Lämpötila on 20 asteen tuntumassa, kun lento Budapestista laskeutuu elokuisena iltapäivänä Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Unkarilaisella Eszter Ónodilla, 26, on vielä edessä noin kolmen ja puolen tunnin junamatka uuteen kotikaupunkiinsa Jyväskylään.
Maa on entuudestaan tuttu.
Koronakevään 2020 Ónodi vietti Etelä-Pohjanmaalla. Tuolloin kyseessä oli vain muutaman kuukauden Erasmus-vaihto Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.
Nyt vuonna 2024 toiveissa on jopa pysyvä muutto.
Mediasta Ónodille on välittynyt Suomesta kuva metsien ja järvien täyttämänä maailman onnellisimpana maana.
Opinnot Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa alkavat paria viikkoa myöhemmin.
Colombo, Sri Lanka, kevät 2023. Ashan Kottagoda, 26, työskentelee rahoitusalan tutkimuspalveluyritys Acuity Knowledge Partnersilla. Kottagodan esimies vinkkaa hänelle mahdollisuudesta hakea Suomen yliopistoissa järjestettäviin kansainvälisiin kauppatieteiden maisteriohjelmiin.
Kottagoda ei ole ikinä ennen käynyt Euroopassa, saati Suomessa. Silti, tai juuri sen vuoksi hän päättää hakea suomalaisissa yliopistoissa järjestettäviin kansainvälisiin kauppatieteiden maisteriohjelmiin.
Alla Kottagodalla on rahoitusalan kandidaatin tutkinto niin ikään Colombossa sijaitsevasta Sri Jayewardenepuran yliopistosta ja hän on pohtinut itsensä päivittämistä maisteriksi jo tovin.
Siihen tulee mahdollisuus, kun hänet hyväksytään keväällä 2024 opiskelemaan Jyväskylän kauppakorkeakoulun englanninkieliseen maisteriohjelmaan. Master’s Degree in Banking and International Finance (BIF) – ohjelma kouluttaa tulevia kauppatieteiden maistereita nimensä mukaisesti pankkitoiminnan ja kansainvälisen rahoituksen asiantuntijoiksi.
Ónodia ja Kottagodaa yhdistää samassa maisteriohjelmassa opiskelemisen lisäksi yhteinen pitkän aikavälin tavoite: Suomeen integroituminen ja asettuminen lopullisesti. Muun muassa tästä syystä Jylkkäri on saapunut Rentukan ylioppilaskylään haastattelemaan heitä.
Sekä Ónodi että Kottagoda haluaisivat opintojensa jälkeen rakentaa työ- ja urapolkunsa Suomessa. Näin ollen pidemmällä aikavälillä heistä voidaan toivon mukaan puhua työperäisinä maahanmuuttajina.
Työperäisen maahanmuuton varaan on Suomessa ripustettu paljon odotuksia, koska väestön ikääntyessä kotimainen koulutettujen työikäisten osaajien tarjonta pienenee. Kuitenkin samaan aikaan työpaikkoja on vähemmän kuin työnhakijoita. Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön mukaan Suomessa oli lokakuun 2024 lopussa 285 200 työtöntä työnhakijaa, kun avoimia työpaikkoja oli samassa kuussa ainoastaan 51 300.
Teema on poliittinen kiistakapula, joka aiheuttaa ristivetoa aina hallituspuolueiden välille asti. Kun pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitusohjelmasta neuvoteltiin keväällä 2023, olivat maahanmuuttoon liittyvät erimielisyydet yksi vaikeimmin yhteensovitettavista asioista. Toistensa vastinpareina kunnostautuivat etenkin työperäiseen maahanmuuttoon kiristyksiä halunnut perussuomalaiset ja niitä vastustanut RKP (HS 27.5.2023).
Puolueiden väliset erimielisyydet nousivat pintaan viimeksi elokuussa, kun RKP:n puoluekokous esitti ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan poistamista. Perussuomalaiset vastustivat ajatusta (Yle 21.8.2025).
