Opinnäytetyön tekeminen oman laitoksen tutkimusprojektiin on vallitseva käytäntö useilla yliopiston aloilla. Opiskelijoiden velvollisuuksista ei kuitenkaan ole yhteisiä pelisääntöjä. Jos opiskelijan työmäärä karkaa käsistä, ei korvausten saaminen ole itsestäänselvyys.
Kuudennen vuoden psykologian opiskelija Ville Suutari teki gradunsa psykologian laitoksen tutkimusprojektissa, jossa tarjottiin hyväksymis- ja omistautumisterapiaa unettomuudesta kärsiville. Projektin mittaukset tehtiin lukuvuonna 2012-2013.
Kun tutkimukseen haettiin koehenkilöitä, hakemusten määrä yllätti tutkijat. Aluksi yksilöterapiaa piti järjestää vain kahdeksalle tutkittavalle, mutta hakemuksia tulikin yli sata. Eettisisistä syistä tutkimus päätettiin muuttaa ryhmäterapiaksi, johon mahdollisimman moni voisi osallistua.
”Työmäärä löi meidät kaikki ällikällä. Ei se niin ollut, että meidät olisi huijattu siihen, vaan tilanne vain muuttui. Oli mahdotonta ennakoida, että siinä kävisi noin”, Suutari muistelee.
Projektin paisuessa myös opiskelijoiden työmäärä kasvoi huomattavasti. Suutarin mukaan hänellä ja muilla projektin opinnäytetöiden tekijöillä ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä ylimääräisistä töistä.
”Graduntekijöinä meidän oli pakko tehdä ne hommat. Vasta sen jälkeen neuvoteltiin, saako niistä jotakin ekstraa.”
Suutari ja useimmat muut opiskelijat jatkoivat tutkimusprojektissa vielä lukuvuoden loppuun vapaaehtoisesti. Ylimääräinen työskentely korvattiin lopulta opintopisteinä, joita Suutari sai kymmenen.
”Jouduimme itse vielä ajamaan sitä, että saisimme ne ylimääräiset opintopisteet. Keksimme itse nimen sille kurssille, johon pisteet laitettiin.”
Tällä hetkellä opinnäytetöitä tehdään tutkimusprojekteihin psykologian laitoksen lisäksi liikuntatieteissä sekä muutamalla muulla yliopiston laitoksella. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittiselle sihteerille Susanna Koistiselle on tullut vuosien varrella yksittäisiä yhteydenottoja projektigradujen ongelmista.
”Niissä ei ole välttämättä kovin selkeästi sovittu työnjakoa, tai sitten aikataulut ovat venyneet ja sen kautta on ollut ongelmia”, Koistinen kertoo.
Koistinen kummeksuu järjestelyä, jossa lisätyöt on jälkikäteen korvattu opintopisteillä.
”Opintopisteitä pitäisi saada vain siitä, että täyttää osaamistavoitteet jostakin tietystä opintojaksosta. Niitä ei pitäisi antaa satunnaisesti mistä tahansa.”
Koulutuspoliittisen sihteerin mukaan ylimääräisistä projektitöistä voidaan antaa opintopisteitä, kunhan opintosuunnitelmasta löytyy niille paikka. Korvauksista tulisi silti sopia ennakkoon.
”Korvauksista täytyisi tehdä selkeä kirjallinen sopimus. Ei näiden pitäisi tulla kenellekään osapuolelle yllätyksenä kesken projektin”, Koistinen sanoo.
Joissakin tutkimusprojekteissa ylimääräisistä töistä on maksettu myös rahallista korvausta. Ville Suutari kertoo, että heidän projektissaan tämä ei onnistunut budjettisyistä. Suutari itse on hyötynyt lisäopintopisteistä, mutta loppuvaiheen opiskelijoilla tilanne voi olla toinen.
”Mitä jos olisimme olleet niitä ihmisiä, jotka tekevät gradunsa vasta opintojen päätteeksi? Silloin ylimääräiset pisteet olisivat menneet ihan hukkaan”, Suutari huomauttaa.
Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen johtajan Jari-Erik Nurmen mukaan psykologian laitoksella keskustellaan suhteellisen usein siitä, ettei opiskelijoiden työmäärä tutkimusprojekteissa saa kasvaa liian suureksi. Yhteisten käytäntöjen luominen on kuitenkin vaikeaa.
”Ongelma ainakin psykologiassa on se, että projektit ovat niin kovin erilaisia. Varmaan jonkinnäköisiä pelisääntöjä täytyy yrittää luoda, mutta ei se ihan helppoa kyllä ole”, Nurmi pohtii.
Nurmi uskoo, että lisätöiden korvauksissa on paljon vaihtelua eri tutkimusprojektien välillä. Esimerkiksi budjettijärjestelyt vaikuttavat siihen, voidaanko lisätöistä maksaa korvausta. Nurmen oman tutkimusalan projekteissa ylimääräiset työt korvataan rahana.
”Olemme esimerkiksi sopineet, että valmista aineistoa vastaan tehdään noin kahden viikon työmäärä. Jos työmäärä menee sen yli, maksetaan opiskelijalle ylimenevästä osuudesta tuntityönä”, Nurmi kertoo.
Ville Suutarin mukaan opiskelijoiden on vaikea vaatia oikeuksiaan, koska niitä ei tunneta.
”Tämmöisissä asioissa ohjaaja on vielä jonkinlainen auktoriteetti. Vastaan sanominen voi olla todella vaikeaa, vaikka tietäisikin ne oikeudet”, Suutari arvioi.
Vaikka opiskelijoiden työmäärään liittyykin ajoittaisia epäselvyyksiä, on tutkimusprojekteihin tehtävissä opinnäytetöissä Suutarin mielestä paljon hyviä puolia. Tutkimusprojekteissa muun muassa näkee käytännössä, kuinka tiedeyhteisö toimii.
”Kun on kuunnellut miten muut tekevät graduja, niin siellä tunnutaan tekevän vielä enemmän semmoista täysin turhaa ja käsittämätöntä työtä, jota meillä ei tehdä.”
Psykologian laitoksen johtajan mukaan opiskelijat ovat järjestelmään tyytyväisiä.
”Kyllä minulla on sellainen käsitys, että opiskelijat ovat hyvinkin tyytyväisiä. En ole kuullut mitään suuria nurinoita”, Jari-Erik Nurmi sanoo.
Nurmi kertoo, että tutkimusprojekteissa ohjaajat tuntevat aihealueensa hyvin ja ovat usein motivoituneempia kuin niin sanotuissa ”villeissä graduissa”. Lisäksi tutkimusprojektit tarjoavat opiskelijalle laajan yhteisön tuen.
Tutkimusgraduista on hyötyä myös laitoksille. Nurmi muistelee, että vielä parikymmentä vuotta sitten psykologian laitoksella tehtiin perinteisiä itsenäisiä graduja. Tuolloin gradut saattoivat kestää vuosikausia.
”Tämmöisen projektityöskentelyn ja aika tiukan ohjauksen hyvä puoli on se, että gradut valmistuvat lähes poikkeuksetta 0,5-1,5 vuodessa”, psykologian laitoksen johtaja vertaa.
Nurmen mukaan olisi hyvä, jos tutkimusprojekteihin tehtävät gradut leviäisivät laajemmallekin.
”Luulisin, että monella alalla kannattaisi aloittaa samanlainen järjestely. Erityisesti opiskelijoiden kannalta se on aika hyvä systeemi.”