Nosferatu

Robert Eggers

Kauhu. K16. 132 min. Ensi-ilta 3.1.2025.

4,5/5

Etenkin elokuvat The Witch (2015) ja The Lighthouse (2019) osoittivat ohjaaja Robert Eggersillä olevan pettämätöntä tyylitajua ja taituruutta tuoda kauhun ja jännityksen genreihin jotain uutta. Bram Stokerin kauhuklassikko Draculaan (1897) pohjaava vuoden 1922 mykkäelokuva toimi inspiraation lähteenä Eggersin Nosferatulle, joka on kuitenkin ohjaajan omintakeinen taidonnäyte.

Kiinteistövälittäjä Thomas Hutter (Nicholas Hoult) lähetetään solmimaan kauppaa salaperäisen kreivi Orlokin (Bill Skarsgård) kanssa. Mitä lähemmäs kreivin linnaa vuoristoissa mies saapuu, sitä houreisemmaksi tämän mielenmaisema käy. Iänikuisella kreivillä on telepaattinen yhteys myös Hutterin vaimoon Elleniin (Lily Rose Depp), jota hän piinaa telepaattisesti yön pimeydessä. Aaron Taylor-Johnson ja Emma Corrin esittävät ystäväpariskuntaa, joka joutuu synkkien voimien todistajaksi.

Nosferatu kannattaa ehdottomasti kokea teatterissa. Lähes mustavalkofilmiä jäljittelevä haalea värimaisema luo kolkon goottitunnelman, jossa korostetun hitaat kameran liikkeet enteilevät vaanivaa pahaa. Erityisen hienoja ovat yölliset kohtaukset, joissa kreivin varjo kurottelee uhrejaan esimerkiksi lipuen jättimäisenä varjona viktoriaanisen kaupungin yllä. Kamera luottaa myös siihen, mitä katsoja ei näe.

“Does evil come from within us or from beyond?” kysyy Ellen.

Kauhu on samaan aikaan ruummillista ja näkyvää, kuin se on psyykkistä ja toisille tuntematonta. Rakkauden olemusta pohtiva dialogi on kaunista. Depp tuo esiin teemat vakuuttavasti. Hahmon nikamat napsahtelevat manauskohtauksessa yhtä vaivatta, kuin Deppin onnistuu muuntautua alakulonsa repimästä vaimosta intohimolleen antautuneeksi sieluparaksi. Myös Holt on vaikuttava traumatisoituneena, mutta kaikkensa antavana aviomiehenä.

Ihmisluontoa perkaava painajaismainen elämys ei kuitenkaan jätä kylmäksi. Proteesien ja paksun aksentin alle katoava Skarsgård tekee muutamia yllättävän humoristisia liikkeitä karikatyyrisenä vampyyrinä. Vitsejä sutkauttelee myös Willem Dafoen okkultismiin hurahtanut professori Albin Eberhart Von Franz, mutta kepeys ei luo häiritsevän suurta ristiriitaa kuoleman vakavan tunnelman kanssa.

Etenkin pahuuden luontoa käsittelevät keskustelut ja riivauskohtaukset olisivat vaikuttaneet kerronnallisesti paremmin, jos niitä olisi yhdistetty napakammin. Kaikkiaan Nosferatu on kuitenkin upea elokuva.