Työperäisen maahanmuuton yhtälö vaikuttaa siis haastavalta ja ulkomaalaisten opiskelijoiden työllistymisestä tuskin on hopealuodiksi, joka lopullisesti ratkaisisi Suomen työmarkkinoiden ongelmia.
Kuitenkin puhtaasti kansantalouden näkökulmasta sekä Ónodin että Kottagodan kaltaisten opiskelijoiden saaminen veronmaksajiksi Suomeen olisi loogista: valtio sijoittaa merkittävän määrän rahaa kumpaankin heistä koulutuksen muodossa.
Tähän yhtyy myös Elinkeinoelämän keskusliitosta (EK) työvoima- ja maahanmuuttopolitiikkaan perehtynyt asiantuntija Mikko Räsänen.
”EK näkee välttämättömänä sen, että ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat saataisiin jäämään Suomeen valmistumisen jälkeen ja työskentelemään laadullisissa työtehtävissä”.
Räsänen mainitsee EK:n hiljattain käynnistämän ryhmämentorointipilotin, joka
kantaa nimeä Match Made in Finland. Pilotti on suunnattu ulkomaalaisille, jotka opiskelevat ammattikorkeakouluissa pääkaupunkiseudulla.
”Pilotin tarkoituksena on muun muassa madaltaa kynnystä ulkomaalaisiin opiskelijoihin tutustumiseen”, Räsänen kertoo.
Räsänen huomauttaa, että EK on muistuttanut suomalaisia yrityksiä esimerkiksi siitä, että ulkomaalaistaustaisia henkilöitä voi aluksi palkata osa-aikaisiksi ja että kaikkea materiaalia työpaikalla ei välttämättä tarvitse kääntää englanniksi.
”Ulkomaalaiset opiskelijat helposti kuplautuvat keskenään eivätkä hakeudu paikallisväestön seuraan kovin herkästi. Kuplautumista tapahtuu myös korkeakoulutasolla: ulkomaalaisten opiskelijoiden integroitumista edesauttaisi se, että he olisivat samassa kotoutumisputkessa kuin muutkin maahanmuuttajat”, Räsänen kuvailee.
Suomen ammattiliittojen keskusjärjestössä (SAK) maahanmuuton ja työllisyyden parissa johtavana asiantuntijana työskentelevä Eve Kyntäjä on samoilla linjoilla Räsäsen kanssa ulkomaalaisten opiskelijoiden työllistymisestä Suomessa.
Kyntäjä mainitsee suomen kieleen liittyvät ongelmat: ”Yritykset ovat itsekin myöntäneet haluttomuutensa rekrytoida henkilöitä, joiden kotimaisten kielten taito on heikko. Siksi olisi tärkeää, että kansainväliset opiskelijat saisivat opiskeluaikanaan laadukasta kielikoulutusta”.
Kytäjä nostaa mahdolliseksi yhteiskunnalliseksi keskustelunaiheeksi suomen kielen opintojen määrän nostamisen tutkintovaatimuksissa.
Kun ulkomainen opiskelija saapuu Suomeen suorittamaan korkeakoulututkintoa, on kyseessä valtion näkökulmasta käytännössä sijoitus.
”Suomalaiset eivät tunnu antavan itsestään paljoa ulos julkisesti. Se saattaa ulkomaalaisesta tuntua siltä, ettei sinusta pidettäisi. Totuus on kuitenkin se, että suomalaisia ei vain kiinnosta: he antavat kaikkien olla omissa tiloissaan.”
Eszter Ónodi
Ónodin kohdalla se tarkoittaa sitä, että hän on EU-kansalaisena oikeutettu maksuttomaan korkeakoulutukseen samalla tavalla kuin Suomen kansalaiset.
Kottagodalle Jyväskylän yliopisto on puolestaan erikseen myöntänyt vapautuksen maisteriopintojen lukukausimaksuista ja tähän päälle vielä viiden tuhannen euron kerta-avustuksen.
Suomalaisilla opiskelijoilla mahdollisuutta tällaiseen vastikkeettomaan tukeen yliopistolta ei ole. Mistä on kyse?
