Kai tätä lehteä voi jonkinlaisena vaalinumerona pitää. On läjä ilmoituksia ja muutama vaalijuttukin.
Vaaleista pitäisi olla innoissaan sillä tänä keväänä on mistä valita. Jyväskylän kuntavaaleissa ehdokkaita on läpikahlattavaksi 564. Se on vähemmän kuin vuonna 2021, mutta kun päälle lyödään vielä noin 580 aluevaaliehdokasta, niin tässähän on lähidemokratian ystävällä oikein kissanpäivät.
Kävin seuraamassa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (Jyy) vaalipaneelia Ilokivessä. Perinteisesti olen kunnostautunut vaalipaneelien ystävänä, mutta tämänkertainen kokemus oli enimmäkseen unettava.
Jyväskylän kuntapolitiikasta keskusteltaessa muista erottui lähinnä perussuomalaisten ehdokas, joka ei halunnut ”lähtökohtaisesti sulkea mitään pois” leikkauskohteita haettaessa sekä keskustan ehdokas, joka oli ottanut hyvin haltuun puoluetoimistolla laaditut vaalisloganit.
Ärsyttää jo ennen kirjoittamista miten kyyniseltä ulinalta tämä seuraava havaintoni tulee kuulostamaan. Värinää keskustelu sai lähinnä niissä hetkissä, kun ajauduttiin puhumaan eduskuntapolitiikasta. Tilanteet syntyivät lähinnä löysästi heitetyistä kuittailuista ja luojan kiitos kuivuivat kasaan ennen kuin ehtivät kunnolla alkaakaan. Kun vihreän ja kokoomuslaisen kuntavaaliehdokkaan välille alkaa syntyä väkinäinen riita hallituspolitiikasta, niin tekisi mieli laittaa pillit pussiin ja lähteä kaljalle.
Se kilpailee puuduttavuudessaan kovimmassa painoluokassa, älyllisessä.
TÄMÄ JYYN paneelissa tehty havainto on kuitenkin hyvä osoitus siitä, että sanonta ”asiat riitelevät, eivät ihmiset” kuuluu kiistattomasti typerimpien latteuksien joukkoon.
Tunteet alkoivat kuumeta samalla hetkellä, kun kiista kapula vietiin tarpeeksi kauas Jyväskylästä tasolle, johon yhdelläkään tähän nimenomaiseen keskusteluun osallistuneella ei ollut mitään vaikutusmahdollisuuksia. Ihmiset siis olivat alkamassa riidellä, asiat huitelivat toivon tuolla puolen.
Kuntapolitiikan seuraaminen on tylsää, koska kukaan ei riitele kunnolla. Valtuutetuilla on liika yhteistä, koska he jakavat keskenään saman lähiympäristön.
Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Petri Laaksonen korosti Jyyn paneelissa, että vaikka puolueilla on valtakunnan tasolla erimielisyyksiä paljonkin, niin kaupungin päätöksiä valmisteltaessa ja tehtäessä hiili on yhteinen.
Sopuisuus kuulostaa mukavalta, mutta minun on hirveän vaikea päättää ketä äänestää, kun vaalikonesloganeissa vilisee ”yhdessä parempi huominen” ja ”koko kaupungin parhaaksi” -tyylisiä lupauksia.
Demokratiassa kansan on mahdollista ulkoistaa ”asioista riitely” parlamentaarisille elimille, joissa mandaatin saaneet ihmiset sovittavat näkemyksiään yhteen. Eli riitelevät!
On hirveän paljon helpompaa vain kannattaa universaalisti hyväksi koettuja asioita, kuin oikeasti tehdä niihin liittyviä kompromisseja budjettipöydässä.
SAMAAN AIKAAN on myös niin, että politiikkaan lähteminen vaatii valtavasti rohkeutta. Oman suun aukaiseminen on vaikeaa ja jännittävää, etenkin, kun politiikan tekemisen ympärillä on turhan kova stigma.
Poliitikkoja pitää voida arvostella, kovaakin. Se on meidän toimittajien lempipuuhia. Mutta kritiikki ei ole sama, kuin halveksunta. Sitä näkee valitettavan usein etenkin somessa, ja ihan puoluekirjaan katsomatta.
Tuoreinta numeroa (2/2025) varten Jylkkäri haastatteli kuusi eri puolueiden kautta kaupunginvaltuustoon pyrkivää opiskelijaa . On todella arvostettavaa, että ihminen löytää jo nuorena palon yhteisten asioiden hoitamiseen. Toivottavasti palo on niin kova, että mahdollisesti valituksi tullessaan, he myös uskaltavat käyttää saamaansa luottamusta. Jylkkäri toivottaa näille kuudelle ja kaikille muillekin ehdokkaille onnea vaaleihin. Ja muiden olisi muistettava äänestää.
Vaikka vaalipuheet puuduttavat, juuri siksi äänestäminen on tärkeää. Demokratia ei ole näyttävää – se on sinnikästä. ▬