailman sisäänpäinkääntynyttä ilmapiiriä. Puheet taiteen autonomiasta ja itseisarvosta eivät riitä vielä, jos ei voi tarjota ratkaisuja niiden rahoittamiseksi. Tämä on toisaalta ymmärrettävä kommentti, toisaalta outo: vyötä on kiristettävä, mutta eikö taiteelle voi silti esittää puolustuspuheenvuoroja?
Samaan aikaan, kun taideoppilaitoksissa päntätään markkinoinnin perusteita estetiikan kustannuksella, pyrkii joukko sananvapauden vastustajia estämään taiteilijan esiintymisen kulttuuritapahtumassa. Eikö silloin pitäisi voida vaatia voimakkaampaa autonomiaa taiteelle, edes hätähuutona? Sillä jos sensuurin jälkeen kaikki erikoistuvat vain ostamiseen ja myymiseen, kuka silloin opettelee tekemään taidetta?
Paavo Kässi
Kommentointimahdollisuus on poistettu käytöstä, mutta alta näet aiemmat kommentit.
Aino Huotari
Hieno teksti, herättää pohtimaan!
12.3.2015
better dead than red
Kommunistimädättäjien roskajulkaisu jatkaa rappiotaidelinjalla.
16.3.2015
kommunistit ulos
Miksi taiteilijan pitäisi saada apurahoja? Jos haluaa tehdä paskataidetta jota kukaan ei tule ostamaan, voi vaikka mennä töihin ja maalailla niitä mustia neliöitä sitten vapaa-ajallaan.
16.3.2015
juha saari
Tässä pitää olla tarkkana. Kissa ei puhuta siksi, että ihmiset eivät ymmärtäisi Mäen pyrkimyksiä. Niillä ei tässä ole edes merkitystä. Kysymys kuuluu, täytyykö kissan kuolla taiteen vuoksi (sen enempää tai vähempää kuin vaikkapa tarpeettoman suurten liha-aterioidemme tähden) oli taiteilijan tarkoitus mikä tahansa. Yksi tämän teoksen kysymyksistä on, missä kulkee taideteoksen ja sen ulkopuolisen maailman raja? Missä määrin teos on teko ja missä määrin teos. Tämä siin yksi taso mutta hirveän oleellinen. "Rahvaan" suuttumus on sinänsä relevantti reaktio tuolla hämmentävällä rajalla. Tavallaan se on näkemys, että taide on pohjimmiltaan turhaa ikä syy tuhota elämää (vaikka samat ihmiset syövät turhan paljon lihaa - itse olen myös lihansyöjä).
Tuohon suuttumukseen ei voi vastata viittaamalla yhtäältä maallikoiden ymmärtämättömyyteen ja toisaalta taiteilijan oikeisiin tarkoitteisiin. Silloin heidän kiinnostavaa viestiään ei ole ymmärretty. Olen Teemu Mäen kanssa keskustellut ja kirjoitellut aiheesta. Hänen pyrkimyksensä ovat sinänsä selkeät ja kirkkaat. Itse olen tiivistänyt tämän kysymyksen taiteen ja moraalin olemuksesta ja rajoista seuraavaan aforismiini (kirjan jossa olen aforismini julkaissut, olen tietenkin myös Teemu Mäelle lahjoittanut):
Yleisölle riittää illuusio. Kissan on kuoltava taiteilijan vuoksi.
P.S. Muokkaan tästä kommentistani postauksen blogiini (juhasaari.blogspot.fi)
T. Juha
23.4.2015