Mari Ikonen Jyväskylän yliopiston koulutuspalveluista kertoo tukijärjestelyn liittyvän yliopiston ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) väliseen sopimukseen. Kottagodalle myönnetty stipendi on osa kyseisen sopimuksen Talent Boost-toimintaa.
Koulutuspalvelujohtajana työskentelevä Ikonen vahvistaa, että Kottagodan saama stipendi sisältää lukukausimaksut ja viisi tuhatta euroa kattamaan muun muassa asumiskustannuksia.
”Vuosina 2022–2024 oli haettavana yksi Suomi-stipendi kussakin Jyväskylän yliopiston kv-maisteriohjelmassa”. Vuonna 2025 vastaavia stipendejä ei enää myönnetä.
Jyväskylän yliopistossa on Ikosen mukaan 18 kansainvälistä maisteriohjelmaa ja yksi kansainvälinen kandiohjelma. Vuonna 2024 kaikkiin kansainvälisiin tutkinto-ohjelmiin hyväksyttiin yhteensä noin 150 ulkomaalaista opiskelijaa.
Ikosen mukaan yliopiston tahtotila on mahdollisimman heterogeeninen opiskelijaväestö.
”Jyväskylän yliopiston tavoitteena on kansainvälisesti vetovoimainen, kielellisesti ja kulttuurisesti moninainen yliopistoyhteisö.”
Tullakseen ajan myötä pysyviksi asukkaiksi Suomessa sekä Ónodi että Kottagoda tiedostavat, että heidän on integroiduttava uuteen kotimaahansa. Iso osa tästä tapahtuu opintojen kautta korkeakouluyhteisön tukemana.
Orientaatio on luonnollinen vaihe opiskelijan elämässä, jonka aikana uudet opiskelijat autetaan sisälle korkeakouluyhteisöön ja tuetaan opintojen alkuun saamista. Jyväskylän yliopiston orientaatiossa on annettu paljon vastuuta ainejärjestöille, kauppakorkeakoulun tiedekunnan kohdalla tämä tarkoittaa Pörssi ry:tä.
Myös Ónodi ja Kottagoda ovat osallistuneet yliopiston orientaatioon, mutta suomeksi opiskelevista poiketen heidän orientaatiostaan ei vastannut ainejärjestö, sillä kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden orientointivastuu Jyväskylän yliopistossa on yliopiston koulutuspalveluilla. Käytännössä siis saman tiedekunnan opiskelijat jaotellaan opintojen alkaessa kahteen eri leiriin.
Ikonen perustelee orientaatiokäytäntöä opiskelijoiden eri tarpeiden huomioon ottamisella.
”Jyväskylän yliopisto kehittää tutkinto-opiskelijoiden orientaatiota ja tutor-toimintaa jatkossa yhtenä kokonaisuutena, jossa kuitenkin huomioidaan eri kohderyhmien tarpeet. Kansainvälisille opiskelijoille suunnatussa orientaatiossa käsitellään muun muassa maahan saapumiseen, asumiseen, digi- ja väestöviraston kanssa asiointiin liittyviä kysymyksiä, jotka koskevat kv-opiskelijoita riippumatta heidän ohjelmastaan. Tämä osuus orientaatiosta on ollut perusteltua järjestää keskitetysti.”
Ikosen mukaan yliopiston tavoitteena on tukea ulkomaalaisten opiskelijoiden integroitumista opiskelijaelämään.
”Tavoitteena on vahvistaa ohjelmakohtaista orientaatiota tukemaan opiskelijoiden kiinnittymistä omaan tiedekuntaansa ja yliopistoyhteisöön, ja että orientaatiokokemus olisi yhdenvertainen kaikille”.
Ónodilla ja Kottagodalla on omat näkemyksensä orientaatiokäytännöistä.
”Olisin mieluusti osallistunut kaikkien muiden kauppakorkeakoulussa opinnot samaan aikaan aloittavien kanssa orientaatioon. Olisin toivonut, että se olisi voitu järjestää englanniksi”, Kottagoda tuumii.
Joka tapauksessa haastateltavilla oli apuna tutoropiskelija samasta maisteriohjelmasta. Kyseinen tutor oli myös ulkomaalainen.
Ónodi olisi toivonut muutosta tähän: ”Parhaiten olisi päässyt kiinni opintoihin alussa, jos tutoreita olisi ollut kaksi, yksi suomalainen ja yksi ulkomaalainen. Näin olisi saatu paikalliselta ihmiseltä arvokasta tietoa ja samalla vertaistukea tutoropiskelijasta, joka on myös maahanmuuttaja.”
Kumpikin kuitenkin vastaa myöntävästi kysyttäessä, kokivatko he itsensä tervetulleiksi Suomeen ja Jyväskylän yliopistoon.
”Meistä pidetään huolta”, Ónodi naurahtaa.
Ónodi on ollut Suomi-fani jo kymmenen vuotta. Hän kertoo fysiikan opettajan näyttäneen lukiossa oppitunnilla videon, jossa esiteltiin Suomea. Tämä sytytti Ónodissa kiinnostuksen
Suomea kohtaan.
”Videolta jäi mieleen Suomen maailmanluokan koulutusjärjestelmä ja kaunis
luonto”, Ónodi muistelee.
Ónodi on kotoisin Debrecenistä, Unkarin toiseksi suurimmasta kaupungista. Hän ponnistaa yksinhuoltajaperheestä ja on ottanut pitkän aikavälin projektikseen työelämään hyppäämisen Suomessa ja kotimaassaan yhteiskuntaopin opettajana työskentelevän äitinsä elättämisen.
Kottagoda puolestaan on paljasjalkainen colombolainen. Hänen perheeseensä kuuluu isä, äiti ja kaksi veljeä. Colombon lisäksi hän on aikaisemmin asunut perheineen muun muassa Omanissa, isän työn perässä. Paikallisen ylioppilastutkinnon hän on suorittanut yksityisessä lukiossa, jossa noudatettiin esimerkiksi pukukoodia.
”Lukion käytännöissä oli militantteja piirteitä”, Kottagoda kertoo.
Jos ulkomaalaisena tiedostaa valtion nimeltä Suomi olemassaolon, siitä on luonnollisesti ennakko odotuksia. Ónodilla oli kokemus koronakevään Seinäjoesta, jossa aikaa tuli oikeastaan vietettyä vain muiden vaihto-opiskelijoiden seurassa.
Ónodi kertoo odottaneensa, että tutustuminen suomalaisiin tulisi olemaan vaikeaa.
”Suomalaiset eivät tunnu antavan itsestään paljoa ulos julkisesti. Se saattaa ulkomaalaisesta tuntua siltä, ettei sinusta pidettäisi. Totuus on kuitenkin se, että suomalaisia ei vain kiinnosta: he antavat kaikkien olla omissa tiloissaan”, hän naurahtaa.
Erityisesti yksi suomalaisille päivänselvä asia oli Etelä-Aasiasta tulevalle Kottagodalle kulttuurishokki: täällä on neljä vuodenaikaa!
”Odotukset Suomesta ovat kohdanneet todellisuuden, ympäristö on kaunista ja kaikkialla on siistiä”, Kottagoda toteaa.
Molemmat alleviivaavat yleisen luottamuksen tasoa Suomessa verrattuna kotimaihinsa. Esimerkiksi viranomaisiin tuntuu olevan Suomessa helppo luottaa.
Ónodi kuvaa eroja luottamuksessa anekdootilla pahimmalta korona-ajalta.
”Kun Suomessa koronakeväänä kävi ruokakaupassa, siellä oli tarjolla kumihanskoja ja käsidesiä asiakkaille. Unkarissa tilanne oli muutoin sama, paitsi että kyseiset artikkelit olivat lukittuina, jottei niitä varasteta”.
Kottagoda antaa samantyylisen esimerkin Sri Lankasta: ”Ruokakaupoissa äidinmaidonkorvikepurkit ovat hyllyissä tyhjinä. Tyhjän purkin kanssa on mentävä kassalle, jossa työntekijä vaihtaa sen täysinäiseen, jonka voi sitten ostaa”.
On rehellisyyden nimissä huomautettava, että Suomessakin joissain kaupoissa tuotteita on varastamisriskin vuoksi siirretty pois hyllyiltä kassojen taakse. Esimerkiksi lonkeropakkaukset ja sisäfileet saattavat olla erikseen varashälyttimillä varustettuja tai saatavissa vain kassatyöntekijöiltä.
Myös Suomessa vallitseva yhteiskuntarauha saa Ónodilta ja Kottagodalta kehuja.
”Suomessa sosiaaliturvan läsnäolo tuo rauhallisuuden tunnetta”, Ónodi toteaa.
Entäpä laajan sosiaaliturvan kääntöpuolena oleva korkea veroaste?
Ónodi kertoo olevansa valmis maksamaan enemmän veroja, mikäli se takaisi laajan valtion turvaverkon niin hänelle kuin äidilleen.
Kottagoda kertoo suurten tuloerojen näkymisestä kotimaassaan: ”Sri Lankassa muutaman kilometrin säteellä saattaa olla sekä modernia kaupunkikuvaa että olkimajoja, joissa esimerkiksi lapsilla ei ole kenkiä jaloissaan.”
Kumpikaan haastateltavista ei ole kotoisin pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Todennäköisesti sen vuoksi molempien leuat ovat tippua lattiaan, kun puheeksi tulee Suomen verrattain antelias opintotukijärjestelmä.
Ónodi kuvailee Unkarin opintotukijärjestelmää keppi ja porkkanatyyliseksi: ”Unkarissa kandivaiheessa opiskellessani sain opintorahaa valtiolta kuukaudessa 14 000–26 000 forinttia (34–64 euroa). Opintorahan määrää tarkastettiin kaksi kertaa lukuvuodessa ja sitä nostettiin tai laskettiin riippuen siitä, miten opinnoissa menestyi.” Menestystä määrittävät niin opintosuoritusten määrä kuin niistä annetut arvosanat.
”Sri Lankassa muutaman kilometrin säteellä saattaa olla sekä modernia kaupunkikuvaa että olkimajoja, joissa esimerkiksi lapsilla ei ole kenkiä jaloissaan.”
Ashan Kottagoda
Suoritusperusteisuus opintorahassa voi kuulostaa suomalaiselle opiskelijalle kovin vieraalta. Niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa opintorahaa maksetaan tukena, jonka määrä ei vaihtele opintomenestyksen mukaan.
Tuen vaatimuksena Suomessa toki on, että opintoja on kerran vuodessa suoritettavaan tarkastukseen mennessä edistetty 5 opintopistettä tukikuukautta kohden.
Jyväskylässä tulottoman ja yksinasuvan korkeakouluopiskelijan tilille kolahtaa suoraan rahaa tilille parhaimmillaan 593 euroa kuussa ja elokuusta 2025 lähtien noin 523 euroa kuussa. Jälkimmäinenkin on noin 15-kertainen määrä siihen nähden, mitä Ónodi kertoo vähimmillään saaneensa. Ero on niin suuri, että se ei ole selitettävissä korkeammalla elintasolla tai paremmalla ostovoimalla.
Kumpikin haastatelluista on ansioluetteloidensa pohjalta teoriassa ajateltuna hyvässä asemassa Suomen työmarkkinoilla.
Ónodilla on maisterin tutkinto budapestilaisestä Semmelweis-yliopistosta
nimikkeellä healthcare manager. Nimestään huolimatta tutkinto ei liity suoranaisesti sote-sektorilla työskentelyyn: käytännössä Ónodilla on valmiudet toimia esimerkiksi sairaalan taloushallinnossa tai henkilöstöpuolella. Viimeisimpänä Ónodi on Unkarissa työskennellyt itävaltalaisessa Raiffeisen-pankissa toimihenkilönä.
Kottagodan tausta on rahoitusmaailmasta. Hän on merkittävän finanssialan työkokemuksen lisäksi ollut mukana voittamassa CFA Institute Research Challenge-kilpailua Etelä-Aasian tasolla.
Koulutuspalvelujohtaja Mari Ikosen mukaan Jyväskylän yliopisto pyrkii edistämään ulkomaalaisten opiskelijoiden jalansijan saamista Suomen työmarkkinoilla.
”Yliopisto vahvistaa eritaustaisten maassa olevien ja maahan muuttavien kansainvälisten osaajien rekrytoinnin, integroinnin ja kiinnittymisen palveluita sekä laajentaa ja vakiinnuttaa ne osaksi yliopiston palvelutarjontaa. Tavoitteena on tukea eritaustaisten opiskelijoiden suomalaiseen työelämään verkostoitumista ja kiinnittymistä sekä taidollisten valmiuksien kehittymistä. Sidosryhmäyhteistyön kautta tuemme sekä opiskelijoiden että työnantajien kv-osaajien työelämäintegraatiota edistävää osaamista”, Ikonen viestittää sähköpostitse.
Sidosryhmillä Ikonen viittaa esimerkiksi Jyväskylän kaupungin ylläpitämään International House Jyväskylään ja Keski-Suomen ELY-keskukseen.
Jotakin olennaista Suomen työmarkkinoilla tarvittavaa sekä Ónodilta että Kottagodalta kuitenkin toistaiseksi puuttuu: sujuva suomen kielen taito.
Kuten SAK:n Kytäjä toteaa, suomen kielen hallitsemattomuus voi olla vedenjakaja kotimaisille työhönottajille.
Tästä näkökulmasta suomen kielen oppiminen on välttämättömyys Ónodille ja Kottagodalle.
”Ilman työmarkkinoille pääsyä en näe muuta vaihtoehtoa kuin palaaminen Unkariin”, Ónodi toteaa.
Kottagoda ja Ónodi opiskelevat suomen kieltä yliopiston kursseilla. Kummallakin on sanottavaa suomen kielen opetuksesta suomen kielen kursseilla.
”Opetus ei mielestäni ole tarpeeksi vaativaa meille ulkomaalaisille” Ónodi väittää.
Kottagoda jatkaa samoilla linjoilla: ”Opetusta tarjotaan kyllä, mutta suurin vastuu oppimisesta jää itse opiskelijoille.”
Haastateltavat kylläkin nyökyttelevät todettaessa, että vastuu oppimisesta lankeaa oppijalle miltei aina ja kaikessa.
Heitä kuitenkin velvoitetaan opiskelemaan tutkinto-ohjelmansa puitteissa suomea ainoastaan yhden kurssin verran. Pakollisten kurssien määrä tuntuu pieneltä ottaen huomioon, miten vaikea kieli suomi on oppia.
Jyväskylän kauppakorkeakoulun BIF – maisteriohjelmasta vastaavan apulaisprofessori Heikki Lehkosen mukaan suomen kielen opetusta on kyllä halukkaille tarjolla enemmänkin.
”Yhden suomen kielen kurssin käymisen velvoittaminen on yleinen käytäntö kauppakorkeakoulun kansainvälisissä maisteriohjelmissa. Kursseja on tarjolla kuitenkin puolisen kymmentä, joita Suomeen asettumista lopullisesti suunnittelevat todennäköisesti käyvät.”
Lehkonen painottaa BIF-ohjelman päätavoitteita: ”Keskitymme tutkinto-ohjelmassa opettamaan taloustiedettä, pankkitoimintaa ja rahoitusta. Ohjelmasta valmistuneet myös päätyvät usein työskentelemään yrityksiin, joissa työkieli on englanti”.
Ónodin ja Kottagodan taival Pohjolassa on vasta alussa. Molempien toiveissa on, että se taival kestäisi loppuelämän ajan.
Lopputuloksen näyttää aika.
